Auringon ottoa Valkosipuliniemessä

Hei Elias, lupasin kertoa, miten matka on mennyt, onko kohde hintansa väärti ja onko mahdollisuuksia auringon ottoon. Vaimo kertokoon omista tunnelmistaan sitten kun taas tavataan. Minä kirjoitan tätä hotellin tietokoneelta.

Vaimo tilasi jo talvella halvan lennon, joten se kuluerä ei kukkaroa rasita. Jos haluaa varmistua, että perillä on muutama helteinen päivä ja yö, niin siitäkin on tietyt takeet. Meille vakuutetaan, että kesäisin täällä sataa keskimäärin kahtena päivänä kuukaudessa.

Onhan Välimeri upea kokemus varsinkin ensikertalaiselle. Maisemat panevat haukkomaan henkeä, museoita ja muuta kulttuuria on ylikuntoon asti, minulle ainakin, mutta sinua tietysti kiinnostaa, löysimmekö täältä nudistirannan.

Kuten kerroin, Google ei anna toiveita. Tämähän on Merialppien jylhää seutua, ja rannat ovat jyrkkiä, kallioisia, kivisiä. Vaimo osaa hieman ranskaa kouluajoilta ja hän oli etukäteen harjoitellut sanontoja. Niinpä tiedustelimme asiaa paikallisesta turistitoimistosta Massena-aukiolla. Tyttö ei osannut neuvoa, vaan ohjasi toiseen toimistoon rantabulevardilla.

Kaupungin rannalla olimme päässeet juttuun muutamien paikallisten kanssa, ja eräs kuusikymppinen ruskettunut madame kertoi sellaisen rannan löytyvän. Oli kuulemma aivan ihana paikka, ja syyttä suotta leimautunut homorannaksi. Kovin tarkkaan rouva ei sijaintia tiennyt, mutta Cap D’Ailissa se olisi, 25 kilometrin päässä. Oli kuulemma ainoa sellainen ranta tässä osassa välimerellistä Ranskaa.

Kapeille, kiemuraisille rantateille ei sovi liikennettä määräänsä enempää, joten bussilipun hinta on houkuttelevan nimellinen. Yhdellä eurolla pääsee koko matkan, on se sitten viisi tai viisikymmentä kilometriä. Mutta Cap D’Ailinssa – Valkosipuliniemessä – oli reittikartan mukaan kuusi pysäkkiä.

Toisen turistitoimiston virkailija osasi neuvoa. Oikea pysäkki olisi Deux Tunnels. Tiedoksi sinullekin, jos täällä päin liikut. Siitä laskeutuu portaat rantaan. Tai olisiko se sittenkin se edellinen pysäkki, virkailija alkoi epäillä.

Ei ollut. Bussikuski vahvisti, että uimaranta on ”Kahden tunnelin” kohdalla. Emme olleet ensimmäisiä kysyjiä sillä reitillä.

Siellä se oli, kun lopulta rantaan asti pääsimme mutkittelevaa romanttista kujaa pitkin, kaskaiden sirittäessä. Kivinen, sokkeloinen uimaranta sijaitsi korkean kallion alla, oli noin 400 metriä leveydeltään. Rantahiekkaa oli sopivasti lohkareiden välissä, ja raikas, jäänkylmä vuoripuro lirisi kalliosta rannan toiseen päätyyn. Puroon oli kaivettu ja kivistä vuorattu pikkuruinen allas. Siinä saattoi pulahtaa huuhtomassa suolaveden iholtaan.

Onko tämä tottakaan, piti oikein huudahtaa. Paratiisihan se oli. Ei ihme, että sitä ei haluttu mainostaa, vaan pitää omana tietona, säilyttää paikan juhlava rauhallisuus.

Vaimoa hieman arvelutti, kun lähestyimme rantaa. Jos tämä tosiaan on homopaikka, häntä naisena – rannan ainoana naisena – voitaisiin katsoa paheksuen. ”Katso yhtä vihaisesti takaisin”, vastasin.

Mutta oli siellä pariskuntia, vaimo huojentui. Aivan liiankin upea nuori pari asettui samaan aikaan siihen melkein viereemme. Olimme aikaisin liikkeellä, ja itse asiassa nappasimme kallion juuresta, rannan uloimmaisesta reunasta ihan ykköspaikan. Meillä ei ollut aurinkovarjoa, joten kallion antama suoja oli tarpeen auringon suojana.

