kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 11.12.2020

Kuinka olla aikuinen oikealla tavalla?

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Mulle äidiksi tulo oli sillä tavalla luonnollista, vaikka olinkin vasta 25-vuotias, että koin roolin heti omakseni. Se johtui ehkä siitä, että vuonna 2010 ei juuri ollut somea, jossa olisi kerrottu, miten äiti piti olla oikealla tavalla. Päädyin olemaan sitä omalla tavallani.

Koska tänä jouluna vietetään joulua ekan kerran viidestään, oman pikkuperheen kanssa, olen jostain syystä alkanut miettiä meidän roolia A:n kanssa vanhempina uudella tavalla. Nyt me ei voida tukeutua joulutunnelman saamiseksi mun tai A:n lapsuudenkodin perinteisiin, isovanhempiin tai heidän laittamiinsa ruokiin, vaan kaikki on meidän käsissä. Ja kaikella tarkoitan sitä, että me saadaan luotua lapsille joulun tuntuinen joulu.

Itsestä tuntuu välillä – tai siis aika usein – että olen ihan tismalleen se sama ihminen, kun vaikkapa 20 vuotta sitten aikuisuuden kynnyksellä. Mukaan on tullut vaan elämän kolhuja, vähän viisautta, sormus vasempaan nimettömään, kauheasti lainaa ja katras lapsia. Joskus lapsena sitä kuvitteli, että aikuiset ovat läpeensä aikuisia, kypsiä. Nyt on ymmärtänyt, että aikuiset on (vähintään) yhtä pihalla kuin lapsetkin. Keskeneräisiä vielä silloinkin, kun ensimmäiset rypyt pilkistelee silmäkulmista.

Mulle aikuisuus liittyy erityisesti lasten saantiin. Mä olen nimittäin ollut jo lapsena sillä tavalla ”aikuinen”, että olen kantanut vastuuta, ollut täsmällinen ja tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmia. Ne ovat sellaisia taitoja, joita moni opettelee vasta reippaasti parikymppisenä. Mulle kuitenkin aikuisuus on yhtä kuin äitiys. Sitä, että minua ja minun hyvinvointiani ennen tulee aina ainakin kolme ihmistä. Että itsekkyyden vaikkapa oman ajan tarpeessani on koko ajan oltava odotustilassa. Sitä, että pysyn viilipyttynä, vaikka haluaisin karjua naama punaisena. Voisi kai sanoa, että aikuisuus minun kohdallani on mielenhallintaa. Sellaista, joka ei ole tullut alunperin tuliselle naiselle luonnostaan.

Pohditko sä koskaan, millainen aikuisen malli olet omilla lapsillesi/läheisille lapsille? Mikä on ollut sun tärkein kehityskohde aikuiseksi kasvamisessa?

-Karoliina-

P.S. Vastaus otsikon kysymykseen. Ihan vaan olemassa oma itsesti (ja muistamalla maksaa laskut ja verot).

Kuva: Pixabay

 

Kommentit (5)

Kiitos tekstistä! 🙂 Erityisesti nyt korona-aikana henkilökohtaiset pohdinnat elämän suurista kysymyksistä nousevat arvoonsa, kun etätyöskentelyn vuoksi työpaikan kahvihuoneen syvälliset keskustelut loistavat poissaolollaan…

Itse myös yhdistän mielenhallinnan ja suunnitelmallisuuden aikuisuuteen, sekä vanhemmuuteen. Se, kuinka paljon vanhemmuus vaatii nimenomaan juuri tuota mielenhallintaa, tuli aikamoisena yllätyksenä. Naiivisti olin jotenkin tyystin sivuuttanut sen vanhemmuuteen valmistautuessa (niin hyvin kuin siihen edes voi valmistautua. 🙂 ) Koenkin tämän ”hermojen hallinnan” juuri tärkeimmäksi kehityskohteeksi omassa vanhemmuudessani. Samalla kuitenkin toivon välittävänä lapsilleni ilmapiiriä, että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä, ja että keskeisintä onkin miten menettelee niiden kanssa. (En haluaisi toisintaa ”vanhanaikaista” kasvatusmallia, jossa tunteiden näyttämistä pyritään välttämään ja tunteita piilottelemaan. Mutta en myöskään haluaisi, että lapset muistavat minut aikuisena ainoastaan naama punaisena huutavana äitinä 🙂 )

Itse näen myös sen, että suunnitelmallisuus ja koko perheen huomioiminen niissä ovat oleellinen osa vanhemmuutta. On totta, että ne eivät aina toteudu tai niihin pyrkiessä löytyykin joku yllättävä polku, joka viekin mukanaan, mutta koen, että ilman pitkän tähtäimen tavoitteita kaikesta arjesta puuttuisi raamit. Ehkä joku voi kyseenalaistaa tätä vetoamalla siihen, että olen tehnyt vanhemmuudestani projektin. Tämä kommentti olisi jostain näkökulmasta varmasti täysin oikeutettu, mutta itse koen, että pystyn heittäytymään arkeen paremmin ja nauttimaan siitä, kun hahmotan pitkän aikavälin suunnitelmien kautta elämän ja ajan jatkumon. (Ja toisaalta myös on olemassa paljon tutkimustuloksia sen puolesta, että ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta on tärkeää kokea pystyvänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä ja toteuttamaan siinä suunnitelmiaan!)

Ilman muuta olen miettinyt, minulla aikuisuus ja vanhemmuus ovat erilliset asiat. Ikävän paljon on vamhempia, jotka eivät ole aikuisia. Itselleni aikuisuus on vastuunottoa ensin itsestä, omista rajoista, kyky säädellä omaa elämää niin, että se on isossa kuvassa balanssissa. Aikuisuus lähtee itsestä, ei muista, samalla aikuinen osaa huomioida/huolehtia muista vastuullisesti ja terveellä tavalla.

Jep. Ja pitkän tähtäimen suunnitelmilla ei ole mitään tekemistä aikuisuuden kanssa. Kuten Karoliina itsekin tiedät, niin elämä ei mene koskaan suunnitelmien mukaan. Aikuinen osaa sopeutua, elää tilanteen kanssa ja hyväksyä tilanteen.

Tiedän, ja silloin eletään sen mukaan. Mutta: Minusta suunnitelmien ja tavoitteiden teko on silti osa OMAA aikuisuuttani!

Hienosti olet pukenut sanoiksi sellaisia ajatuksia, joita itsekin tunnistan!
Kiitos 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X