Hakutulokset

  1. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    heippa kaikille pitkästä aikaa! Olen minäkin käynyt aika ajoin lukemassa muiden kuulumisia, mutta jotenkin sitä on ollut muka niin kiireinen& laiska, ettei ole saanut kirjauduttua ja kirjoiteltua tänne. Kiitos muuten Napsukalle, että perustit vuosi sitten tämän ketjun, monta hyvää vinkkiä...
  2. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    heippa kailikke! Jos oli viileä kesä, niin onneksi on nyt sitten sateinen syksy..:rolleyes: Onneksi nyt ollut parina päivänä ihan mukavaakin ulkoilukeliä. meilläkin tehtiin yövieroitus ja yöt rauhoittuneet kummasti. Olisi pitänyt kyllä näin jälkiviisaana tehdä se jo aiemmin,ihan turhaan...
  3. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    heippa kaikille! Jäänyt palstaileminen vähille, kun oltiin ensin viikko reissussa Espanjassa ja nyt sitten ollut kaikkea muuta tohinaa. Jännitti etukäteen, miten vauvan kanssa matka, varsinkin lennot sujuu, mutta kaikki meni hyvin. Espanjassa paistatteli onnessaan kaikkien huomiossa, siellä...
  4. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    heipat kaikille! Meillä oli tuossa pieni flunssanpoikanen harmina, koko perheen kävi taas läpi. Yöt ovat olleet todella katkonaisia, ensin varmaan tuon flunssan vuoksi, sitten liikkumisen opettelun takia ja nyt vissiin hamapiden, tai en minä enää tiedä minkä. Olen aivan poikki, kun yössä on...
  5. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    moi Neela &muut! yritän nyt saada aikaiseksi liittyä sinne facebookiin, en tiedä onnistuiko kirjaantuminen, mutta nettiahdistus ainakin iski heti! :-) Ehkäpä päädyn lopulta sinne keskusteluryhmäänkin, mukava olisi jatkaa ajatustenvaihtoa näiden mussukoitten ja muidenkin mietteitä herättävien...
  6. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    huomenta, Tuo ylösäin kiipeily taitaa olla nyt suurimmalla osalla "in" tällä hetkellä. Meilläkin on tyystin unohdettu konttausharjoitukset nyt kun on opittu nousemaan ylöspäin. Saa nähdä, käykö niinkuin Iineksen veljelle, että jää se konttausvaihe välistä.. Meillä on muuten Iines ihan sama...
  7. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    heipat kaikille! Meilläkin taas palattu arkeen, mies töissä ja me tytön kanssa touhuillaan kotona. Mulla tuli kanssa joku shoppailumania kesälomalla, liekö tosiaan johtunut huonoista säistä, että jaksoi kaupoissa rampata. Tosiaan nyt pitää alkaa elämään säästöliekillä, kohta loppuu...
  8. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    Hei pitkästä aikaa, kesä on mennyt aikamoisella vauhdilla niin ajan kuin tytön kasvun ja kehityksen osalta. Jossain vaiheessa tuntui, että meillä vaan neiti tykkäsi olla selällään, eikä hirveästi ollut yritystä edes kääntyilyyn, mutta nyt sitten reilussa kuukaudessa on alettu ryömimään...
  9. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    Huomenta! Juhannus vietetty ja kesäkuu alkaa olla jo loppusuoralla, tuntuu, että aika menee ihan mielettömän nopeasti. Mitenkähän sitä ehti aiemmin töissä käydä, kun nyt tuntuu, että päivät kotonakin vaan vilahtavat käsistä. Oltiin juhannus mökillä sukuloimassa, oli oikein onnistunut...
  10. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    Heippa kaikille! Nyt on juhannuskin vietetty ja talviturkkikin heitetty. Olikin mukava käydä mökillä sukuloimassa, tyttökään ei juuri vierastanut vaan viihtyi hyvin isovanhempien ja serkkujen kanssa, luksusta vanhemmille, kun muut innolla häntä hoivasivat ja sylissä kanneskelivat :-)...
