Marraskuun ajatus: Ensi talveksi etelään?
Musta on aivan hullua, että taas yksi kuukausi on mennyt hujauksessa. Tuntuu, että vastahan hetki sitten mulla oli kaikki kuun vaihteen pankkihommat, laskut ja listat, ja NYT ne pitää tehdä taas uudelleen. En meinaa kyllä pysyä perässä.
Mä kuvittelin vuosikaudet, että marraskuu on siksi raskas, että elämäntilanne oli raskas. Kun oli sydänsuruja tai valvottavia lapsia. Tänä vuonna olen tajunnut, että marraskuu väsyttää itsessään. Olen jutellut niin monen ystävän ja tutun kanssa siitä väsymyksestä, jota tämä pimeä aika saa, ettei ole tosikaan. Puolet heistä on epäillyt itsellään jo jotain kuolemansairautta ja rampannut verikokeissakin tämän vuoksi, ja lopulta syy vetämättömään oloon on aina ollut sama — kaamos.
Mua ärsyttää edes myöntää tätä, koska en yleensä jaksa sitä ihmisten narinaa pimeästä ja kylmästä. Auringon kaipuusta. Olen pitänyt sitä turhanpäiväisenä, koska sääolosuhteille nyt ei vaan mahda mitään. Mä en lähtökohtaisesti inhoa Suomen talvea vieläkään ja musta pimeys on usein tosi tunnelmallista. Nyt vaan huomaan, että vaikka menen nukkumaan ysiltä illalla, ei mikään uni meinaa riittää. Se pistää miettimään, onko tässä marraskuussa mitään järkeä. Sama se on pienille ihmisille.
Onneksi tähän tulee arkiviikon katkaisuna heti itsenäisyyspäiväloma ja pian pitkä joululoma. Niin ja ajattelin, jos mitenkään mahdollista, ottaa joulukuulle päivän tai kaksi etäpäiviä Keski-Suomessa niin, että lapset saavat rentoutua mummolassa pitkän viikonlopun.
Aloin pohtia tänään, pitäisikö ensi vuonna yrittää mennä vaikka Espanjan lämpöön marraskuuksi. Mun työt voisi tehdä tosi hyvin etänä, mutta miehen ei niinkään. Esikoinen voisi totta kai opiskella tuollaisen ajanjakson etäkoulussa ja sitten pohdin, voisiko puoliso jäädä hetkelliselle hoitovapaalle pienempien lasten kanssa reissun ajaksi. Tosin,hoitovapaan raja taitaa olla kolme vuotta, joten en tiedä, onnistuuko sekään, kun kaksoset ovat ensi syksynä jo viisivuotiaita. Pitää vähän pohtia ja jutustella, miten onnistuisi joku aurinkotankkaus ensi vuonna tähän aikaan vuodesta. Parasta totta kai olisi, jos lämpöön voisi suunnata yhden tai kahden ystäväperheen kanssa. Silloin aikuisten ja lasten komboja voisi päivän aikana jakaa hyvin, samoin ehkä myös kuluja. Jos sun perheellä on kokemusta em. asioista, saa laittaa viestiä IG:ssä.
Että näin. Mutta se siitä marraskuusta. Perjantaina on jo joulukuu, enkä jättäisi sitä mistään hinnasta kokematta! Ihanaa!
-Karoliina-
Kuva: Pixabay