Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Perhe-elämä
En voi sietää mieheni lasta!
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="Charmante, post: 29962647, member: 133680"]</p><p>Täälläkin kaivattaisiin hieman neuvoja, vaikkei otsikon sana "sietää" kuvasta omia tuntojani. </p><p></p><p>Meillä siis pyörinyt uusioperhe reilun parin vuoden ajan. Miehelläni on aikaisemmasta suhteesta lapsia ja minä lapseton. Olen kuitenkin aiemminkin ollut edellisessä suhteessa lapsellisen miehen kanssa, ja silloin taisin tulla paremmin toimeen miehen lapsen kanssa, kuin itse miehen. </p><p></p><p>Nykyisen mieheni aikaisempi suhde oli päättynyt jo aikaa ennenkuin tulin kuvioihin. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen minut esiteltiin lapsille ja kaikki on kyllä mennyt yleisesti ottaen hyvin varovaisesta tutustumisesta lähtien aina yhteenmuuttoon saakka. Lapset ovat meille ns. etälapsia, sillä asuvat koulunsa takia äidillään ja meillä sitten viikonloppuisin ja lomilla. Vanhempien lasten kanssa tulen todella hyvin toimeen, voimme jutella ja nauraa niitä näitä, ja myös minulle lapset kertovat asioitaan. Ehkä paremminkin kuin isällensä <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite8" alt=":D" title="Iso virnistys :D" data-shortname=":D" /> Ja sanottakoon, että koska lapsilla on jo hyvä äiti olemassa, en ole tietoisesti yrittänyt hakea äitipuolen roolia, vain sitä välittävän aikuisen roolia. </p><p></p><p>Tämän nuoremman kanssa olen täysin ulalla. </p><p>Ollaan alusta alkaen tehty ja puuhailtu kaikkea yhdessä lapsiviikonloppuina. Olen toiminut myös lapsenvahtina tälle nuorimmalle ja kahdestaan ollessa tullaan hyvin toimeen. Puhellaan kaikenlaista, pelaillaan ym. Kaikkeni olen yrittänyt hänen kanssaan, menemättä liiallisen miellyttämisen rajoille. Hän on myös kahden kesken hyvin oma-aloitteinen toimissaan, mutta isän tullessa kotiin heittäytyy täysin avuttomaksi ja kiukuttelee, jos ei saa tahtoaan läpi. Asiassa kuin asiassa. </p><p>Puhuminen myös minun kanssa loppuu, hän kohdistaa puheensa ja pyyntönsä ainoastaan isälle. Minun seura ei enää kiinnosta, tai minua ei pyydetä avustamaan tai tekemään mitään. Jos joku kysymys mielessä on, hän kysyy sen vähän kuin isän kautta. </p><p></p><p>Ja kun aletaan iltapuuhiin, hän jättää minut esimerkiksi hyvänyön-toivotuksista ulkopuolelle. Muille perheenjäsenille toivotellaan nimestä saakka hyviä öitä, mutta minulle ei. Jos isä käskee, sieltä tulee mutinana minulle öitä. Hyvät huomenet hän toivottaa oma-aloitteisesti, jos satun olemaan ensimmäisenä ylhäällä aamulla. Muuten ollaan hiljaa, ja kaikki pyydetään/sanotaan isälle. </p><p></p><p>Lisäksi nuorimmainen on melko mustasukkainen minusta ja isän huomiosta, näin muutamankin vuoden jälkeen. Vaikka emme lasten aikana todellakaan kiehnaa yhdessä, niin pientäkään hetkeä en saa illalla olla sohvalla isän kainalossa. Tai jos harvoina hetkinä isä hieroo kipeitä niskojani lapsen nähden, niin heti lapsellakin on kaikki paikat kipeänä ja niitä pitää hieroa HETI. </p><p></p><p>Mutta kun olemme jälleen kahdestaan lapsen kanssa, niin jutustelu on meillä ihan mukavaa ja saatamme hihitelläkin jotain. Muun perheen seurassa jään ulkopuolelle. </p><p></p><p>En tiedä enää miten suhtautua. Antaako ajan kulua ja odottaa, että parisen vuoden päästä lapsi on vähän isompi ja ehkei niin läheisriippuvainen isästään? </p><p></p><p>Itselle alkaa lapsiviikonloput olla melkoisen pitkiä ajanjaksoja, sillä en oikein itsekään enää tiedä miten suhtaudun lapseen. Olen katsonut peiliin ja yrittänyt olla avoin ja sopeutuva, mutta myönnän, että tunnen itseni ulkopuoliseksi silloin kun nuorimmainen on meillä. Se ei ole mukava tunne, kun tää on kumminkin myös minun oma koti. Nyt olen sitten yrittänyt suunnata energiaa näihin vanhempiin lapsiin ja olla välittämättä tästä nuorimmaisesta. Välillä on jopa tuntemuksia, etten jaksa enää edes yrittää tämän nuorimman kanssa, koska näin pitkän ajan jälkeen hän edelleen tekee selväksi, etten kuulu perheeseen. Huolimatta niistä kivoista päivistä yhdessä.