Arkea helpottavat vinkit lapsiperheille!
- Eväät on kaiken kotoa ulos liikkumisen a ja o. Olipa retki sitten lähipuistoon tai lentokoneella toiseen mahaa, tärkeintä on muista helkkarin suuri eväspussi. Sinne pakataan banskut, smoothiet, pähkinät ja paistopisteen tuotteet. Kasoittain pillimehuja. Ensinnäkin eväiden parissa aika sujuu rattoisasti ja ne estää nälkäkiukkua. Kaiken lisäksi omat eväät säästää rahaa (verrattuna huoltsikoihin/kahviloihin) ja eväinä – outoa kyllä – huonosyömäinenkin lapsi saa mahansa täyteen (tarjoapa nimittäin sama setti ruokapöydän ääressä – ei kuulkaa uppoa samalla tavalla kun auton takapenkillä tai mättään nokassa).
- Hommaa lapsille oma istumapaikka niissäkin esityksissä/kulkupeleissä, jossa ei ole pakollista ostaa lapselle omaa lippua. Kannatan aina rahan säästöä, paitsi silloin, jos sen hintana on se, että vanhempi liiskautuu lapsikasan alle. Junamatkavinkit KYMMENEN vuoden takaa pitää edelleen. F tässä postauksessa nuorempi kuin kaksoset nyt. Tässä postauksessa taas lisää matkavinkkejä parin vuoden takaa.
- Tee ruoka etukäteen valmiiksi. Varsinkin arki-iltojen illalliset. Me prepattiin ennen koko arkiviikon safkat sunnuntaisin, nykyisin tehdään preppaus ti-ke asti. Mutta joka tapauksessa: Kauhuskenaario olisi se, että tullaan nälkäisinä töistä/päiväkodista ja pitäisi ensin lähteä kauppaan ja sitten vasta alkaa kokkaamaan ruokaa, jolloin kaikkien nälkäleveli olisi yltänyt jo aivan liian korkeaksi. Tästä syystä me tehdään seuraavan päivän ruoka vaikka edellisiltana lasten mentyä nukkumaan, jotta seuraava päivä olisi iisimpi. Lue ruokapreppausvinkit täältä!
- Pakkaa työ-, koulu- ja päiväkotitkassit edellisiltana. Aina.
- Anna lasten pukea päälle arkisin ihan mitä heitä huvittaa, kunhan on säänmukainen asu. Vältyt monelta tappeluilta vaikka toisinaan (usein) outfitit vähän nolottaakin.
- ”Vapauta” lapset pihamaalle leikkimään ennen kuin lähdetään jonnekin menoille. 10 minuuttia yksin sisätiloissa a) auttaa keräämään voimia yhteiselle aktiviteetille ja b) antaa mahdollisuuden pikaraivata kodin niin, ettei joku riivi samalla toisesta nurkasta tavaroita alas. Mun mielialaan vaikuttaa valtavasti se, tulenko kaupungilta/töistä/reissusta kotiin siistiin vai sotkuiseen kotiin, joten pikaraivaus on todellakin wörttiä.
- Hommaa – jos mahdollista – lapsivakuutus jo raskausaikana. Koskaan ei voi tietää etukäteen, millaisia operaatioita, erikoislääkäreitä tai kalliita lääkityksiä lapsi tulee saamaan.
- Lanseeraa perheeseen – mahdollisimman varhaisessa vaiheessa – sellaisia tapoja, jotka lapset kuvittelevat kuuluvan KAIKKIIN koteihin, kaikille ikätovereilleen. Kun näistä tavoista tulee rutiini, lapset ei edes kyseenalaista, tarvitseeko vaikkapa siivota omat lelut tai viedä ruuan jämät biojätteeseen, jos se on tapa. Me ollaan oltu tässä tosi huonoja ennen, mutta otettiin vähän aikaa sitten A:n kanssa itseämme niskasta kiinni ja lopetettiin lasten ylenpalttinen passaaminen. Tosi nopeasti, myös teini, alkoi oppia, että meillä nyt vaan on esimerkiksi koko perheen yhteinen siivousvartti joka päivä klo 19.30, satoi tai paistoi.
- Kuljeta aina ja joka paikassa mukana käsidesiä ja nenäliinoja.
- Käytä lausetta “aikuinen päättää” silloin, kun kyseessä ei ole mikään koko perheen neuvottelu. Tämä taikalause on aika ihmeellinen myös omapäisten lasten kanssa, koska se lopettaa poikkeuksetta turhan “kaupanteon” ja vatvomisen. Vaikka mä uskon neuvotteluun ja lasten osallistamiseen, on myös rutkasti asioita, joista aikuisten ei tarvitse/kuulu neuvotella lasten kanssa. Jos homma menee vahingossa eipäs-juupas -tasolle, todetaan A:n kanssa yksinkertaisesti “tästä ei neuvotella, aikuinen päättää.” Hyväksi havaittu taktiikka jo 13 vuoden ajan. Pätee taaperosta teiniin.
- Ulkoile, ulkoile, ulkoile. Mun kokemuksen mukaan kiukku häviää lapsilta heti, kun avaa ulko-oven. Siksi ulkoilu myös ei niin kivoilla säillä pelastaa monelta harmilta. Plus ulkoilun jälkeen ruoka maittaa ja uni tulee nopeasti.
- Jouston ja toisaaltaan rutiiniin palautumisen taktiikka. Meillä ollaan melko tiukkoja sellaisten perusasioiden, kuten nukkumisen, kotiintuloajan ja vaikka ruokailujen suhteen. Mutta: Lapset ei ole koneita, koska ovathan he ihmisiä. Joskus on pakko joustaa. Joskus on hyvä syy joustaa tai joskus lapselta ei voi syystä tai toisesta vaatia sitä, mitä normaalisti vaaditaan. Siitä syystä mun mielestä on hyvä, että tavoista voi joskus poiketa. Joskus saa nukahtaa syliin telkkarin ääressä, joskus saa olla kaverilla pitkään tai joskus voi popsia iltapalaksi lettuja sängyssä. Lapset ovat kuitenkin niin samperin älykkäitä, että kyllä muistavat jouston ja usein vaativat, että siitä tulisi tapa. Me toimitaankin niin, että jos joustetaan jonkun rutiinin suhteen, sanoitetaan jo heti jouston hetkellä “tämä ei tule toistumaan. Huomenna sä menet normaalisti omaan sänkyyn nukkumaan tms”. Näin lapsikin ymmärtää heti, että kyseessä on yhden kerran juttu, eikä asiasta tarvitse alkaa vääntämään seuraavana iltana.
- Kun mä olin lapsi, iskä ja äiti kysyi iltapalalla meiltä lapsilta aina kysymyksen: “Mikä tämä on?” Ja meidän piti yhteen ääneen kiljua: “ILTAPALA!”. Tämä siitä syystä, että joku meistä alkoi vaatimaan sänkyyn lisäruokaa nukkumaanmenon aikaan sillä verukkeella, ettei oltu tiedetty, että äskeinen ateria oli iltapala. Meillä – varsinkin iltapalalla – varmistetaan lapsilta usean kerran, onko maha OIKEASTI täynnä. Ja muistutetaan, ettei sänkyyn tuoda ruokaa (vaikka, perkele, joskus hellytään ja viedään. katso kohta 11). Nämä muistuttelet tepsii ja lapset yleensä syö kunnon iltapalan närppimisen sijaan.-Karoliina-
