Oman itsensä brändääminen
Mä vietin eilen mun synttäreitä (siitä lisää myöhemmin ensi viikolla) ja nyt takki on hyvällä tavalla tyhjä. Koko viikkoa leimasi synttäreiden odotus ja samalla pelko siitä, onnistuuko koko kekkerit. Päiväkodista tuli nimittäin päivittäin viestejä streptokokki- ja noro-tartunnoista ja -toimenpiteistä, joten tuntui melkein kohtalonomaiselle, että taudit iskisi meille/mulle juuri H-hetkellä. Onnekseni näin ei käynyt, ja kun juhlat alkoivat lauantaina kolmelta, hengähdin helpotuksesta – Se onnistuu sittenkin!
Tänään, sunnuntai-iltana, olo onkin valtavan kiitollinen. Ystävistä ja terveydestä. Ne ei ole itsestäänselvyys!
Olin viime viikolla Helsingissä, jossa kävin Kari Kanalan Pappi ja pelimies -kirjan julkkaireissa. Kirja on saanut paljon vähän tököäkin huomiota, mutta itse ajattelen, että Karin elämä on oiva esimerkki siitä, miten ”hyväkin” ihminen voi töpeksiä elämässään (=inhimillistä). Ja toisaalta: Elämä on juuri kasvua varten. Heti – eikä koskaan – tarvitse olla valmis.
Julkkareissa moni Karille tärkeä ihminen piti puheen hänelle ja hänestä. Ne oli tosi lämpimiä ja aitoja sanoja. Huomasin kelailevani paluumatkalla ajatusta siitä, että se, millaisia ihmisiä me kukin olemme, ei ole lopulta meidän itsemme päätettävissä. Voimme toki kehittyä, pyrkiä paremmiksi ihmisiksi/ystäviksi/puolisoiksi, mutta emme voi varsinaisesti itse kertoa itsestämme tarinaa siitä, mitä me olemme ihmisinä. Se, mitä me todella olemme, näkyy ihmisissä meidän ympärillämme. He ja se, millainen olo muilla on ympärillämme, määrittelee sen, mitä me oikeasti olemme.
Tarkoitan tällä sitä, että voimme esimerkiksi puhua olevamme lojaaleja ystäviä, mutta jos lähipiiri ei uskalla uskoutua meille, jää puheet pelkiksi puheiksi. Tämä on musta ihan hyvä muistutus näinä someaikoina, jolloin moni meistä – tiedostamatta ja tiedostaen – yrittää brändätä itseään jollakin tavalla toisten silmissä. En tarkoita, että brändääminen somessa tai vaikka työelämässä olisi väärin – päinvastoin – se auttaa usein selkeyttämään omaakin tekemistä, mutta sanojen tueksi on oltava aina myös tekoja.
Nyt mä menen näine mietteineni pakkaamaan ensi viikon työ- ja päikkykassit. Viikosta tulee – ainakin tällä tiedolla – hyvin tavallinen. (Ja näin kun sanoo, ei todellakaan tule.)
-Karoliina-
