Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Ankkurinappi

  1. A

    Helmikuiset 2019

    Laitoin myös liittymispyynnön fb-ryhmään. Torstaina oli nt-ultra ja kaikki oli kunnossa. Ensimmäistä kertaa näin myös pienen, ja nyt asia tuntuu enemmän todelliselta. Radi myös napsahti, kuten odotinkin. Ultrassa näin myös jonkun radi hoitajan, jäi kyllä tosi tympeä kuva hänestä. Ultraaja oli...
  2. A

    Helmikuiset 2019

    Hei! Olen taustalla lueskellut juttuja ja tänään kun sain varattua ekan neuvola ajan, niin päätin liittyä mukaan. Ankkurinappi / 35 / 17.2. / KYS / toinen Face ryhmään en ajatellut liittyä, höpisen sitten täällä omiani :) Ensimmäinen neuvola on heinäkuun lopussa. Toivottavasti on silloin...
  3. A

    "Lokakuun lutuset 2014"

    Hei taas pitkästä aikaa! :) Meilläkin 4kk neuvola takana, pituutta oli 64cm ja painoa 6,7kg. Eli hyvin tyttö kasvaa. Kiinteät on aloitettu perunan voimin, ja on kyllä niin hyödyllistä lukea teidän kokemuksia kiinteiden aloituksesta, kiitos niistä! Saatiin neuvolassa ohjeeksi syöttää päivässä...
  4. A

    "Lokakuun lutuset 2014"

    Hei taas kaikille! =) Käyn täällä usein lukemassa, mutta viime kommentista on jo aikaa melkein kk. Aika kuluu kuin siivillä! Pikku neidin kanssa käytiin 3kk neuvolassa ja pituutta oli 61 cm ja painoa 6,1 kg. Rokotukset saatiin, myös se paljon pelätty rota... Viimeksi siitä tuli viikon...
  5. A

    "Lokakuun lutuset 2014"

    Hei taas! Chocolatebox meillä syödään öisin 4h ja3h välein ja päivällä 2-3 h välein. Eli aika tiuhaan tahtiin. 2 yötä on vaan mennyt 7h unilla, en tiedä mistä se ihme johtui :D yö hyörimisiä ei ole vielä ollut. Onko muille tullut vatsaongelmia rotavirusrokotteesta? Saatiin rokote viikko...
  6. A

    "Lokakuun lutuset 2014"

    Hei taas! Olen monta kertaa kirjoittanut tänne bädillä ja sormi kun osuu väärään paikkaan niin kaikki häviää. Enkä ole jaksanut aloittaa uudelleen, joten toivottavasti nyt saisin jotain kirjoitusta aikaan... :mad: Tsemppiä Ninni ja Koiruuz, kuulostaa tosi vaikealta nuo nukkumis ongelmat ja...
  7. A

    "Lokakuun lutuset 2014"

    Hei taas! Aika kuluu kuin siivillä ja netissä ei kerkiä juuri olla, mutta nytpä kerkesin :) Kiva lukea muiden vuorokausirytmeistä, olen miettinyt miten näin pienen lapsen kanssa rytmitetään vuorokautta. Meillä mennään nukkumaan n. 22-23 aikaan illalla, eka uni pätkä on noin 4 h ja sitten 2x3...
  8. A

    "Lokakuun lutuset 2014"

    Liitynpä minäkin mukaan keskusteluun :) Ankkurinappi/1/tyttö/22.10 Sektiohaava on parantunut tosi hyvin ja ei vaivaa juuri ollenkaan. Nyt sektiosta on kulunut 10 päivää. Haava on pitkittäin bikinirajassa ja tikit 7kpl otettiin pois 8 päivänä leikkauksesta. Särkylääkettä kyllä syön edelleen...
  9. A

    Lokakuun lutuset - Lokakuussa **MEIDÄN KUU**

    Olipas Kasenjalla hurja synnytys kertomus! Lääkärit ja gyne eivät osanneet sanoa miksi minun synnytys ei edennyt, ei löytynyt lääketieteellistä syytä. Itse mietin myös sitä radia syyksi. Ja kroppa ei vaan ollut tarpeeksi kypsä. Kai se vauva olisi jossain vaiheessa tullut itsekseen ulos, istukka...
  10. A

    Lokakuun lutuset - Lokakuussa **MEIDÄN KUU**

    Hei vaan! Meille syntyi tyttö ke aamuna 22.10 klo 8.08. Painoa neidillä oli 3710g. Ultrassa painoarvio oli vähän yli 4kg, joten heittoa oli jonkin verran :) Tyttö syntyi loppujen lopuksi sektiolla. Synnytys käynnistettiin maanantaina klo 9 tableteilla ja kerkesin saada 2 annosta...
  11. A

    Lokakuun lutuset - Lokakuussa **MEIDÄN KUU**

    Odottavan aika on niin pitkä... :) Tässäpä taas kamalan omanapainen sepustus: Tänään piti olla käynnistys rv 40+2, taustalla siis insuliinihoitoinen rd + hyvänkokoinen vauva. Laittoivat kuitenkin kotiin odottelemaan, nyt jo toinen kerta. Maanantaina olisi taas uusi katselmusta tilanteeseen...
  12. A

    Lokakuun lutuset - Lokakuussa **MEIDÄN KUU**

    Onnea taas uusille vauvaantuneille! <3 Minulla oli tänään neuvola käynti ja kaikki oli hyvin. Nyt vaan odotellaan torstaita ja mahdollista käynnistystä. Ei tämä nimittäin taida itsekseen tulla :) nyt on kaiken lisäksi turvotus astunut kuvioihin, sormet on kuin nakit ja aamuisin kädet ei mene...
  13. A

    Lokakuun lutuset - Lokakuussa **MEIDÄN KUU**

    Onnea vauvaantuneille :heart: Minä ja maha käytiin tänään taas kasvukontrollissa ja piti varautua jo käynnistykseenkin, mutta lääkäri oli sitä mieltä jotta ei haittaa vaikka menee vähän yli, joten seuraava kontrolli on sitten 40+2 jolloin jo isommalla varmuudella käynnistetään. Tällä hetkellä...
  14. A

    Lokakuun lutuset *Syyskuussa*

    Kasenja minä ajattelin maanantaina ottaa yhteyttä neuvolaan jumalattoman rannekivun takia, mutta enpä sitten taida ottaa kun asia täällä selvisi :) viikon verran on nyt vasen ranne ollut tosi kipeä varsinkin öisin, ja kovasti ihmettelin mistä se johtuu kun en käsiäni ole satuttanut mitenkään...
  15. A

    Lokakuun lutuset *Syyskuussa*

    Onnea Ninnille! =) Minulla oli eilen käynti äitipolilla ja tänään neuvolassa. Täällä streptokokki otetaan kaikilta odottajilta viikolla 36 joko neuvolassa tai äitipolilla. Minulta näyte otettiin tänään neuvolassa. Äitipolilla oli lääkärin mukana ulkomaalainen lääkäriharjoittelija mies, joten...

Yhteistyössä