Lemmy, 2, kuoli Ninni-äidin syliin: ”Saimme kuulla, että tältä sairaalareissulta hän ei palaa”
Kun Ninni menetti 2-vuotiaan poikansa, se vaikutti häneen pysyvästi. Nykyään Ninni työskentelee vastasyntyneiden teho-osastolla. ”Ajattelin, että olisin hullu, jos en hyödyntäisi kaikkea kokemaani”, hän sanoo.
Lapsen hymy. Se palkitsi aina, vaikka Lemmyn syntymästä asti oli selvää, että vanhemmuus tulisi olemaan poikkeuksellista eikä sen pituudesta ollut tietoa.
Lemmy saapui hätäsektiolla Ninnin ja Ismon uusperheen kolmanneksi lapseksi, Ismon esikoiseksi toukokuussa vuonna 2015. Lemmyn lisäksi perheeseen kuului kaksi isosiskoa Ninnin aiemmasta suhteesta.
Syntyessään Lemmy oli kippurainen ja jäykkä, alle kolmekiloinen vauva, vaikka syntyi täysillä raskausviikoilla. Ninni ei säikähtänyt Lemmyn erityispiirteitä, vaikka ei ollut osannut varautua niihin etukäteen – ultraäänitutkimuksissa kaikki oli vaikuttanut olevan hyvin.
Lapsi oli suloisista suloisin.
Ensimmäisenä elinvuotena Lemmyn kehitys eteni hyvin, vaikka jo synnytyssairaalassa oli huomattu poikkeavuuksia. Osa johtui synnytyksen aikaisesta hapenpuutteesta. Lisäksi Lemmyllä oli etenevä neurologinen sairaus, johon ei löytynyt diagnoosia.
Syöminen oli alusta asti vaikeaa. Lemmy oksenteli paljon.
Lemmy ja isosiskot.
– Rinnan imeminen ei jäykältä Lemmyltä onnistunut. Se ei kuitenkaan ollut itselleni pettymys. Eniten turhautti se, että kaikki ruokailu oli Lemmylle vaikeaa ja olin huolissani hänen kasvamisestaan, Ninni kertoo.
Yksivuotispäivien jälkeen kehitys lähti taantumaan: Lemmyn motoriikka hiipui hiljalleen kolmekuisen vauvan tasolle, ja hän nukkui epätavallisen paljon. Lemmyllä oli myös epileptisiä kohtauksia.
Tutkimuksissa selvisi, että Lemmyn sydämessä on useita aukkoja ja aivoissa vaurioita. Aivovauriot olivat ilmeisimmin syntyneet synnytyksen aikaisen hapenpuutteen seurauksena.
Yksivuotiaana Lemmylle asennettiin viimein ruokintaletku vatsaan, jotta ravintoa saatiin imeytymään riittävästi.
Ruokintaletkun ja säännöllisen lääkerytmin vuoksi oli helpointa pysytellä kotona.
Ninnin äitiystävät vauvoineen kokoontuivat useasti perheen olohuoneessa, jotta Ninnikin pääsi osallistumaan tapaamisiin.
– Siitä olen edelleen syvästi kiitollinen. Ystävyys on jatkunut tähän päivään asti.
Oli viikkoja, jolloin Lemmy lähinnä nukkui. Kun hän jaksoi olla enemmän hereillä, pääsi Lemmy silloin tällöin myös kodin ulkopuolelle.
Lemmy ja vanhemmat hassuttelemassa.
– Vaikka sairaalakäyntejä oli useita, halusimme tarjota Lemmylle tuiki tavallisia ja iloisia kokemuksia. Kävimme yhdessä ravintoloissa ja pomppulinnaa ihastelemassa.
Perhe varautui siihen, että poika ei välttämättä tulisi elämään pitkään.
Reilun kahden vuoden iässä Lemmy sairastui keuhkokuumeeseen. Oli suunnattava sairaalaan, kuten Lemmyn kanssa oli useasti aiemminkin tehty.
– Saimme kuulla, että tältä sairaalareissulta Lemmy ei enää palaisi kotiin.
Ninni ja Ismo alkoivat valmistautua luopumiseen.
Valmis lähtöön
Syyskuun 16. päivä 2017 Ninni ja Ismo istuivat lähekkäin sairaalassa. Lemmy lepäsi Ninnin sylissä ja nukkui.
Siinä Lemmyn viimeiset voimat hiipuivat. Hän kuitenkin palasi vielä hetkeksi takaisin.
– Lääkäri ehti jo julistaa Lemmyn kuolleeksi, mutta sitten huomasin, että hänen sydämensä tuntui lyövän.
Lemmy kiinnitettiin takaisin monitoriin, joka tarkkailee hengitystä. Hän alkoi hengittää.
Ei mennyt kuitenkaan kuin hetki, kun Lemmy sulki silmänsä viimeisen kerran.
– Huomasin Lemmyn silmäkulmasta valuneen pienen kyyneleen. Aivan kuin hän olisi pyytänyt, että päästäkään minut – nyt olen valmis lähtemään, Ninni kuvailee luopumisen hetkeä.
Viimeisinä hetkinään Lemmy enimmäkseen nukkui.
”Mikä minä olen määräämään, kuinka pitää surra”
Ei ole helppoa kertoa isommille sisaruksille, että pikkuveli on kuollut. Surua ei voi peittää, mutta sitä voi yrittää selittää lapsille.
Sisarusten tapa käsitellä surua oli hyvin erilainen. Toinen tyttäristä itki tuskaansa Ninnin kainaloon käpertyneenä. Toinen suuntasi hyppynarun kanssa ulos pomppimaan.
