kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 27.09.2023

Hismile - valkaiseeko oikeasti hampaat?

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mun esteettisen näkemyksen mukaan valkoiset hampaat on yksi kasvojen tärkeimmistä osasista. Tiedän, että jokaisella ihmisellä on oma, uniikki, hammasluun väri, jota ei voi – ilman massiivisia lisätoimia (hammaspinnoitteita tai muita) juuri muuttaa, eikä hampaiden väri aina kerro mitään suun terveydestä. Silti mulle itselleni tulee valkoisista hampaista assosiaatio hyvinvointiin ja siksi myös itse haluan vaalia hampaiden valkoisuutta. 

Mulla on sellainen onni käynyt hampaiden suhteen, ettei niitä ole tarvinnut oikoa ja hampaiden luonnollinen väri on aika vaalea. Sen sijaan mun hampaiden vitsaus on runsas hammaskiven muodostus ja sitä saankin olla poistamassa hammaslääkärissä tiheään tahtiin. Niin ja välillä puren hampaita yhteen unissani, ja se aiheuttaa kipua niin ikenissä kuin poskissakin. Onneksi olen päässyt siitä nyt (toistaiseksi?) taas eroon, kun aloin nukkua selälläni.

Mä olen vuosien saatossa käynyt puhdistamassa/valkaisemassa hampaitani useammankin kerran hammaslääkärillä. Ja joskus olen valkaissut hampaita kotona myös minulle tehtyjen muottien avulla. 

Syksyn aikana some on tuonut näkyville mun feediin Kim Karsdashianinkin mainostaman Hismile-hammastahnan, jonka on luvattu valkaisevan hampaita tehokkaasti. Ja kun katsoin muutaman tutorial-videon kokonaan, some työnsi videoita sen jälkeen kovalla vauhdilla lisää. Ja sitten kävi niin kuin videoiden tarkoitus olikin: haksahdin ostamaan oman Hismile-putkiloni.

Hismileä tursautetaan hammasharjalle kaksi painallusta, ja sitten hampaita harjataan 30 sekuntia. Ja tulokset…noh…arvioikaa itse. Sanotaanko näin, että en ole enää edes varma, kumpi oli ennen- ja kumpi jälkeen-kuva. Voi olla tekstit väärin päinkin.

-Karoliina-

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X