3 syytä, miksi uusperhe on hyvä maaperä aikuisten parisuhteelle
Mä kirjoitin vuonna 2016, ihan ensirakastumisen huumassa ja uusperhe-elämän alussa tällaisen postauksen. Nooh, postauksesta nousi jotenkin sen luokan paskamyrsky (siihen aikaan kaikki mun “olen onnellinen -postaukset” nostatti sellaisen), että päätin, että oli muuten viimeinen kerta kun laitan mun lapsen naaman alle omia tekstejäni. (Raffit kommentit poistettiin ja epäasialliset käyttäjät estettiin, joten jos luet kommenttikenttää ja ihmettelet, että eihän tämä niin paha ollut, niin tässä syy). Nyt jälkikäteen ihan jopa kummastuttaa, että miten tällainen melko varovainen pohdinta onnellisuudesta herätti niin paljon tunteita, mutta joku siinä selkeästi trikkeröi.
Nyt me ollaan eletty uusperhe-elämää jo saman katon alla kohta kahdeksan vuotta. Toisin sanoen vuosia pidempään, kuin F ja minä ehdittiin elää meidän alkuperäisessä ydinperheessä. Meille uusperhe on siis ihan tämä meidän oma ja oikea perhe, vaikka totta kai tässä on uusperhe-elementit läsnä, eikä niitä tarvitse mitään nostaa erilleen tai toisaalta häivyttää, koska nekin on sitä meidän normaalia arkea. On bonusvanhempia ja viikonloppukoteja ja erilaisia vaiheita, joita uusperheen kehittymisessä tulee eteen. Maailman ihanimpia on ollut ne keskustelut, joita isosisko on käynyt pikkusiskojensa kanssa tästä aiheesta. Pienet esittää aina välillä iltapalan yhteydessä liikuttavia ja kiperiä kysymyksiä, joihin esikoinen on vastannut tosi hyvin ja tarkasti. Lapset näkee nämä perheasiat usein niin paljon lempeämmin kuin me aikuiset ja se tuntuu jotenkin tosi kivalle!
Uusperheen haasteista puhutaan tosi paljon, ja on ihan fakta, että totta kai niitä on. On ollut meilläkin! Mutta yksi seikka, mistä puhutaan mun mielestä tosi vähän, on se, mitä IHANAA uusperheen rakenne tekee perheen aikuisten parisuhteelle. Mä nimittäin olen havainnut, että uusperheessä on helpompi olla kumppaneita vanhemmuuden lisäksi kuin niissä perheissä, jossa vanhemmiksi synnytään perinteisellä ydinperhetavalla.
Ja joo – en ole tilastotieteilijä, joten ajatukseni perustuu nyt omiin havaintoihini ja siihen, mitä olen jutellut ystävieni kanssa, ydinperheellisten ja uusperheellisten. Ja moni on ollut mun kanssa täysin samoilla linjoilla – on helpompaa pitää yllä rakkaussuhdetta, kun on toisella kierroksella. Haluan korostaa, että ydinperhe ei ole laimentuneen parisuhteen synonyymi, eikä uusperhe automaattisesti mikään romantiikan alttari. JA::Edelleenkin olisin mieluummin se, joka löytää ekalla kertaa loppuelämän kumppanin, eikä saata lapsiaan vanhempien eron keskelle, mutta jos joku ilo pitää elämän “epäonnistumisista” etsiä, se on ehdottomasti tämä.
Veikkaan, että sä haluat tietää, miksi uusperhekuvio tekee aikuisten parisuhteelle nannaa, joten mäpä kerron. Ensinnäkin: Jos hyvin käy, eroperheen “alkuperäiset” lapset on joskus toisilla vanhemmillaan asumassa/kylässä, jolloin uusperheen aikuisille jää kahdenkeskistä aikaa(tai jos yhteisiäkin lapsia on ehtinyt jo siunaantua, ainakin aikaa pienemmällä porukalla, joka taas keventää aikuisten taakkaa). Juuri aikuisten kahdenkeskinen tai pikemminkin sen puute ajaa ihmisiä ihan tutkimusten mukaankin erilleen, joten viikoittainen/kuukausittainen/lomilla tapahtuvat lapsivapaat on paljon enemmän aikuisten aikaa, mitä moni ydinperheellinen koskaan saa. Joskus yksi ystävä totesikin, että haluaisi erota ihan vaan siksi, että haluaisi enemmän aikuisten aikaa. Ongelma oli vaan se, että ystävä olisi halunnut aikuisten aikaa juuri kumppaninsa kanssa, joten kumppanin muuttaminen ex-kumppaniksi ei tässä tilanteessa olisi paljon auttanut.
Toisekseen asetelma, jossa uusperheen aikuiset tapaavat toisensa, on jo parisuhdetta tukeva. Tarkoitan tällä sitä, että kun ydinperhe syntyy ja vauva syntyy, molemmat lapsen vanhemmista syntyvät yhtä aikaa myös vanhemmiksi. Ja kuten tiedetään, vanhemman rooliin totuttelu voi viedä aikaa ja se vaikuttaa monella tapaa myös omaan seksuaalisuuteen ja vaikka pariskunnan parisuhdedynamiikkaan. Uusperheessä sen sijaa toinen ja molemmat kumppaneista on jo valmiiksi vanhempia, joten suurta kriisiä yhdistää parisuhdeminä ja vanhemmuusminä ei olekaan. Mä ainakin ajattelen niin, että kun on ollut kerran yhtä aikaa äiti JA vastarakastunut, pystyy myös näinä myöhempinä vuosina ja lapsiluvun lisääntyessä pitämään kiinni äidin ja naisen roolista samassa paketissa.
Kolmas, ja isoin syy on mun mielestä se, että koska lapset on mukana suhteen alusta asti, näet jo todella varhaisessa vaiheessa, miten kumppani toimii tiukan paikan tulleen. Huomaat, mitä hän tekee, kun treffi-ilta menee pieleen, kun lapsi oksentaa tunti ennen kuin aikusten pitäisi päästä lähtemään leffaan. Näet, miten puoliso reagoi, kun päiväkodista tulee tieto, että kihomatoja on liikenteessä. Ja havaitset, miten puoliso osaa (vai osaako) asettua lapsen asemaan.
Lasten kanssa arki ja kaikki sen kommellukset on tosi isossa roolissa liittyen kokonaiskuvaan koko elämästä, joten se, miten puoliso niissä uiskentelee, toimii ja vetää jopa yhtä köyttä, vaikuttaa valtavasti parisuhteen laatuun. Ja sehän tiedetään myös tutkimustenkin perusteella, että ne pariskunnat, jotka jakavat kotityöt tasa-arvoisimmin, ovat myös kaikkein onnellisimpia parisuhteessa. Arjella ja sen työnajolla on siis väliä, ja uusperheessä tähän arjen työjakopalettiin pääsee “kätevästi” heti ilman välivaihteita.
Eli tämmöistä tsemppiä sulle, joka olet eronnut ja toivot vielä joskus uutta parisuhdetta ja pelkäät, että onnistuuko sellainen lainkaan, jos on toisella kierroksella. Tai jos elämä uusperheessä on rankkaa (mitä välillä totta vie on), muista, että tällainen asia voikin sitten olla tosi hyvin!
-Karoliina-