Lapsi viipotti ulkona ja kertoi pihapiirin muille lapsille, että hänen Lemmynsä on nyt kuollut.
– Sanoin, että ethän sinä voi lähteä kavereiden kanssa ulos juuri nyt. Sitten tajusin, että mikä minä olen määräämään, kuinka hänen pitäisi surra, Ninni sanoo.
Ninni huomasi saman kuin valitettavasti moni muukin suuren surun kohdannut: osa ihmisistä vetäytyi ja vältteli, sillä he eivät tienneet mitä surevalle voisi sanoa.
Ninni sai huomata, että lapset suhtautuvat kuolemaan usein aikuisia mutkattomammin.
Lemmy elää edelleen Ninnin ja Ismon ystäväperheiden muistossa.
Nyt, kun Lemmyn kuolemasta on kulunut aikaa, Ninni on pannut merkille, että isompien sisarusten kysymykset Lemmyn kuolemasta muuttuvat vuosi vuodelta.
– Kun lapset kasvavat, he myös käsittelevät asiaa jatkuvasti hieman eri tavalla.
Ninni on kuullut lähipiirin lapsilta myös hyvin konkreettisia kysymyksiä: ”Mitä Lemmy syö taivaassa? Leikkiikö Lemmy siellä?”, lapset ovat pohtineet.
Pähkinävauva saapui
Ninni ja Ismo surivat yhdessä ja puhuivat. Silti kokemus oli niin kipeä, että he päätyivät hetkeksi pitämään taukoa suhteestaan.
Paussin ansiosta molemmilla oli aikaa asettaa oma hyvinvointinsa etusijalle ja miettiä, kuka itse on – sairasta lasta hoitaessa se kaikki oli jäänyt.
Lemmyn kuoleman jälkeen Ninni kouluttautui sairaanhoitajaksi. Nyt hän työskentelee vastasyntyneiden teho-osastolla.
– Ajattelin, että olisin hullu, jos en hyödyntäisi kaikkea kokemaani. Lemmyn sairaalajaksojen aikana minulle kertyi paljon tietämystä.
Ninni toimii myös Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n vertaisena sekä on kouluttautunut yhdistyksen ryhmänohjaajaksi.
Varsinkin viime aikoina Lemmyn menettäminen on ollut paljon Ninnin mielessä. Ismo ja Ninni ovat palanneet suhteesta pitämänsä tauon jälkeen yhteen.
Heinäkuussa 2022 heille syntyi pähkinävauva. Pähkinävauvalla tarkoitetaan vauvaa, joka syntyy kuolleen lapsen jälkeen.
Tällä kertaa pelko ja huoli ovat olleet lapsen saamisessa uudella tavalla läsnä.
– Olen älyttömän positiivinen ihminen, mutta en pysty enää ajattelemaan, että kaikki sujuu takuulla hyvin, Ninni kertoo.
Toistaiseksi vauva on vaikuttanut terveeltä. Se on vaatinut vanhemmilta ajatusten uudelleenjärjestelyä.
Myös isosisarukset ovat kantaneet huolta siitä, tuleeko vauvalle käymään samoin kuin Lemmylle.
– Välillä on vaikea uskoa, että voimme tosiaan elää normaalia elämää terveen vauvan kanssa. Sairaan lapsen hoitaminen on jäänyt niin selkäytimeen. Tällä kertaa riittääkin se, että lasta pidetään sylissä ja hänelle annetaan maitoa.
Lue myös: ”Ei muuta kuin uutta putkeen” – Miksi kohtukuolemia vähätellään?
Ninnin ja Ismon perheessä asuu myös sijoitettuja lapsia, ”lainalapsia”, sillä Ismo ja Ninni ovat ammatiltaan perhehoitajia.
– Vaikka me olemme kokeneet suuren surun, heillä voi olla vielä rankempia kokemuksia. Uskon, että ymmärrämme paremmin myös heidän menetyksiään.
Sisko Lemmyn haudalla.
Ninni toivoisi, että lapsen kuolema huomioitaisiin paremmin yhteiskunnallisella tasolla. Nyt kuolleen lapsen vanhempi voi saada sairaslomaa, kun on poissa töistä. Yhteiskunnalta taloudellista tukea ei kuitenkaan tule.
– Tämä ei ole oikea tapa, koska suru ei ole sairaus. Meidän pitäisi tunnustaa sellainen asia kuin suruvapaa, Ninni toivoo.
Lapsikuolemaperheiden yhdistys Käpy ry on samoilla linjoilla.
Esimerkiksi Tanskassa on otettu käyttöön suruvapaa alle 18-vuotiaan lapsensa menettäneille vanhemmille. Suruvapaa mahdollistaa enimmillään 26 viikon mittaisen poissaolon töistä lapsen kuoltua. Sen aikana suruvapaalla oleva vanhempi on oikeutettu ansiosidonnaisen etuuteen.
Kommentit (1)
Ystäväperheen nuorimies teki kesän lopulla itsemurhan. Voi sitä surun määrää vanhemmilla ja sisarusten perheissä. Samaisena iltana,kun tapahtuma tuli tietoon,perheen äiti laittoi tekstiviestin. En ollut ymmärtää viestiä. Kaikille tämä tuli yllätyksenä. Nuorimies oli iloinen,reipas ja kaikinpuolin hyvin edistynyt elämässään. Koulut ja armeija takana. Vakituinen työpaikka. Laaja ystäväpiiri ja hyviä harrastuksia. Suru on koskettanut niin montaa meistä. Tulee monasti mieleen poisnukkuneen isäni sanat:Ajatonta kuolemaa ei tule, se on ennen syntymää kirjoitettu isoon kirjaan. Tähän meidän on tyytyminen jälleennäkemisen toivossa.