Tyytyväisyys tekee laiskaksi?

Ystävä laitteli viime viikolla viestiä ja kertoi, että hänen seuraava tavoite elämässä on oppia nauttimaan vallitsevasta hetkestä sen sijaan, että tavoittelisi aina jotain vähän parempaa. Tiedän, mistä hän puhuu, koska olen ollut itse samassa pisteessä menneisyydessäni. Kaikki oli periaatteessa hyvin, loistavasti, mutta silti suuri osa energiasta meni johonkin edessä olevan tavoitteluun. 

Pari vuotta sitten mun ajatusmalli kuitenkin muuttui. Vaikka musta on edelleen kiva haaveilla ja fiilistellä jotain kivaa tapahtumaa/lomaa myös etukäteen, elän hetkessä. Nyt on kaikki hyvin ja se riittää. Tälläkin hetkellä – tässä maailman tilanteessa – on monta epävarmaa juttua ja muttaa, mutta mä olen päättänyt, että murehdin murheet vasta sitten, JOS ne ovat joskus ajankohtaisia.

Vaikka hetkessä elämiseen aina kannustetaan, ja se on muuttanut mun elämän suuntaa valtavasti positiiviseen, on tässä kyllä omat huonotkin puolensa. Suurin negatiivinen seikka on mielestäni se, että tyytyväisyys tekee kovin laiskaksi. Ennen mulla oli suuria urahaaveita ja nyt…noh, ajattelen, että mun ei tarvitse koko ajan kilvoitella tai pyrkiä jonnekin parempaan spottiin. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi kehittyä ja itse asiassa mulla on parikin omaan yritykseen liittyvää uutta aluevaltausta tulilla ja totta kai tavoitteita, joihin haluan päästä palkkatöissäni. Olen motivoitunut, mutta en (enää) hinnalla millä hyvänsä. Ajattelen, että jos mun työpanos riittää tietyn tavoitteen saavuttamiseen, hyvä. Mutta jos ei, en parjaa siitä itseäni (kuten ennen olisin varmuudella tehnyt).

Ehkä tällaista perustyytyväisyyttä voi kutsua laiskuudeksi, tai toisaalta – armollisuudeksi ja terveeksi järjeksikin. Jokaiseen mahalaskuun ei ole viisastakaan jäädä märehtimään ja toisaalta realistiset tavoitteet takaa sen, että stressitasot pysyvät kohtuullisina ja tämä taas lisää omaltaan hyvää työtehtoa ja aikaansaavuutta. Sekin on koettu ja nähty, että jos draivi on liian kova, tehdyt työtunnit alkavat kumota jo itse itseään, kun stressatessa luovuus kärsii. On oikeastaan aika hassua – ja mulle uutta – että myös ilman maailmanlopunmeininkiä ja hurjia tavoitteita asiat etenee. Ei ehkä yhtä nopeasti kuin joskus, mutta niin, että paukkuja jää myös omaan ja perheen hyvinvointiin. 

Opettelua tämä ihmisen elämä…koko ajan!

-Karoliina-

Kuva: Pixabay