</p><p></p><p>Lapsi on toisaalta jo sen verran iso, että en tiedä miten asiaa auttaisi, jos hänen kanssaan yrittäisin avata keskustelua, siitä, mikä meidän väleissä sit kuitenkin hiertää. Toki hän varmaan jo aavistaa, etten minäkään osaa olla täysin rento oma itseni, kun hän on meillä. Mutta miten avata se vyyhti? Lapsi on halutessaan tosi kiva tyyppi, fiksu ja hauska, ja alkaa itseä pistämään vihaksi, kun huomaa, että oma asenne alkaa lipsuilla ärtyneisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle, kun perjantai koittaa.. </p><p></p><p>Muuten meillä menee miehen ja muiden lasten kanssa tosi hyvin, en voi siis osaltani valittaa enempää up-elämästä! Toimimme muuten hyvin perheenä ja meillä on liuta tulevaisuuden suunnitelmia. Tämä yksi ongelma vain tuottaa harmaita hiuksia ja haluaisin aidosti olla ja välittää koko perheestä.. Mikä neuvoksi? <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite5" alt=":confused:" title="Hämmentynyt :confused:" data-shortname=":confused:" /></p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="Charmante, post: 29962647, member: 133680"] Täälläkin kaivattaisiin hieman neuvoja, vaikkei otsikon sana "sietää" kuvasta omia tuntojani. Meillä siis pyörinyt uusioperhe reilun parin vuoden ajan. Miehelläni on aikaisemmasta suhteesta lapsia ja minä lapseton. Olen kuitenkin aiemminkin ollut edellisessä suhteessa lapsellisen miehen kanssa, ja silloin taisin tulla paremmin toimeen miehen lapsen kanssa, kuin itse miehen. Nykyisen mieheni aikaisempi suhde oli päättynyt jo aikaa ennenkuin tulin kuvioihin. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen minut esiteltiin lapsille ja kaikki on kyllä mennyt yleisesti ottaen hyvin varovaisesta tutustumisesta lähtien aina yhteenmuuttoon saakka. Lapset ovat meille ns. etälapsia, sillä asuvat koulunsa takia äidillään ja meillä sitten viikonloppuisin ja lomilla. Vanhempien lasten kanssa tulen todella hyvin toimeen, voimme jutella ja nauraa niitä näitä, ja myös minulle lapset kertovat asioitaan. Ehkä paremminkin kuin isällensä :D Ja sanottakoon, että koska lapsilla on jo hyvä äiti olemassa, en ole tietoisesti yrittänyt hakea äitipuolen roolia, vain sitä välittävän aikuisen roolia. Tämän nuoremman kanssa olen täysin ulalla. Ollaan alusta alkaen tehty ja puuhailtu kaikkea yhdessä lapsiviikonloppuina. Olen toiminut myös lapsenvahtina tälle nuorimmalle ja kahdestaan ollessa tullaan hyvin toimeen. Puhellaan kaikenlaista, pelaillaan ym. Kaikkeni olen yrittänyt hänen kanssaan, menemättä liiallisen miellyttämisen rajoille. Hän on myös kahden kesken hyvin oma-aloitteinen toimissaan, mutta isän tullessa kotiin heittäytyy täysin avuttomaksi ja kiukuttelee, jos ei saa tahtoaan läpi. Asiassa kuin asiassa. Puhuminen myös minun kanssa loppuu, hän kohdistaa puheensa ja pyyntönsä ainoastaan isälle. Minun seura ei enää kiinnosta, tai minua ei pyydetä avustamaan tai tekemään mitään. Jos joku kysymys mielessä on, hän kysyy sen vähän kuin isän kautta. Ja kun aletaan iltapuuhiin, hän jättää minut esimerkiksi hyvänyön-toivotuksista ulkopuolelle. Muille perheenjäsenille toivotellaan nimestä saakka hyviä öitä, mutta minulle ei. Jos isä käskee, sieltä tulee mutinana minulle öitä. Hyvät huomenet hän toivottaa oma-aloitteisesti, jos satun olemaan ensimmäisenä ylhäällä aamulla. Muuten ollaan hiljaa, ja kaikki pyydetään/sanotaan isälle. Lisäksi nuorimmainen on melko mustasukkainen minusta ja isän huomiosta, näin muutamankin vuoden jälkeen. Vaikka emme lasten aikana todellakaan kiehnaa yhdessä, niin pientäkään hetkeä en saa illalla olla sohvalla isän kainalossa. Tai jos harvoina hetkinä isä hieroo kipeitä niskojani lapsen nähden, niin heti lapsellakin on kaikki paikat kipeänä ja niitä pitää hieroa HETI. Mutta kun olemme jälleen kahdestaan lapsen kanssa, niin jutustelu on meillä ihan mukavaa ja saatamme hihitelläkin jotain. Muun perheen seurassa jään ulkopuolelle. En tiedä enää miten suhtautua. Antaako ajan kulua ja odottaa, että parisen vuoden päästä lapsi on vähän isompi ja ehkei niin läheisriippuvainen isästään? Itselle alkaa lapsiviikonloput olla melkoisen pitkiä ajanjaksoja, sillä en oikein itsekään enää tiedä miten suhtaudun lapseen. Olen katsonut peiliin ja yrittänyt olla avoin ja sopeutuva, mutta myönnän, että tunnen itseni ulkopuoliseksi silloin kun nuorimmainen on meillä. Se ei ole mukava