Hakutulokset

  1. mammalia

    Onko ihminen ja eläin samalla viivalla?

    Olen minäkin omistanut elämäni eläimille ennen lapsia. Ja suurelta osin kissaharrastus täyttää edelleen meidän arkea, eikä koira lähtenyt vaikka kuopus todettiin allergiseksi, mutta silti eläin on eläin. Ihmisten armoilla olevana se on tietenkin hoidettava lajinsa mukaisesti, ja me tulemme...
  2. mammalia

    Paljonko teillä on lapsia ja eläimiä?

    2 lasta, 3 kissaa ja 1 koira
  3. mammalia

    Mpr:stä tulleet oireet???

    :o :/ Meidän molemmat pojat rokotettu ohjelman mukaisesti. En ole tiennyt että voisin asiaan puuttua! Vastasynytyneen calmetoinnista olin kyllä jo päättänyt, että sen kiellän seuraavilta vaikka saisin sitten kirvestä päähän, mutta onhan mukavaa ettei sitä enää annetakkaan. Enkä todellakaan...
  4. mammalia

    ei huoli maitoa

    Imetin meidän ½v. joka ei huolinut korviketta. Alkoi vaan itkemään kun yritin hörpyttää. Ajattelin vierastavan makua. No kun vihdoin sain maitoa huutavalle tuputettua mahaan asti, meni hetki ja oksenti kaiken aikaisemminkin syömänsä ulos. Sekä muuttuui keitetyn ravun väriseksi. (apua, se oli...
  5. mammalia

    uusi kissa toisen kaveriksi

    Sehän on aivan kissoista kiinni. Aivan kuin kaikki ihmiset, eivät kaikki kissatkaan tule toimeen. Mutta näin yleistäen kissa on laumaeläin. Se kyllä saalistaa yksin, mutta palaa sitten taas porukkaan kun masu täynnä. Esim. räggärit ovat erittäin seurallisia ja siis vaativat toisen kissan...
  6. mammalia

    koiran hengitys

    Eläinkaupoista saa sellaista jauhetta, joka ripotellaan ruokaan. uuttaa sylkeä niin että purukalusto pysyy kunnossa. Eli ensin hammaskivenpoisto ja sitten tuota: http://www.biodistra.se/fi/info/vad.htm , se olisi minun reseptini haisuhenkeen. Samankaltaista tuotetta on ihmisillekkin...
  7. mammalia

    naapurin kissa....

    http://www.adressit.com/kissalaki
  8. mammalia

    eikö tosiaan kuristuspannassa voi jättää kettinkiin yksin?

    Edesmennyt koirani oli niskastaan paksumpi, kuin mitä pää oli. Se oli narussa kiinni ulkona, jos oltiin poissa kotoa, ja kuristuspanta kaulassa. Naru oli nailonia ja siinä oli kevyt lukko, ettei painaisi pantaa kauhean tiukalle. Tavalliseen pantaan kun laittoi niin koira kiristi narun ja veti...
  9. mammalia

    Uudet asialliset sivut löytyneet!

    http://www.geocities.com/kissatsisalle/
  10. mammalia

    Rauhoittaako sterilointi koiran?

    Kastraatio helpottaa koiranelämää hormonaaliselta puolelta. Mutta sieltä narun toisesta päästä tulevia ongelmia ja perusluonnetta se ei muuta miksikään.. Kaikki koirat joita ei käytetä jalostukseen kannattaisi kastroida, ne piinaavat aivan turhaan itseään kaikilla hajuilla ja houkutuksilla...
  11. mammalia

    Sae ja muut kakan haju kammoiset

    \ Rivien välistä olisit voinut edes yrittää lukea myös sen, että oikein ruokitun kissan kakka ei haise laisinkaan niin voimakkaasti kuin väärin ruokitun. Eli ehkäpä tässä samalla kuitenkin myös puhutaan kissojen ruokinnan muutoksista parempaan suuntaan.. Usein kun se vielä nykyäänkin on...
  12. mammalia

    Voi aivo

    Totta, en taida vaivautua mitään vastaamaan tuolle.. Kun noilla sivuilla kerta liikkuu, niin luulisi itsekkin huomaavan, että oli aika naurettava yritys.
  13. mammalia

    Voi aivo

    Eräällä toisella palstalla kyselin pakastehiiriä.. Tänään joku oli laittanut mulle, että sillä olisi hiiri ja kaksi rottaa. Koira eilen tappanut ja eilen pakastettu. Pyysi vielä 8,- noista. Siis ei kai kukaan voi olla niin urpo, että alkaa kauppaamaan jotain kapisen koiran repimiä...
  14. mammalia

    kissanpentu asiantuntijat!! voiko

    Ja pennut ne vasta hassuille asioille sähisevätkin! :D
  15. mammalia

    Missä kunnossa vanhojen koirien hampaat?

    Oikein kun aloin miettimään, niin eivätpä nuo kyllä suuhun sulaneet kuin purentavikaiselle terrierille, sekä vinttikoirille jotka eivät koskaan hennoneet luita pureskella. Eikä autannut siinä entsyymitahnat sun muut.. Normaalipurentaiset ja terve nuppiset luunsyöjät olivat kyllä varsin valkea...
  16. mammalia

    Kuinka usein vaihdatte kissanhiekat laatikosta kokonaan?

    Melko harvoin.. Sitten kun pelletit alkavat olemaan laatikosta vähissä, aikaväliä en ole pistänyt merkille. Meillä lämmityspelletit hiekkana ja PeeWee lootana. Lisäänpä vielä. Pohjalaatikkohan pestäänkin melkein päivittäin kun purut nakataan sieltä pois. Vesihuuhtelu silloin.
  17. mammalia

    kissanruokaa, hyvälaatuista?

    \ Juu, ei ole tavallista eläinkaupparuokaa. Tuolla turhien välikäsien pois karsimisella hinta pidetään alhaisena. Useimmilla jämyillä, vai jokohan kaikki ovat ottaneet saman käytännön, on kotiinkuljetus.. :) Acanan muutenkin edulliseen hintaan voi vielä laskea -10%, koska joka 10. saman...
  18. mammalia

    Missä kunnossa vanhojen koirien hampaat?

    Kyllä ovat hampaat meidän edesmenneiltä vanhuksilta suuhun "sulaneet", eikä sellaisilla enää luita syödä.. Niinhän nuo lähtevät muiltakin vanhuksilta ;)
  19. mammalia

    Mitäs kannattaa ottaa huomioon kissan hankinnassa

    Mainostampa taas "meidän" sivuja, sieltä löytyy niin paljon kaikkea kätevää ;) http://forum.incat.fi/cgi-bin/yabb/YaBB.pl http://www.incat.fi
  20. mammalia

    [b]TUO LAPSESI MINULLE HOITOON...[/b]

    \ Näimpä! Katkeroituneita? Oma opiskelu ja sivistäminen jäänyt vähälle, eikä kestetä sitä että joku osaa kirjoittaa CV:n.

Yhteistyössä