Hakutulokset

  1. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Hei pitkästä aikaa Mulla oli tänään sokerirasitus arvot olivat Paastoarvo 4,5 1 tunti 7.7 2 tuntia 8.2 Eli ilmeisesti raskausdiabetesta ei ole, vaikka nuo kaksi viimeistä ovatkin vähän koholla. Meillä pk-seudulla taidetaan tutkia kaikki, näin ainakin tuntuu olevan lähipiirissä. Paastoaminen...
  2. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Ihana kuulla Viljaa että kaikki on hyvin! :) Olen todella iloinen puolestasi. Lennis, mitä olet laittanut isyyspakkaukseen? Haluaisin tehdä samanlaisen, mutta en ole keksinyt mitä siihen laitan. Buranaa, korvatulpat, jonkun vauvan käyttöoppaan? :D Mulla on töitä enää viisi päivää...sitten...
  3. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Onpa meidän syyskuun söpöläiset kovin poikavoittoista porukkaa. Viljaa me ostettiin vakuutus jo viikolla 12 Ifiltä. Ja tosiaan ei kannata huolehtia siitä, ettei liikkeitä tunnu. Mulla on istukka ihan takana, enkä vieläkään tunne liikkeitä kuin muutaman kerran päivässä. Lisäksi monet on täällä...
  4. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Adalmiina Mä kysyin värjäämisestä kahdesti neuvolassa. Ei oikein osattu antaa yhtä oikeeta vastausta, mutta neuvolatäti oli kuulemma itse värjännyt hiuksensa ollessaan raskaana. Mä värjäsin nyt niin lähelle omaa väriä kuin mahdollista, jotta juurikasvu ei häiritse. Enempää en ajatellut värjätä...
  5. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Täällä ollaan edelleen. Kuinka kauan Face-ryhmä on vielä auki? Pelkään tämän ryhmän hiljenevän kokonaan, mutten mielelläni siirtyisi Facebookin puolelle. Meillä oli toinen neuvolakäynti viimeviikolla. Pikkuisen sydän löi 140 kertaa minuutissa ja liikkui kovasti laitetta pakoon :D Saama hän teki...
  6. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Ihanaa VIljaa, että sait äänet kuuluviin! :) Jostain luin, että viikolla 12 sydän lyö noin 150 krt/min. Millä viikoilla olitkaan? Mun piti mennä tänään kertomaan pomolle, mutta hänellä ei ollut tänään aikaa. Huomenna uusi yritys. Mulle on todella vahva tyttöolo. Huomaan miettiväni, miten me...
  7. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Lumihiutale87 kannattaa kysyä salin työntekijöiltä millaisia muutoksia he suosittelevat, osaavat varmasti auttaa. Olen ymmärtänyt ettei alussa tarvitse hirveästi varoa. Mulla on vähän päinvastainen tilanne. En ole juuri harrastanut liikuntaa, mutta synnytyksen, palautumisen ja vauvan takia olen...
  8. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Eka<3 ja Sheldon, tuliko muutoksia laskettuunaikaan, vai pysyikö samana?
  9. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Mä olen kertonut vain yhdelle työkaverille, kun hän asiaa kyseli. Raskauteni ei siis näy, vaan puhuimme hänen raskaudestaan ja tulevaisuudesta ylipäätään. Yksi työpaikan lapsista kyllä ihmetteli hyvin korkeita housujani. Paita oli rullautunut selästä ylös ja mammahousujen resori näkyi :D...
  10. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Mä ostin ensimmäiset äitiyshousut tällä viikolla, kun omat eivät mene enää kiinni. Aiemmin olen voinut käyttää omia housuja iltapäivään asti. Joskus kolmen jälkeen vatsa on alkanut turvottamaan niin paljon, että sepalus on ollut pakko avata ja paitaa pitänyt kiskoa alemmas :D . Mutta onpa...
  11. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Mä kanssa odotan ekaan ultraan, ennen kuin uskallan ostaa tai tehdä vauvalle mitään. Yksi lipasto ostettiin muuten vain. Sen kaksi ylintä laatikkoa on varattu pikkuisen vaatteille. Missä vaiheessa olette kertoneet raskaudesta sukulaisille tai ystäville? Olisin tuonkin asian suhteen halunnut...
  12. I

    Syyskuun söpöläiset 2016

    Vieläkö ryhmään pääsee? Me odotamme tällä hetkellä esikoistamme. Raskausoireita on ollut todella vähän. Viikoilla 6-8 väsytti aivan hirmuisesti ja nukuin noin kahden tunnin päiväunia :D. Nyt väsymyskin on loppunut ja oireiden vähyys on alkanut pelottaa. Perjantaina päästään ensi kertaa ultraan...

Yhteistyössä