Niin me nyt siellä olimme, riisuuduimme, otimme omaksemme nakurannan oikeudet nähdä ja tulla nähdyiksi. Takana oli korkea, jyrkkä kallio, edessä Välimeren sinisenvihreät mainingit ja kokonainen päivä Aatamina ja Eevana.

Vaimon silmissä kävi välähdys. Lisää väkeä tuli vähitellen, miehiä enimmäkseen, ja eri-ikäisiä pariskuntia, jotka hakivat omat paikkansa kivenlohkareiden ja kallionkielekkeiden välistä.

Kun olimme uimassa, viereemme kallion juureen oli asettunut meitä vanhempi pariskunta, joka nyökkäsi meille ystävällisen tervehdyksen.

Turistikaupungin rannalla ei juuri jutella muille eikä muutenkaan seurustella, mutta täällä syntyy enemmän vuorovaikutusta. Jotkut tunsivat toisensa varmaan jo ennestään, tai sitten oltiin muuten vaan vapautuneempia. Alastomuushan lähentää, sen tiedämme me jo saunasta. Tämä toinen, vanhempi pariskunta otti virvokkeita esiin, ja tarjosi meillekin vaimon kanssa jaettavaksi yhden mukanaan tuomista mangoista.

Meillä ei ollut kokemusta mangoista, tietoa nimestäkään, eikä veistä sen paloitteluun, joten saimme veitsen lainaksi, samoin kädestä pitäen neuvoa siitä, miten päin leikata hedelmän mehuisaa, tirisevää lihaa. Sotkuista se hieman oli, mutta herkullista.

Niin päästiin jutun alkuun.

Pariskunta oli paikan vakiokävijöitä, tasaisen ruskettuneita, tulleet bussilla, kuten mekin. He eivät olleetkaan ranskalaisia, vaan syntyjään Italiasta. Mies työskenteli räätälinä Nizzassa, oli oppinut ranskaa. Vaimo ei sitä kotirouvana osannut, vaan oli ummikko niin kuin minäkin. Perheellä oli kaksi poikaa, jotka molemmat olivat suuntautumassa isänsä alalle.

Vaimo oivalsi, miksi pariskunta harrasti naturismia. He olivat saaneet tarpeekseen vaatteista.

Vaatteitta siellä tosiaan oltiin. Se kirpaisee aluksi, tuntuu ilmavana tuulahduksena iholla, reisillä, pakaroilla ja elimessä, mutta pian siihen tottuu. Vaimo ja räätäli keskustelivat innokkaasti keskenään, joskin vaimon taholta hieman tankkaillen. Mies oli puhemylly, me hänen rouvansa kanssa äänettömiä yhtiökumppaneita. Hymyilimme toisillemme, nyökkäilimme hyväksyvästi.

Uimassa käydessämme kiusoittelin vaimoa. Oliko hän varma, että räätälinrouva ei tule mustasukkaiseksi.

Sehän oli harmitonta, viatonta keskustelua, virikettä yhteiseksi iloksi. Ei siitä kukaan loukkaannu.

Tehtiin vaimon kanssa kahluuretki vesirajassa, sen verran kuin kivet ja kalliot antoivat myöten. Katseltiin vaivihkaa. Ja olihan siinä joukkoa, oli lihavaa ja oli laihaa, ukkelia ja akkelia. Naisilla oli enemmän tai vähemmän ajellut häpykarvat, etupäässä täydet posliinit. Mietin kuinka kuumia katseita niihin kohdistuu ja miltä se naisesta tuntuu.

”Sinulla taitaa jo silmät harittaa”, kuiskasin vaimolle. ”Et kai sinä vaan katsele miesten kikkeleitä?”

”On täällä muutama aika silmäänpistävä”, vaimo naurahti. ”Mutta ei nainen niitä varta vasten hakuisasti katsele”, hän vakuutti.

Se jäi mietityttämään. Minähän katselen, jos suoraan sanon. Katselen mielelläni sekä alastomia naisia että alastomia miehiä. Pariskunnat ovat vielä oma juttunsa, aviovaimot. Muistan omankin vaimoni punaiset täplät poskilla, kun ensi kertaa olimme, ja vaimo joutui tai pääsi näyttämään sulonsa kaaret ja salaiset sopukkansa ventovieraille yhtä alastomille miehille.

