UGGien puhdistus ja pelastaminen
Olen huomannut sen, että mitä enemmän meillä on ollut vaatteita ja kenkiä, sitä vähemmä niitä tuli huollettua asianmukaisesti. Jotenkin ihan sama -asenne lisäänty heti, jos kaapissa on “liikaa” päällepantavaa. Nykyisin yritän, varsinkin omien vaatteideni ja asusteideni suhteen toimia niin kuin jokainen vaatekappale olisi uniikki (vaikkei tietenkään ole). Tulee paremmin laitettu niitä henkariin vaatekasojen sijaan ja poistan tahroja paikallisesti useammin kuin ennen. Tässä on ainoa miinus se, että jos vaatteelle sattuu jotain – hajoaa tai tulee ikuisuustahra – siinähän sitten ollaan ilman vastaavaa varavaatetta.
Mä huollaan mun neuleet tämän ohjeen avulla. Tosin, nyt olen tullut sen verran laiskaksi, että mietin, ostaisinko myös ihan sellaisen nukanpoistajan. Ne ei ole käsittääkseni parhaita mahdollisia neuloksen kannalta, mutta aina ei jaksaisi kampailla nukkaa.
Esikoinen halusi talveksi UGG:t, eikä mitään muita kenkiä, vaikka yritin ostaa varmaan viiteen eri kertaan hänelle myös vedenkestävät talvipopot. Mutta kun tyyli on varma, ei sitä aleta äitin gore-tex-hömpätyksillä sotkemaan. Ja lopputuloksen sitten näettekin näissä kengissä.
En enää kestänyt katsella rähjäkenkiä, joten huolsin ne viime viikolla näin.
UGGien huolto
- Suihkuta kengät litimäriksi Collonilin Organic Bamboo Lotion -puhdistussuihkeella.
- Anna kuivua ihan kuivaksi.
- Harjaa kevyesti kenkä pehmeällä kenkäharjalla.
- Toista niin monta kertaa, kun tarpeen, eli ts. niin moneta kertaa, kun läikät ja vesirannut näkyy. Mä tein tämän toiseen kenkään kolme kertaa, toiseen viisi.
- Suihkuta kengät nahansuoja-aineella. Näitä löytyy kaikilta merkeiltä. Tsekkaa, että oma suihkeesi käy mokalle.
Lopputulos: Ei nyt uudenveroiset, mutta ihan hyvät. Mutta jos ajattelin, että näistä jää mulle vielä kengät ensi talvelle (nyt F:llä ehkä vajaata kokoa suurempi koipi kun mulla), niin ei kyllä enää tällä käytöllä jää.
Tosin omat – mustat vastaavat – voisin huoltaa samalla metodilla. Ne kun ei ole nyt mitenkään huonossa kunnossa, voisi ne ylläpitää uudenveroisina pitkään.
-Karoliina-