Pienet kuormat, pienet treffit
Meidän piti mennä viime viikolla puolison kanssa yhden yön matkalle Porvooseen. Olin varannut hotellin jo lokakuussa ja tsekannut ravintolat, mutta kun päivä läheni, ajatus ei tuntunutkaan niin hyvälle. Jotenkin syksy oli ollut melko helppo (kunhan ei puhuta tästä viikosta, hah, avaudun tästä varmaan myöhemmin), oltiin saatu kahdenkeskistä aikaa ihan arjen keskelläkin ja kaiken lisäksi tuntui parhaalle idealle viettää arkivapaa ennemmin lasten kanssa. Jotenkin näin keski-ikäisenä oman kodin sänky ja Tempur-tyynykin tuntuivat paremmalle idealle kuin mikäliehotellityyny. Siispä päätettiin jäädä kotiin.
Ei skipattu treffejä kuitenkaan kokonaan, vaan päätettiin ottaa iltapäivätreffit arkipäivänä kotikaupungissa. Käytiin syömässä meidän molempien lempilounaspaikassa — Tullintorin Boulangerie Marcossa — tehtiin jouluostokset puolessa tunnissa (!) ja kaiken lisäksi ehdittiin vielä kuntosalille ja iltapäiväpullakahveille. Hyvin käytetyt tunnit, etten sanoisi.
Mitä isompia lapset ovat ja mitä useammin voidaan nukkua yöt läpi (ei tosin kyllä kovin usein, mutta ei täällä sentään kahtatoista kertaa yössä enää herätä), sitä helpommin me lataudutaan nykyisin eri tavalla jo pienissäkin hetkissä. Muistan, että pari-kolme vuotta sitten parissa tunnissa ei saanut edes sykettä laskemaan, kun kuorma oli silloisessa elämässä niin kova. Nyt huomaan, että normioloissa joku puolen tunnin juoksulenkki tai juurikin rauhassa syöty ateria tuo voimia jo vaikka mihin. Kun kuorma on suuri, vain suuri “loma” jeesaa. Kun kuorma on pienempi, myös akut latautuu nopeampaa.
Mulla on sellainen kokemus ollut viime vuosien perhelomista, että ollaan puolison kanssa loman lopuksi oltu usein aika poikki, kun on haluttu tarjota lapsille tosi paljon läsnäoloa ja perheen yhteistä aikaa. Nyt mietin, miten mini(tai maxi)lomakonseptia voisi soveltaa tulevaan joululomaan. Ainakin suunnitelmissa on toki keskellä päivää napatut liikkahetket, mutta vähän unelmoin myös taas puolipäivätreffeistä ja sellaisesta. Yksi hotellilahjakorttikin olisi vielä käyttämättä. Katsotaan, mitä keksitään.
-Karoliina-