kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 20.10.2024

Mikä on sun itserakkaudenkieli?

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Balanssin anatomia jakso numero kuusi julkaistiin ajat sitten, mutta silloin siitä kirjoittaminen jäi kaiken muun jalkoihin. Aihe jaksossa on tosi tärkeä ja meille naisille myös tosi tuttu, joten ajattelin kirjoittaa siitä nyt tänään tänne, vaikkei olekaan keskustelusarjan kanssa nyt aikataulusynkassa. Juttelen jaksossa  Anna Puun kanssa kehosuhteesta, kehohistoriasta ja mm. siitä, kun eräs Annan someen laittama kuva kirvoitti joukon raskausonnitteluja…ilman, että hän oli raskaana. Jakson voi kuunnella BookBeatista, Storytelistä tai Nextorystä. 

Mä olen puhunut ja erityisesti kirjoittanut kehosuhteesta viime vuosien aikana parikin kertaa, koska liikunnan aloitus ja kaikki sellainen on saanut tarkastelemaan vartaloa ja sen oloja jotenkin tiiviimmin. Laajin tällainen teksti löytyy viime vuodelta, kun kirjoitin mun ruokasuhteesta.

Nyt kuitenkin ajattelin kertoa siitä, miten mun kehosuhde on kiinteässä liitossa mun rakkauden kieleen. Kuulostaako omituiselle? No ehkä vähän, joten avaan asiaa nyt tarkemmin. 

Gary Chapmanin mukaan on olemassa viisi erilaista rakkauden kieltä, joista jokainen meistä edustaa ainakin yhtä. Rakkauden kieli tarkoittaa sitä, miten ilmaisee rakkautta ja miten toisaalta haluaa ottaa rakkautta vastaan. 

Rakkauden kieliä on viisi: fyysinen kieli, kauniit sanat, lahjat, palvelusten tekeminen ja yhteinen aika. Ihminen voi tietysti kuulua moneen ryhmään yhtä aikaa, mutta yksi näistä on on usein ylitse muiden.

Mulle yksi tärkeimmistä rakkauden kielistä on fyysisyys, ja olenkin  miettinyt,että se vaikuttaa vahvasti myös mun ihan omaan kehosuhteeseen ja rakkauteen itseäni kohtaan. Havaitsin tämän, kun aloitin liikunnan muutama vuosi sitten. Huomasin nimittäin, miten mun positiivinen rakkaus itseäni kohtaan lisääntyi heti ekoista liikuntakerroista lähtien huimasti. Tällä en tarkoita sitä, että musta olisi tullut liikunnan vuoksi paremmannäköinen, hoikempi tai lihaksikkaampi, ja olisin siksi alkanut rakastaa itseäni enemmän. Vaan mun terve itserakkaus liittyi nimenomaan kehon liikuttamiseen. Siihen, että sain tuntea kehon ääriviivat ja tuntea, miten syke nousi ja lihas toimi. 

Uskonkin, että rakkauden kieliä tunnustelemalla voi löytää monella tapaa keinoja rakastaa itseään. Jos sanat on tärkein kieli sulle, miksi et konkreettisesti puhuisi itsellesi kannustavia asioita peilin edessä joka aamu? Tai jos teot on suurin rakkauden kieli, hakeudu vaikka vapaaehtoiseksi johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön, jolloin konkreettisin teoin saat jakaa iloa ja samalla kasvatettua omaa hyvinvointiasi. Rakkauden kielet on totta kai hyvä tunnistaa parisuhteessa, mutta vielä tärkeämpää jopa itsensä kanssa.

Mulla on ollut tänä syksynä säröjä rakkaudessa itseäni kohtaan. Se kääntöpuoli tällaisessa tavassa rakastaa on! Olen kärsinyt jos jonkinmoisissa vaivoista, jolloin olo on välillä ollut kaikkea muuta kuin hehkeä,eikä aina ole voinut liikkua, kuten haluaisin. Toivon todella, että olo kohenisi entiselleen, ja voisin liikkua ja rakastaa täysillä. Olen yrittänyt löytää kehon rakastamisen tapoja vielä lempeämmin poluin kuin aikaisemmin, mutta taidan olla vähän koukussa hien tuomaan euforiaan.

Kuva liittyy aiheeseen: Selfie lenkin ja suihkun jälkeen. Tukka harjaamatta ponnarilla, kainalokarvat rehottaen ja naama edelleen meikittä ja tomaattina, mutta silti paras ja kaunein fiilis.

-Karoliina- 

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X