Yllätys (itsellenikin) - ilmoittauduin juoksutapahtumaan!
Nythän kävi siis niin, että yllätin itseni täysin. Tein jotain sellaista, jota en olisi vielä vuosi sitten uskonut tekeväni. Ja johon en ehkä puoli vuotta sitten uskonut pystyväni.
Kun aloin ottamaan liikunnan osaksi mun elämää, haparoivin askelin keväällä 22, kirjoitin blogiin liikuntainnostani näin. En tiedä, huomaatteko te tekstissäni yhtä aikaa risteävän innon ja epävarmuuden, mutta vaikka kuinka halusin tehdä liikunta-asiasta julkista, samalla pelkäsin tosi paljon, että feilaisin TAAS KERRAN, vaikka sisimmässäni tiesin, että tämä kerta oli erilainen. Silti en voinut olla miettimättä niitä lukuisia aikuiselämäni liikuntakertoja, jotka olivat loppuneet lyhyeen.
Vaikka alussa kaikessa tekemisessä oli läsnä epävarmuus, nämä syksyn 2022 tapahtumat vahvistivat sitä, että sain A) ujutettua liikuntaa mun kalenteriin yhä useammin ja B) sitä kautta tekemiseen ja omaan itseeni tuli varmuutta. Ja kun vuosi 2022 oli lopussa, pystyinkin jo ajattelemaan – ilman epävarmuutta – että liikunta kuuluu osana mun identiteettiä. Mun sen aikaisista mielen ja kehon muutoksista voi lukea tästä postauksesta.
Hassua kyllä, olen kuvitellut tähän päivään asti, että mun “liikkaidentiteetti” oli valmis jo tuolloin, loppuvuodesta 2022, mutta kun luen tämän postauksen vastauksia, huomaan, että tässäkin asiassa näemmä asiat muuttuu koko ajan. Sanon postauksessa esimerkiksi, että haluan liikkua ehdottomasti yksin. ÖÖ….nykyisin liikun todella harvoin yksin. Joskus ihan pakon edestä, mutta suurimmaksi osaksi mun kahden ystävän kanssa. Tuolloin ajattelin, että liikunta on henkinen ja fyysinen suorite, mutta nykyisin ajattelen, että se on myös tosi tärkeä sosiaalinen hetki. Siksi en kirmaa usein treenin jälkeen kotiin, vaan saunon rauhassa ystävien kanssa jutellen. Just naurettiin viikonloppuna toisen liikkakamuistani kanssa, että 90% kerroista, jolloin tavataan, ollaan ilman meikkiä ja alasti, hah.
No mutta. Sitten tähän postauksen otsikkoon. Kerron nimittäin tässä samaisessa vanhassa postauksessa, että “Tällä hetkellä mua kuitenkin jopa ahdistaisi, jos pitäisi alkaa juosta jotenkin jossain kisoissa, suunnitellusti.”
No. Eipä ahdista enää, koska ilmoittauduin ensi kesälle puolimaratonille. Juu, ääks! Olen itsekin vielä aika äimänä tästä.
Varsinainen treenaus on vielä alkutekijöissään, mitään tavoiteaikaa ei ole, koska ajattelen, että mun tapauksessa voitto on jo se, että ylipäätään ajattelen pystyväni etenemään 21 kilsaa. Kaikki muu on enää plussaa! Tällä hetkellä olo on tästä tosi innostunut ja treeniä aletaan tehdä askel askeleelta kevään aikana. En halua kuitenkaan, että juoksusta tulee mulle kaikki. Tykkään edelleen nostaa painoja, enkä jätä sitä nytkään väliin. Kaikkea kohtuudella ja ilon kautta, se on edelleen motto!
En yhtään tiedä, jaksanko juosta 21 kilsaa, koska olen juossut maksimissaan jotain 13 kilsan (?) lenkkejä muutaman. Mutta ainahan voi välistä kävellä, ei se niin vakavaa ole. Mutta katsotaan, millainen juoksukevät ja -kesä tästä tuleekaan! Vielä kun pääsisi matolta ulos pakkasten väistyttyä, voi alkaa testaamaan lenkkaria tositoimissa.
-Karoliina-
Kuva: Pixabay