Lähellemme pyyhkeelle oli asettunut kolmekymppinen, lierihattuinen mies, joka seuraili meitäkin silmä tarkkana ja kuunteli juttujamme. Kun siinä joutilaana oleiltiin, katseemme välillä kohtasivat. Ne ovat tarkkoja tällaiset katsekontaktit. Sekunnin liian pitkään, ja se voi tarkoittaa...

Sinähän olet sanonut, että sen muka heti huomaa, meistäkin. Että katse paljastaa, millä mielellä ollaan, minkälaista seuraa vailla.

Nuori mies veti hatun silmilleen, kävi selälleen. Henkeä syvään vetäen annoin silmieni levätä. Miehen reittä vasten nojasi pulskavartinen ruskea kulli, ja sen alla lepäsivät kuukuset, joille aurinko antoi autuaasti lämpöään, kosmista energiaa.

Nousin välillä itsekin kävelemään rannalla, tekemään havaintoja. Panin taas merkille, kuinka miehen paljaat elimet ovat hänen toiset kasvonsa. Siis samaan tapaan kuin naisilla poven vako, joka nykyisin tuodaan mieluusti julki ja josta uskalletaan olla ylpeitä. Ihan suoraan ei sovi tuijottaa, mutta arvostava katseella hipaisu ei varmaan tunnu pahalta kenestäkään.

Sain muutamalta rouvalta hyväksyvän hymyn ohi kulkiessani, ja tunsin miestenkin katseet. Arvioinhan minäkin häikäilemättä toisten komeudet. Samalla viivalla ollaan.

Juteltiin kerran vaimon kanssa, mitä merkitsee naisen nykyisin paljaaksi ajeltu
häpyvako. Tarkoittiko se, että nainen omistaa sen täysin. Että sen on hänen, ei kenenkään muun.

Että ”ähäkutti, pojat, täällä olisi! Katsokaa päälle vaan, maistamaan ette pääse.”

Tai sitten merkitys on toinen, ja tämä on minun fantasiaani. Että tällainen rouva on tarjolla myös muille. Rouva heittelee viipyileviä katseita, levittelee kutsuvasti uhkeita reisiään, ja aviomies vieressä punoittaa ylpeänä rouvansa saamasta huomiosta.

Niin minäkin sen koen. On kuin höyhenellä kutiteltaisiin kiveksiä.

Mutta siivosti, hillitysti siellä käyttäydytään. Sanoinkin vaimolle, että ovat nämä rannat merkillisiä paikkoja. ”Miehet eivät kukkoile, rehentele tai tappele keskenään, eikä naisten kimppuun käydä, vaikka jotkut sitä ehkä tahtoisivat.”

”Varmaan niitäkin naisia täällä on”, vaimo epäili. Hän on aina niin rehellinen, kuten tiedät.

Ja taas siirrähti räätäli lähemmäksi vaimoni viereen, kuin vanha tuttu ainakin, vilkaisi minuun ruskeilla silmillään. Oli taas tullut jokin asia mieleen, olisiko poroista. Käveleekö niitä vapaina pitkin maanteitä?

Tätä jatkui, tuntiviisari siirtyi hiljalleen uuteen asentoon. Pariskunnat kääntyivät alustoillaan, aurinkovarjojensa alla vatsalleen, sitten taas selälleen, käväisivät meressä uimassa ja purossa huuhtoutumassa. Miehiä liikehti meidänkin ympärillämme lajielimet heilahdellen, luoden ohi mennessään silmäyksiä. Ja niitä vartenhan minä vaimon tänne tuon, esittelemään avujaan niistä kiinnostuneille.

Sanoin vaimolle, että hänellä on rannan upein takamus. Ja aivan varmasti karvaisin tussu.

Vaimo siihen, että sen hänkin on huomannut.

Lupasin kertoa sinulle kaiken mitään muuttamatta tai pois jättämättä. Siksi tämä voi olla välillä tylsää luettavaa. Mutta kerronpa, että tilanne oli tällä välin sähköistynyt. Olimme jääneet vaimon kanssa kahden. Myös alussa mainitsemani liian kaunis, virheetön, ja siksi jotenkin epäseksikäs, mallinukkemainen nuori pari oli häipynyt. Heidän paikkansa oli vallannut viisikymppinen pariskunta.

Mies oli atleettinen, hieman Hemingwayn oloinen karvarinta. Rouva taas pehmeän muodokas, isotissinen. Tukka oli auringon vaalentama, karvoitus vaaleanruskea, ja ilmeessä, eleissä heti ”se jokin”, tarkemmin määrittelemätön avoimuus.

