kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 12.05.2024

3 x parasta asiaa äitiydessä

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Tämä aamu alkoi ehkä parhaalla mahdollisella tavalla. Palattiin reissusta perjantaina ja lauantain välisenä yönä, jolloin sen yön unet jäivät heikoiksi. Viime yönä otettiin kaikki sitten takaisin. Kaksoset nukkuivat 14 tunnin unet ja me A:n kanssa kolmetoista tuntia. Se jos mikä oli ihana tapa aloittaa äitienpäivä. 

Heräsin tai siis “heräsin” siihen, kun A ja pienet tulivat laulaen makkariin – kahvia, kortteja ja lahjoja. F laittoi aamuviestin – päivämääräsekoilun vuoksi luultiin, ettei oltaisi vielä äitienpäiväaamuna kotona, joten hän pääsi juhlintaan mukaan vasta iltapäivällä.

Kun aloiteltiin päivää tosi rauhassa aamupalalla ja aamutorkuilla (reissussa näemmä rähjääntyy), aloin pohtia, mikä tässä äitijutussa on musta kaikkein parasta. Olen halunnut äidiksi aina ja mulla ei ole koskaan ollut esimerkiksi mitään polttavan pakollisia urahaaveita, mutta äitiys on jo lapsesta ja teinistä asti ollut se asia, johon olen tähdännyt. 

Siitä huolimatta mä olen kipuillut varsinkin nuorena äitinä niiden odotusten ristipaineessa, mitä meille äideille asetetaan. Olen halunnut kulkea omaa polkuani, olla äiti omalla tavallani, mutta silti – varsinkin somessa – kokenut välillä huonommuutta. 

Äitiys ei ole kuitenkaan oma saarekkeensa, vaan se liittyy – ainakin minulla – vahvasti siihen, miten koen itseni muutenkin. Nyt, kun tuntuu sille, että olen löytänyt itseni, oman itsevarmuuteni ja samalla pehmeyteni, on äitiyskin paljon helmpompaa. Niin, ja vaikka tällä päällä välillä surenkin esimerkiksi sitä, miten kauhean keskenkasvuinen olen ollut F:n ensimmäisinä vuosina, ajattelen, että äitiyteen liittyy myös armollisuus – koskaan ei ole täydellinen, mutta jos rakkautta ja halua olla äiti riittää, monet virheet kyllä kumoutuu sillä, että kokonaisuus on kunnossa. 

Äitiydessä ja samalla perhe-elämässä parasta on minusta se, että elämä on luontaisesti tosi merkityksellistä ja täyteläistä. Elämän kaikki sävyt on lasten kanssa jatkuvasti läsnä, eikä tarvitse elää päivääkään niin, ettei kokisi omaa rooliaan merkitykselliseksi. Joskus kaikki tämä tarkoittaa melua, hälinää ja kuormittunutta mieltä, mutta siitä huolimatta kaikki se on vaan yksinkertaisesti parasta. (Tätäkin postausta kirjoittaessa olen selvittänyt yhden kinan, etsinyt tietyn pehmolelun, ojentanut lelun ylähyllyltä, taitellut peiton oikein, katsonut balettiesityksen ja “säikähtänyt” kummitusta). 

Toinen asia äitiydessä on rakkaus. Mikään asia maailmassa ei ole yhtä ihanaa kuin se, miten saa rakastaa omaa lastaan ja miltä lapsen rakkaus itseä kohtaan tuntuu. Omat lapset tuntuu ihan aidosti supertyypeille, maailman parhaille lapsille, joiden ihanuutta, älykkyyttä, kauneutta, sydämen kauneutta ja nokkeluutta ei voi olla ihailematta joka päivä. Mä olen tosi iloinen, että mä saan jakaa tämän rakkauden toisen vanhemman kanssa/varavanhempien kanssa, koska tuntuu tosi tärkeälle, että saa hehkuttaa ja ihailla omaa lastaan jonkun toisen kanssa, joka on lapsesta yhtä iloinen kuin itse. 

Kolmas asia äitiyden parhaissa paloissa on puhdas ilo. Lasten kanssa saa nauraa, iloita, hassutella ja kutitella loputtomiin. Ja vuosien kuluessa aiheet ja suhde heidän kanssaan muuttuu, mutta silti ilo säilyy. Esikoisen kanssa hassutellaan eri tavalla kuin kaksosten, mutta silti parasta on se, kun saadaan nauraa yhdessä. Kun pienten lasten kakkahuumori ja tahaton hupsuus vaihtuu ison lapsen nokkeliin sutkautuksiin ja tarkkanäköiseen sarkasmiin. Ja muru – myös ne teinikiukut on joskus tosi huvittavia, uskoa tai älä! 

Ihanaa äitienpäivää te äidit tai äitien roolia tekevät! Jos jonkun neuvon antaisin kaikille meille, se olisi seuraava: Luota omaan intuitioosi ja tee valintoja, jotka koet omalle perheellesi, lapsillesi ja itsellesi oikeiksi.

-Karoliina-

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X