kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.02.2024

Voiko elämäntapaoppaista oppia elämään?

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Tunne lukkosi

Tavarataidot 

Minä näen sinut – arvostuksen psykologia

Kuusi ainetta, jotka muuttavat elämäsi

Kadonnut keskittymiskyky 

Tuossa lista, osa siitä, niistä kirjoista, joita viime aikoina olen lukenut. Elämäntapaoppaat ja kepeät tietokirjat on nyt se, johon paneudun ilta toisensa jälkeen.

Elämäntapaoppailla on vähän nolo hömppäkirjojen maine. Itseäkin välillä nolottaa siteerata jotain lukemaani kirjaa, vaikka teenkin sitä JATKUVASTI, (sori frendit). Jos esimerkiksi mietin monia lukemiani kirjoja, en tiedä, mitä noloa niissä muka on. Ensinnäkin, useimmat niistä on jonkin kovan luokan ammattilaisen kirjoittamia. Suurin osa niistä perustuu faktaan, vaikkapa lääketieteeseen,psykologiaan tai antropologiaan. Ja parhaat niistä liittävät faktan ja lähteiden rinnalle mielenkiintoisia havaintoja ja tosielämän tilanteita. Elämäntapaoppaita lukemalla voi tarkastella omia käytösmallejaan, ja mikä parasta, oppia jotain uutta, joka parhaassa tapauksessa heijastuu positiivisesti ihmissuhteisiin, työhön tai terveyteen. 

Vaikka mä pidänkin sellaisista oppaista, jotka liittyvät jollakin tapaa mun valloilla olevaan hurahdukseen (mähän olen aina hurahtanut johonkin tiettyyn asiaan, joka sitten vaihtuu, kun asia on “käsitelty”), on myös supermielenkiintoista sukeltaa sellaisiin teemoihin, jotka ei ole itselle vielä tuttuja. 

Tämän hetken lempikirjat:

  • Pura rutiinit atomeiksi . James Clearin menestysteos kertoo tosi selkeitä esimerkkejä siitä, millä tavoin rutiinit auttavat elämään ja miten toisaalta haitallisia rutiineja voi sulkea pois elämästään ja miten uusia, hyödyllisiä, voi ottaa käyttöön. Tämän kirjan oppeja voi soveltaa niin töissä, ihmissuhteissa, lastenkasvatuksessa, oikeastaan missä vaan. Mielenkiintoista kirjassa on se, että rutineeja ei vaan opetella, vaan rutiinit tulee Clearin mukaan liittää uuteen identiteettiin itsestään. Pidän siitä, että lukujen lopuksi löytyy aina tiivistelmä, joka kokoaa luvun pääpointit. 
  • Nukkumalla menestykseen. Kuten olen kertonut, nukkuminen on mun uusi “harrastus”. Henri Tuomilehto on suomalainen unitutkija, jonka luennolle mun on ollut ilo osallistua. Tuomilehdon kirjassa pureudutaan siihen, mihin kaikkeen uni vaikuttaa ja miten. Varoitus! Jos elät rankkaa vauvavuotta, jossa et saa nukuttua, ÄLÄ LUE TÄTÄ KIRJAA! Mutta silloin, kun sulla on reunaehdot siinä kunnossa, että voit alkaa panostamaan uneen – jos vaan haluat – kirja on just sulle. 
  • Hidasta vanhenemista . Jan Sundellin kirjan pääteema on se, että numerot eivät kerro ikäämme, vaan se, miten me kehossamme elämme. Vaikka meistä jokainen tietää, millaisia hyvinvointitekoja meidän tulisi tehdä, harva taitaa pohtia, miten ja millä tavalla nämä teot vaikuttavat todelliseen ikäämme ja elämänlaatuumme. Sundellin kirjassa kerrotaan mielenkiintoisesti siitä, miten mikäkin teko tulee, tai siis voi tulla, vaikuttamaan siihen, kuinka pitkään elämme. Ja ennen kaikkea: Millaisia ne viimeiset kaksikymmentä vuotta tulevat olemaan. Tätä kirjaa lukiessa tajusin, ettei pitkä ikä ole mikään tavoite. Vaan se, mitä toimia voi tehdä sen eteen, että vuodet olisi laadukkaita. 
  • Onnellisesti omillani – Elämä parisuhdenormien ulkopuolella. Johanna Niskasen kirja kertoo Johannan omakohtaisen tarinan parisuhteettomana, mutta samalla kirja sukeltaa yhteiskuntarakenteisiin, jossa parisuhde on kaiken keskiössä. Itse olen seurustellut enemmän tai vähemmän 14-vuotiaasta asti, joten kirja oli tosi opettavainen ja virkistävä mulle vieraasta maaperästä. 

Ja kyllä – viitaten otsikkoon. Uskon todella, että kaikki se, mitä me luemme voi opettaa ja muuttaa meitä.

-Karoliina- 

Kuva: Pixabay

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X