Hakutulokset

  1. V

    ~LOKAKUUN lapset **2010** lokakuussa, MEIDÄN KUU! <3~ 9 vauvaa syntynyt !

    Pääsin kuin pääsinkin eilen matkaan ja tulokseni pieni poika. Eilen tulin viiden jk sairaalaan ja poika 3450g oli maailmassa hieman ennen seitsemää. Onneksi ehdin saada spinaalipuudutuksen :). Kaikki hyvin! Onnea matkaan myös muille. Vaikka se synnytys ei koko ajan niin mahtavaa ole, niin...
  2. V

    ~LOKAKUUN lapset **2010** lokakuussa, MEIDÄN KUU! <3~ 9 vauvaa syntynyt !

    Se olis tänään 40+3 ja aamusta asti supistellut eli pian 5,5 h. Välillä jo putoan kyykkyyn tms. ja kohta kai täytyy hälyyttää isovanhemmat hoitamaaan esikoista (ja pitänee komentaa mieskin pois töistä...). Esikoisella kävin kyllä väärällä hälytyksellä vrk ennen syntymää - nyt en aio mennä kuin...
  3. V

    ~LOKAKUUN lapset **2010** toukokuussa <3~

    Painosta Kylläpäs te olette säilyneet samanpainoisina. Itse painoin ennen raskautta 69 kg (olen 176 pitkä) ja nyt jo 77 kg. Neuvolatäti sanoo, että hyvä vaan, että tulee painoa. Itse kestävyysurheilen normaalisti kilpaa, joten rasvat on aika alhaalla. Edellisessä raskaudessakin painoin lopussa...
  4. V

    Liikunta raskausaikana

    Ensimmäisessä raskaudessa (kohta 2 v sitten) liikuin paljon koko odotusajan. Viikolle 26 ohjasin spinningiä, viikolle 32 steppiä ja äippäloman alkuun asti bodytunteja. Sitten kävin itsekin paljon tunneilla ihan synnytykseen asti eli niin perusaerobicissa kuin bodypumpissakin. Laskettuna...
  5. V

    Masukuvia alkupuoliskolta eli raskausviikkoon 20+ asti

    Tässä mun maha. Viikkoja tasan 16 ja kuva otettu suurimmassa ruokaähkyssä eli heti lounaan jk. Toista odotan. Ikäeroa reilu 2v. [http://i1.aijaa.com/t/00317/6078354.t.jpg]
  6. V

    ~LOKAKUUN lapset **2010** helmikuussa <3~

    Vaipoista vielä unohtui... Kestoillaa koko ajan (ei yöllä) ja kestoilen kakkosenkin kanssa. Alkuun, kun vauva on pieni eli alle 5 kg, niin parhaiten pitäviä on imse vimsen kuoret ja sisävaipat -- niitä, mitä pakkauksessa. Sit siirryttiin Fuzzin S-koon taskuihin. Ja nyt muutama nunnukan...
  7. V

    ~LOKAKUUN lapset **2010** helmikuussa <3~

    Tervetuloa kaikille uusille Manduca on tosi tosi helppo käyttää ihan pienelläkin vauvalla. Silloin sitä itse lähinnä käytinkin aamusta iltaa, kun esikoiselle oli "vähän" maha kipeä.... Mutta siinä nukkui ja rauhoittui hyvin. Kun sit 8kg jälkeen vois laittaa lapsen selkään, niin se pukeminen...
  8. V

    ~LOKAKUUN lapset **2010** helmikuussa <3~

    Alussa tosiaankin mennään, kun nyt viikkoja 5 ja 4 päivää päälle. Ei vielä oireita, paitsi että vähän väsyttää ja iltapäivällä (esikoisessa aina aamulla) oli paha olo. Nyt myös suklaa maistuu kovasti, vaikka en ole joulun jk. juurikaan syönyt makeaa. Tyttöäni kun odotin, niin silloin en ekalla...
  9. V

    LOKAKUUN 2o1o LAPSUKAISTEN ÄIPÄT*** Helmikuussa

    Minäkin liityn tänne heti plussattuani tänään 2.2 - eli tietysti toinen tulossa =) Tällä hetkellä esikoisprinsessani on 1,5v. Mie olen tästä plussasta niin haltioissaan. Tällä krt tärppäsi todella vähillä yrityksillä :) 4.10.2010........Virtanen...................2. ...
  10. V

    G: Annatko huonosti syövälle lapselle lelun tai kirjan ruokailutilanteessa??

