Reijo tuli isäksi eläkeiän kynnyksellä: ”Suurin haaste on pysyä elossa vielä seuraavat 20 vuotta”
Reijo oli jo haudannut lapsihaaveet pysyvästi, mutta elämä toikin leskeksi jääneelle ikämiehelle eteen uuden rakkauden.
Se, missä iässä lapsen saa, on harvoin kiinni vain lasta toivovasta itsestään. Reijolle isyys suotiin eläkeiän kynnyksellä, kun hän oli juuri täyttämässä 60 vuotta.
Teemu Potapoffin teoksessa Faija – kirja isyydestä (Docendo, 2023) Reijo kertoo vanhemmuudestaan ja siitä, miten hänestä tuli isä.
Suuri menetys
Ollessaan tyypillisessä isäksituloiässä Reijo jakoi elämänsä yhdessä silloisen vaimonsa kanssa. Reijo oli omalta osaltaan kaivannut lasta jo vuosia, sillä hänen kolme vanhempaa sisarustaan olivat saaneet perheenlisäystä hyvä tovi sitten. Myös hänen vaimonsa haaveili lapsesta.
Erityisesti isänpäivät olivat oman isän kuoleman jälkeen vaikeita hetkiä perheenlisäystä toivovalle Reijolle.
– Sisaruksillani oli ollut lapsia paljon minua aiemmin, mikä sai minut tuntemaan oloni jotenkin surkeaksi. Elämästäni puuttui kiintopiste. Olin mies, jolla ei ollut omaa isää eikä omia lapsia, Reijo kertoo kirjassa.
Yritykset saada lapsi eivät kuitenkaan ottaneet tulta alleen. Lopulta lääketieteellisissä tutkimuksissa selvisi, että Reijon vaimo ei voinut saada lapsia. Se oli murskaava tieto ennen kaikkea vaimolle itselleen. Lapsettomuus ja useampi samanaikainen epäonni elämässä saivat hänen mielensä järkkymään. Lopulta vaimo päätyi itsemurhaan.
Reijo kuvailee, miten hänellä kesti vuosia selvitä surusta ja menetyksestä. Tapailut eivät edenneet, sillä toista oikeaa ei tuntunut tulevan kohdalle.
Nainen, joka vaati tapaamista
Kymmenen vuotta sitten kiinnostava nainen alkoi viestitellä Reijolle. Hän asui toisessa kaupungissa ja ehdotteli tapaamista. Reijo oli keskittynyt töihinsä. Aikaa kului pari vuotta, kunnes Reijo lopulta lähti tapaamaan naista tämän sinnikkäästä vaatimuksesta. Rakkaus roihahti ensisilmäyksellä.
Yhteinen elo soljui mukavasti eteenpäin, ja Reijosta tuntui luontevalta olla isäpuoli uuden vaimonsa kolmelle lapselle. Haaveet biologisesta lapsesta Reijo oli jättänyt taakseen, kunnes puoliso eräänä päivänä ehdotti, että he voisivat yrittää lasta.
– Vaikka olin jo liki 60-vuotias, ajatus isyydestä sen ikäisenä ei pelottanut, koska olin jo vuosikymmeniä aiemmin tajunnut, että isyys on osa minua.
Neljän kuukauden kuluttua keskustelusta pari alkoi odottaa yhteistä jälkikasvua. Raskausaika sujui sutjakkaasti, ja synnytyksessä kaikki meni hyvin. Tuore isä oli vain hyvin häkeltynyt.
– Lapsi oli niin pieni, että pelkäsin satuttavani häntä. Hetki, jolloin sain leikata napanuoran, oli minulle valtavan tärkeä, Reijo kuvailee kirjassa.
Kirjan julkaisuhetkellä Reijon poika on 6-vuotias. Parhaita asioita Reijon mielestä ovat aivan arkiset tilanteet ja ne, kun lapsi innoissaan kertoilee juttujaan ja esittelee esimerkiksi pihalta löytämiään asioita.
Reijo kokee, että isänä hänen parhaita puoliaan ovat myötäeläminen, läsnäolevuus ja asioista innostuminen. Itseään hän pitää silti keskinkertaisena isänä, joka myös väsyy välillä nopeastikin.
Oma lapsi tuonut myös uusia huolenaiheita ja toiveen siitä, että voisi luoda lapselleen hyvän alun elämälle.
– Suurin haaste minulle tällä hetkellä on pysyä elossa vielä seuraavat 20 vuotta. Silloin poikani on 24-vuotias. En pelkää kuolemaa, koska haluan elää vielä niin pitkään, että saan nähdä hänen kasvavan ja menevän ehkä naimisiin. Pojastani ei tarvitse tulla ylioppilasta tai muuta; haluan vain, että hän on tyytyväinen elämäänsä, Reijo ynnää.
Lue myös: Sijaisperhettä pyörittävä poikamies Petri: ”Tiedostan, että jotkut voivat katsoa vinoon”
Jaa oma kokemuksesi