  11. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    Huomenta! Onpa mennyt kesäkuu nopeaan, kohta jo juhannus ja pessimistisemmät voisi todeta, että talvi alkaa lähestyä..Jospa noita kivoja kesäkelejä kuitenkin riittäisi pitkälle syksyyn :-) Adastra- onnea uuden kodin hankintaan. Ihanteelliselta tosiaan kuullostaa tuo uusi asunto. Neela-...
  12. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    Taitaa olla meidän naperoilla nyt puolivuotis-hulinat menossa, jokin tosiaan niistä loputtomista eri vaiheista, kun kaikilla tuntuu olevan nukkumisessa tai syömisessä meneillään joku kommervenkki :-) Kyllä sitä voi mielestäni välillä valittaakin ja olla väsynyt, joten älä yhtään Napsukka...
  13. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    heippa Neela ja muut äipät! Valitettavasti en ole sen vertaa pirteämpi kuin DQ..meilläkin siis edelleen rikkonaiset yöt, syödään/ hereillään kahden- kolmen tunnin välein, aamuyöstä voi tulla yksi pidempi pätkä. Sitten oli vielä tuo flunssa riesana, ensin tytöllä sitten meillä vanhemmilla. Oli...
  14. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    hei kaikille! On jäänyt vähän palstaileminen vähemmälle, kun on podettu flunssaa. Ensin tuli tyttö, sitten äiti. Aika rankkaa oli ensin hoitaa sairasta lasta, sitten sairaana lasta. Onneksi nyt näyttäisi, että tauti talttumassa. Meillä on käytössä aina välillä vaunuissa koppa, mutta...
  15. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    Huomenta kaikille! Meillä tuli eilen tytölle puoli vuotta täyteen ja ensimmäinen flunssa alkoi samalla. Tähän asti ollaan oltu terveitä, mutta nyt sitten iski tauti. Säälittävää kuunnella pienen yskimistä. Toivottavasti menisi pian ohitse. Onko muilla vaavelit käyneet jo flunssia läpi? DQ-...
  16. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    Huomenta kaikille! Yöt ovat edelleen meillä melkoista tankkausta ja heräilyä, viime yönä syötiin klo 22,01,03. Sitten tyttö heräsi pirteänä viiden korvilla, mutta nukahti onneksi melko pian, kun otettiin viereen nukkumaan.Nukuttiin sitten noin kahdeksaan. Mystistä on, että jaksaa siis...
  17. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    Heippa kaikille! Nyt on tosiaan sitten ensimmäinen äitienpäiväkin vietetty! Niin vaan aika kuluu nopeaan, meidän vauvatkin jo tässä kuussa puolivuotiaita...Muistelin sitä alkuaikaa, kun odotin vaan, että vauva täyttäis neljä kuukautta ja voisi antaa kiinteitä, kun imetys oli niin vaikeaa...
  18. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    Huomenia! Meillä edelleen heräillään tiheästi öisin, ymmärrän siksi hyvin Neelan väsymyksen ja ajatukset unikoulusta..Itse olen ajatellut, että ehkä unikoulu jollain "hellällä" tavalla voisi olla aiheellinen tuossa 7- 8 kk:n ikäisenä, jos vielä yöllä herätään ja syödään tiuhaan. Nyt vielä...
  19. N

    2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista vauvan saaneet

    Huomenta! Adastra- Mulla lähtee kanssa älyttömästi hiuksia, tosin nyt jo ehkä vähän vähemmän kuin noin kk sitten, jolloin niitä irtosi tuppoina. Kävin vähän aikaa sitten kampaajalla, joka totesi, että hiustenlähtö on todella yleistä ja suurimmalla osasta naisia hiuksia lähtee todella paljon...
  20. N

    Marraskuussa 2011 syntyneitten elämää

    huomenia! Napsukka- meillä tyttö kulkee autossa vielä kaukalossa, ollaan kyllä jo ostettu istuin valmiiksi alennusmyynneistä, mutta ajateltiin, että käytetään kaukaloa niin kauan kuin vaan mahtuu. Myös se myyjä sielä lastentarvikeliikkeessä suositteli, että vaikka istuimeen saisi siirtää jo...

Yhteistyössä