Lapset likaisissa vaatteissa

Me haettiin lapset eilen päiväkodista, annettiin heille autossa välipala ja ajettiin suoraan kuntosalille. Lapset on pääsääntöisesti kerran viikossa kuntosalin lapsiparkissa, mutta yleensä me mennään salille vasta kotiintulon ja iltaruuan jälkeen. Nyt ajateltiin, että koska sää oli niin ihana, ei haluta “tuhlata” salihommaan koko iltaa. Suoraan päiväkodista salille meno kun takasi sen, että saatiin olla koko perhe ulkona vielä monta tuntia illalla. Niin kuin oltiinkiin, yli kasiin, kun ei raaskittu viedä lapsia sisälle, kun koko naapurusto ja sen lapset oli kömpinyt talviuniltaan. 

Kun mentiin kuntosalille, riisuin lapsilta päiväkodissa puetut haalarit nopsaan  ja jätin heidät leikkimään lapsiparkkiin. Kun tulin hakemaan heitä tunnin päästä, vähän kauhistuin, koska näin, miltä Mesin paidan takaosa näytti. En ollut huomannut sitä parkkiin jättäessä. Häneltä oli ilmeisesti kaatunut päiväkodissa vaalealle paidalle desi punaista pastakastiketta, ja hän oli näppärä tyttönä kääntänyt paidan etuosan taakse. Nyt hänen niskasta alaselkään loisti kirkkaanpunainen kastikenoro, kauniisti kuivuneena. Likainen vaate yhdistettynä lasteni omintakeiseen tyyliin ja menninkäistukkaan oli jo vähän liikaa. Hävetti kuljetella likaisia lapsosia pitkin kyliä.

Nykyisin puhutaan paljon siitä, kuinka oletus täysin puhtaista vaatteista on epäekologista. Moni vastuullisuudesta puhuva vaikuttaja kannustaakin siihen, ettei yksi tahra ole vielä pesun kriteeri. 

Mä olen sitä mieltä, että pienet menninkäiseni saavat ryysätä kotona, kotipihassa ja lähipuistoissa ja metsissä ties minkälaisten kurakerrosten alla, mutta en voi itselleni mitään, että “julkisilla” paikoilla kulkevat likavaatteiset lapset – siis omat (!!) – ahdistaa. Olen tosi epätrendikäs tämän sanoessani, mutta pidän puhtaita vaatteita ja naamoja edelleen aika tärkeänä juttuna. 

Mä jotenkin ajattelen niin, että puhtaus on perushuolenpitoa, välittämistä. Eritoten, jos oma siisteystaso ylittää lasten, tulee omituinen olo, koska ajattelen, että ensisijaisesti mun tehtävä on pitää huoli lasteni hygieniasta ja sitten vasta omastani. Tiedättekö sen tunteen, kun tulet tälläytyneenä tärkeästä työtapaamisesta, haet kuraiset lapset päiväkodista ja menette sitten kauppaan? Mulle tulee aina meganolo olo tällaisesta kontrastista, jossa äiti sipsuttelee korot kopisten ja lapsilla on tyyliin koirankakka liimautunut kurahousujen takaosaan. 

Okei. Miksi kirjoitin tämän? En tiedä. Ehkä siksi, että tällaisia keskeneräisiä me ihmiset ollaan. Tavallaan tiedän, että “vaatimus puhtauteen” on epäkypsää, mutta can`t help my self. (Ja toisaalta – kyllähän se on niinkin, että jos ei jätä likaa tekstiileihin muhimaan, tekstiilit pysyvät parempina ja se on taas ekologista).

-Karoliina-