kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 10.12.2023

Pienet ilot

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Mä olen helppoa ja todella otollista maaperää kaikelle kausimainonnalle. Olen juuri se tyyppi, joka käyttää joulukuussa glitter-korviksia ja kultaista luomiväriä, vaikka muuten en sellaisista niin perusta. Samoin mä haluan kotiin joulukuussa kliseiset joulun merkit —  pörrötyynyt ja ovikranssit —  aivan niinkuin pääsiäinenkään ei ole mitään ilman keltaisi tulppaaneja ja kirkkaita värejä. Ja jos jossakin mainostetaan, että lokakuussa latte onkin pumpkin spice latte, juon sen ilolla (vaikka se onkin oikeastaan liian makeaa). Mä koen, että mun on helppo päästä kunkin vuodenajan parhaisiin paloihin ja tunnelmaan, kun tuen sitä myös ulkoisilla asioilla. 

Joskus haaveilin, että olisin sellainen tyyppi, jolla olisi niin stabiili oma tyyli, ettei sitä heilauttaisi mikään juhla tai ajanjakso. Tiedättekö ne ihmiset, joilla on aina kynsilakkana Diorin sävy 080? Tai jotka osaavat pukeutua niin kevätjuhliin kuin pikkujouluihinkin aina täydelliseen beigeen? No, mä en vaan satu olemaan sellainen.

Hurahdan ajanjaksoihin, innostun uusista jutuista ja teen tyylierheitä. Toisaalta saan iloa ja voimaa ihan pikkiriikkisistä asioista, kuten vaikka siitä, että tavanomaisen tuoksukynttilän sijaan meillä tuoksuu nyt joulu, tai että tavallisen puistoulkoilun sijaan olo on hurjan jouluinen, kun saan laskea lasten kanssa pulkkamäkeä. Mä ajattelen, että me monet “turhasta hössöttäjät” ollaan siinä mielessä usein iloista sakkia, että tosiaan osataan hössöttää ihan olemattomista asioista. Mä ajattelen, etten tarvitsekaan mitään kovin suurta tai ihmeellistä, vaan pienet asiat muodostavat kokonaisen kivojen juttujen vyyhdin. On kivaa hömpsähtää jostakin kahvimausteesta, kynsilakasta, seurapelistä tai askartelusta. 

Me ei olla perheenä sellainen, että meillä olisi kiveen hakattu mitkään perinteet, vaan jouluakin voidaan viettää monella tavalla, monilla eri kokoonpanoilla. Se olisi musta kuitenkin kiva lapsuusperinne siirrettäväksi tytöille, että pienistäkin asioista voi tehdä isoa ja tärkeää. Kyllä mä toivoisin, että he muistavat ennemmin vaikka jotkut piparinkoristeluhetket kuin kalliit reissut tai varsinaiset joulupaketit. 

-Karoliina-

Paita saatu R/H

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X