tunne, kun tää on kumminkin myös minun oma koti. Nyt olen sitten yrittänyt suunnata energiaa näihin vanhempiin lapsiin ja olla välittämättä tästä nuorimmaisesta. Välillä on jopa tuntemuksia, etten jaksa enää edes yrittää tämän nuorimman kanssa, koska näin pitkän ajan jälkeen hän edelleen tekee selväksi, etten kuulu perheeseen. Huolimatta niistä kivoista päivistä yhdessä. Lapsi on toisaalta jo sen verran iso, että en tiedä miten asiaa auttaisi, jos hänen kanssaan yrittäisin avata keskustelua, siitä, mikä meidän väleissä sit kuitenkin hiertää. Toki hän varmaan jo aavistaa, etten minäkään osaa olla täysin rento oma itseni, kun hän on meillä. Mutta miten avata se vyyhti? Lapsi on halutessaan tosi kiva tyyppi, fiksu ja hauska, ja alkaa itseä pistämään vihaksi, kun huomaa, että oma asenne alkaa lipsuilla ärtyneisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle, kun perjantai koittaa.. Muuten meillä menee miehen ja muiden lasten kanssa tosi hyvin, en voi siis osaltani valittaa enempää up-elämästä! Toimimme muuten hyvin perheenä ja meillä on liuta tulevaisuuden suunnitelmia. Tämä yksi ongelma vain tuottaa harmaita hiuksia ja haluaisin aidosti olla ja välittää koko perheestä.. Mikä neuvoksi? :confused: [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta sanaa on lauseessa: "Minä rakastan sinua"
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Venäläinen ystävyys?
Tänään 15:33
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Suomen Yleisradio ja vasemmisto haluavat rajoittaa sananvapautta
Tänään 15:20
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Teinillä "lelu"
Tänään 14:57
vierailija
1 Viestiä
Lapset ja teinit
4.
Suomen tämän kevään älykkäimmän ylioppilaan mielestä pakkoruåtsi on aivan turhaa ajanhukkaa
Tänään 14:31
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Putin ja kristilliset arvot
Tänään 13:24
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
6.
Kannattaako Putinia äänestää
Tänään 13:17
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
7.
YK mokasi massiivisesti Gazan kohdalla
Tänään 11:12
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Eilen alkoi elämänmuutos, chubby elämä saa jäädä
Tänään 09:15
vierailija
3 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
Haaveena nuori nainen? Miehet haluavat aina nuoren naisen. Vai haluavatko? IL selvitti
Started by vierailija
Sunnuntai klo 21:58
Luettu: 3K
Aihe vapaa
2.
Not nyt sitten vastuullisessa mediassa syyllistetään kaikkia miehiä Valkeakosken tragediasta
Started by vierailija
Keskiviikko klo 12:31
Luettu: 955
Aihe vapaa
3.
Sukulainen lupasi jouluna että saan tulla heidän mökille en kesäksi viikonlopuksi, no nyt on kesä mutta enpä olekkaan enään tervetullut!
Started by vierailija
Maanantai klo 00:34
Luettu: 716
Aihe vapaa
4.
On tää ilmastonmuutos ihanaa
Started by vierailija
Maanantai klo 13:11
Luettu: 689
Aihe vapaa
5.
Suomi sai kyllä Stupista todella hyvän pressan
Started by vierailija
Maanantai klo 20:52
Luettu: 648
Aihe vapaa
6.
Mamut ei osaa kakkia sivistysmaissa 😱
Started by vierailija
Maanantai klo 12:25
Luettu: 642
Aihe vapaa
7.
"Sanna Marinin hallitusta ylistettiin asiasta, joka oli hirvittävä virhe"
Started by vierailija
Maanantai klo 09:15
Luettu: 637
Aihe vapaa
8.
Sydän särkyy
Started by vierailija
Sunnuntai klo 19:03
Luettu: 625
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Nyt on alkanut kansaneläkeläisten kotiinpaluun aika
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
Nokialla on löytynyt 15 tai 16 vuotta vanha poika kuolleena
Latest: Johnny Appleseed
16 min sitten
Aihe vapaa
3.
Yleistäkin ettei rintsikoita käytetä helleaallon aikana?
Latest: Johnny Appleseed
30 min sitten
Aihe vapaa
4.
Aikamoinen puutarha
Latest: vierailija
31 min sitten
Aihe vapaa
5.
Teinillä "lelu"
Latest: vierailija
40 min sitten
Lapset ja teinit
6.
Venäläinen ystävyys?
Latest: vierailija
Tänään 16:13
Aihe vapaa
7.
K/B-komposti
Latest: vierailija
Tänään 15:49
Aihe vapaa
8.
Suomen Yleisradio ja vasemmisto haluavat rajoittaa sananvapautta
Latest: vierailija
Tänään 15:20
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Perhe-elämä
En voi sietää mieheni lasta!
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu