kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 26.05.2024

Ilmaisia päiviä, raskaita lapsia ja kukkasia

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Terkkuja sunnuntai-iltaan! Tämä sunnuntai on ollut eriskummallinen, koska johtuen lasten viime viikon sairastelusta ja huomisen erikoisesta työpäivästä, olen joutunut tekemään tänään myös aamupäivän töitä. Mulle oli omassa historiassani sunnuntaityöpäivä aivan normisetti, mutta nykyisin vältän viikonlopputöitä viimeiseen asti. Mutta joskus pakko on pakko, eikä sille mitään voi. Ja toisaalta: Poikkeuksia sallitaan, kunhan ei tule tavaksi. 

Tietsikkatöiden lisäksi on ostettu ja istutettu kukkia, laitettu kasvulaatiikkon yrttejä ja viritelty ulkovaloja. Kohta alkaa olemaan kesäkeidas valmis. Ainoa varjo päivälle on ollut se, että lapset on ollut varmaan vuoden raskaimmalla tuulella. Nukahtivat eilen jostain syystä tosi myöhään, joten unet jäi liian lyhyiksi ja se on vaikuttanut kaksosten fiilikseen koko päivän. Voin sanoa, että omaa päänsisäistä zeniä on todellakin täytynyt harjoitella tänään useasti. Noh, toisaalta hyvä opetus siitä, että tällaisiakin päiviä välillä on…ihan kaikilla.

Tämä viikko on ollut kaikin puolin erikoinen. On sattunut ja tapahtunut niin monia käänteitä, että tuntuu, kun viime viikon Swiftholmista olisi ainakin kuukausi. Vaikka hetkellinen stressi on hiipinyt rintaan monestakin kulmasta, on viikkoon mahtunut valtavasti myös erityisen rentouttavia hetkiä. Ihan sellaisia, kun saisi “lomaa” ilmaiseksi, kun on saanut heittäytyä säiden ja tilanteiden ansiosta tosi rentoihin tunnelmiin. 

Mä olen huomannut, että mä rentoudun erityisen hyvin silloin, kun rentoilu tulee ikään kuin puskista. Kun ei ole suunnitellut arjesta poikkeavaa iltaa, mutta sitten tuleekin joku ihana uintiretki tai tunteja kestävä jädereissu. Tai kun – kuten viikonloppuna kävi – A:n sisko nappasi kaksoset extempore mukaansa mökille ja meille ilmaantui puolison kanssa yllättäen 18 tuntia kahdenkeskistä aikaa. Yleensä yön yli treffit kun vaatii kuukausien, joskus puolen vuoden, suunnittelua hoitokuvioiden vuoksi. 

Ylipäätään nämä toukokuun kesäkelit, uinnit ja pitkät illat tuntuu lottovoitolle – Ei olla vielä edes kesäkuussa, ja silti on saanut imeä kesää sisäänsä jo täysillä. Tuntuu lohdulliselle ajatella, että sen sata vuotta kestäneen talven jälkeen ollaan saatu nyt ainakin tämä kesä jo. Parempaa, kuin joskus koko kesän aikana tulee koettua. 

Kuvassa mun ystävän tekemä ihana persikkasalaatti. Sen makea-suolainenkombosta tuli mieleen mun lapsuuden ykkösherkku, mun Leena-tädin tekemä salaatti. Jaan tähän loppuun tällaisen kesäisen herkkureseptin – sopii tosi hyvin ihan ateriaksi.

Kana-homejuustosalaatti

  • Grillattua, revittyä, kanaa 
  • Kirpeää omenaa pilkottuna
  • Erilaisia salaatteja
  • Kurkkua
  • Auraa muruina 
  • Pähkinöitä/krutonkeja tai jotain muuta rouskuvaa 
  • Tilkka öljyä

Kaikki ainekset sekaisin kulhoon ja ääntä kohti! 

-Karoliina-

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X