    Oli sen sata lelua käytössä... Kaikki ruoka piti syöttää huijaamalla ja ruokaa oli annettava, kun neiti niin pienikokoinen. Sit kuin itsestään tytölle rupesi ruoka maistumaan n. 1v 2kk iässä ja kaikki sälä jäi... Enää vain aamukiiressä puuron syönnissä tarvitsee joskus kirjaa.
  11. V

    mitä miehesi ostaa sinulle joululahjaksi?

    Mie saan 7. joulua peräkkäin marimekon yöpaidan... Mies tietää, että mul on edellinenkin kaapissa käyttämättömänä, mutta haluaa jatkaa kuulemma perinnettä vanhuuteen saakka... :laugh:
  12. V

    Suomalaista designia?

    Kivannäköinen, mutta käytännöllisyys on 0. Spinningtunneilla juomapullon pitää olla sellainen, josta saa puristamalla nopsasti vettä -- tuo ei sovi sinne.
  13. V

    Suomalaista designia?

    Tämä on paras: http://www.iittalahomeshopping.com/iittala.axl/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/iittala/Products/A015016 Aaltomaljakot ym. ovat aika tavanomaisia ns. joka kodin esineitä. Tämä on vähän harvinaisempi, tyylikäs ja ajaton.
  14. V

    Hinta-apua / retro -- vai onko arvoa?

    Täällä ei kannata kysyä tuollaista :D. Kateelliset akat kiljuvat kurkku suorana, miten et tule rumasta rievustasi saamaan kuunaan senttiäkään ja he eivät ainakaan maksaisi mitään ja muuta soopaa :D. :laugh: Eipä tosiaan kelvannut serkunkaan äidille tämä "ruma riepu"
  15. V

    Hinta-apua / retro -- vai onko arvoa?

    Miulle tuolla ei ole käyttöä, joten jos saan siitä vähän taskurahaa, niin ok. Tarjosin sitä serkuille (kohta tuota kokoa), mutta ne ei halunnut... Huutiksessa se nyt on (lähtöhinnaksi laitoin 3 euroa -- onhan se enemmän kuin kaksi...) -- sopivaa osastoa ei vaan oikein löytynyt, kun tää on...
  16. V

    Hinta-apua / retro -- vai onko arvoa?

    Kiitos. En viekään lahjoitukseen, vaan laitan sitten huutikseen myyntiin, jos tästä kerran sais enemmän kuin kaks euroa...
  17. V

    Hinta-apua / retro -- vai onko arvoa?

    Tällainen retrolöytö olisi ylimääräisenä. Toivottavasti kuva tulee näkyviin. Tutta 130cm kylpytakki, ehjä - paljonko vois pyytää?
  18. V

    .

    30 euroa voisin maksaa laadukkaasta ja hyvästä... Henkkamaukan paidoista maksan 20,-...
  19. V

    Maksaisitko kirpparilla kestovaipoista...

    Pienelle alle 6 kiloiselle nuo on ihan parhaat -- ainoastaan kuivuminen on tosi hidasta, joten siksi tarvii paljon...
  20. V

    Maksaisitko kirpparilla kestovaipoista...

    AP! Paljon sulla noita on? Tiedän, ettei tää oo osto/myyntipalsta, mutta jos sulla on noita ylimääräisenä, niin haluaisitko myydä mulle? Maksan kyllä paketin postikulut (8,50) päälle. Paiskaa yv:llä!

Yhteistyössä