Vieressämme ollut nuori mies virkistyi oitis, ja sai kohta kutsun liittyä korttipeliin kolmanneksi. Mekin saimme vaimon kanssa saman kutsun, mutta ujoina ja kieltä taitamattomin torjuimme sen. Vaikka tutuilla korteillahan siellä pelattiin.

Jäimme sivuun, ja heti alkoi harmittaa. Mitäpä siinä olisi hävitty, päinvastoin. Pelaajilla tuntui olevan hauskaa keskenään.

Jäi sanomatta, että tällä vastatulleella rouvalla oli tomera vatsan poimu ja korkea häpykumpu. Varsinainen naputtelupaikka oli niin tummaksi pigmentoitunut, ettei oikein kehdannut katsoakaan. Veikeästi se iski silmää kiharan karvoituksen alta.

”Onkohan nämä niitä”, sanoin vaimolle, joka hänkin seurasi kiinnostuneena tapahtumia. ”Ettei siellä vaan pelattaisi vuoroista.”

Nautimme vanhemman pariskunnan meille jättämiä virvokkeiden jäämiä, ja suunnittelimme jo lähtöä, kun huomasin, että kortit oli pistetty pakkaan. Rouva oli ojentanut nuorelle miehelle aurinkoöljyn ja kääntynyt vatsalleen, nostanut tukkansa niskasta ylös.

Nuori mies aloitti hartioista, siirtyi selkään, alemmas pyöreille, paljaille pakaroille ja vieläkin alemmas, reisille ja lopuksi nilkoille. Se oli rauhallista, huolellista työtä hiljaisuuden vallitessa. Tuntui kuin kaskaatkin olisivat vaienneet.

Rouva kääntyi alustalla selälleen ja odotti jatkoa. Ja niin tapahtui. Kaulasta laskeuduttiin käsivarsille ja pehmeästi kahta puolen laskeutuville rinnoille, jotka saivat perusteellisen käsittelyn, samoin vatsa.

Pitkä päivä rannalla oli tehnyt tehtävänsä. Iskuri oli virittynyt, ja hiukan nolona tajusin, että minulla oli alkanut seistä. Nuori mies oli edennyt rouvan reisille ja aina välillä kiiltävä, rasvainen koura pyyhkäisi hätäilemättä myös rouvan reisien välin.

Vaimo oli karahtanut punaiseksi. Nainen tietää, miltä sellainen tuntuu, vieraan miehen käsi kaikkein arimmassa paikassa. Oltiin ytimessä.

Näki vaimo senkin, että minulla seisoi. Eikä ainoastaan minulla. Ensi kertaa näin nakurannalla, kun jollakin on tosi jyrkkä jöpö. Mihinkäs sen piiloon saa, eikä tarpeenkaan. Sehän oli aikuisten ranta.

Öljytty rouva nousi istumaan ja kiitti palveluksesta. Ja niin tilanne vähitellen rauhoittui. Mutta se härnäävä, kutittava tunne jäi. Sanoin vaimolle, että eiköhän lähdetä. Bussimatka hotellille kestää aikansa. Ja jos suoraan sanon, oli pakko päästä vitulle. Vaimolle sanoin, että älä suotta pistä pikkuhousuja mekon alle.

Ja tässä minä nyt sitten olen, koneen ääressä. Vaimo ottaa kauneusunia, ja sitten mennään jonnekin syömään.

Mutta on minulla muutakin kerrottavaa.

Pitkään harkittuaan vaimo on vihdoin ottanut käyttöön ehkäisyrenkaan. Se saa olla paikoillaan kolme viikkoa, jonka jälkeen pidetään viikon tauko ennen uutta rengasta. Ehkäisyteho säilyy tauon aikana. Niin sanotaan ohjeissa.

Joten sieltä valuu nyt, jos kurkistaa haluaisi. Ja sehän on ilosanoma, helpottaa suuresti seurustelua. Ei tarvitse sählätä kumien kanssa. Kun me täältä palaamme, niin järjestetään tulojuhlat. Joten varaudu sinäkin nautintoon. Vaimo on oikein innoissaan tästä uudesta vapaudesta ja haluaa sinut paljaaltaan. Saat laskea hyötyaineet sinne, minne ne on tarkoitettu.

Mitäpä jos ehdottaisin vaimolle, että videoitaisiin se muistoksi?