Lapsen terveys 28.06.2024

Kynsien pureskelu seis! Näin autat lasta pääsemään tavasta eroon

Helppo ensireaktio on kieltää lasta, mutta se on monesti tehotonta.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Kynsien pureskelu on yleinen tapa. Arviolta noin kolmasosa 7–10-vuotiaista lapsista pureskelee kynsiään, kun taas nuorista jopa 45 prosenttia harrastaa samaa.

Jyrsiminen voi johtua tylsistymisestä, stressistä, uteliaisuudesta tai yrityksestä purkaa levottomuutta. Joskus kynsien pureskelu on vain toistuva tapa ilman sen kummempaa syytä. Vastaavasti lapsi voi kaivella nenäänsä tai kieputella hiussuortuviaan sormen ympärille.

Mitä haittaa kynsien pureskelusta on?

Lievä kynsien pureskelu lapsilla on yleensä harmitonta. Tapa voi mennä ohi myös itsekseen.

Kuitenkin jos kynsien pureskelu kroonistuu, se voi altistaa kynnen alueen kivuille ja terveysongelmille. Pahimmillaan pureskelu voi aiheuttaa kynsivallitulehduksen. Myös siitä on näyttöä, että pureskelu haittaisi suun ja hampaiden terveyttä.

Periaatteessa myös virukset ja bakteerit voivat tarttua lapseen helpommin, kun kynsiä ympäröivä iho on rikkoontunut ja lapsi vie sormiaan tiuhaan suuhun.

Jos kynsien pureskelu on pakkomielteistä, saattaa se olla yksi oire vakavasta ahdistuneisuudesta tai masentuneisuudesta. Silloin juurisyyt vaativat ammattilaisen apua. Useimmiten pureskelun ongelmallisuus kuitenkin liittyy lähinnä siihen, että tapa ei näytä kovin tyylikkäältä.

Kynsien pureskelu hallintaan näillä konsteilla

Koska kynsien pureskelu on monesti tiedostamatonta, ensimmäinen askel on tehdä lapsi tietoiseksi käytöksestään ja siitä, millaisissa tilanteissa hänellä on taipumusta jyrsiä kynsiään.

Muutos onnistuu helpoiten, jos lapsi on itse motivoitunut pääsemään pureskelusta eroon. Esimerkiksi ikätoverien huomauttelu aiheesta on monesti paljon tehokkaampaa kuin vanhemman kiellot.

Nalkuttaminen ja kieltäminen ovatkin yleensä tehottomia keinoja, ellei lapsi nimenomaan pyydä, että häntä huomautettaisiin asiasta tarpeen tullen. Harva lapsi kuitenkaan kokee asian häiritseväksi omasta aloitteestaan.

Etenkin pienten lasten vanhempien on hyvä varmistaa, että lapselle tarjoutuu päivän mittaan tilaisuuksia leikkiä ja temmeltää. Silloin lapsi ei välttämättä koe tarvetta suunnata ylimääräistä energiaansa kynsien pureskeluun.

Jos kynsien pureskelu häiritsee sosiaalisissa tilanteissa tai pienen lapsen sormet näyttävät kärsivän pureskelusta, voi vanhempi yrittää harhauttaa häntä muulla tekemisellä. Lisäksi kynnet kannattaa pitää lyhyinä ja siisteinä, jotta jyrsittävää olisi mahdollisimman vähän.

Lähteet: Babycenter, Parents, Terveyskirjasto

Lue myös Annan juttu: Kynsien pureskelun lopettamiseen on useita keinoja – kokeile tätä lääkärin vinkkiä, jos mikään muu ei auta

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X