Kun Lukaksen, 9, pää kipeytyi, epäili äiti hänellä migreeniä – kyse oli kuitenkin jostain paljon vakavammasta
Lukas sairastui runsas vuosi sitten leukemiaan. Se pysäytti äidin elämän ja käänsi Lukaksen oman maailman ylösalaisin.
Viikkoa ennen pääsiäistä vuonna 2022, 8-vuotiaan Lukaksen pää kipeytyi. Tulehduskipulääkkeet paransivat oloa vain hetkellisesti.
Alkuun Lukaksen äiti Krista luuli, että Lukas on perinyt äitinsä suvun migreenin. Kun kuume nousi, eivätkä lääkkeet enää tehonneet, huolestui äiti toden teolla ja vei poikansa päivystykseen.
– Poikkesimme matkalla kauppaan hakemaan evästä ja sillä pienellä kauppamatkalla Lukaksen huulet alkoivat sinertää ja hengitys muuttui raskaammaksi.
Päivystyksessä Lukakselta mitattiin muun muassa veren hemoglobiini. Pikalaite ei näyttänyt tulosta, mikä tarkoitti, että Lukaksen hemoglobiini oli alle 50. Normaalisti hemoglobiinin pitäisi hänen ikäisellään olla 130-140 g/l.
Lukas ohjattiin saman tien jatkotutkimuksiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Siellä Lukas pääsi heti tippaan ja sai punasoluja.
Lasten päivystyksestä Lukas siirrettiin lasten veri- ja syöpäosastolle.
– Meidät sinne saattava hoitaja yritti olla kovin kannustava. Hän sanoi, ettei tälle osastolle siirto tarkoita pahinta, vaan siellä tutkitaan aina silloin kun veriarvoissa on muutoksia. Itse aloin kuitenkin jo valmistautua pahimpaan.
Ja pahin tuli. Vain muutaman tunnin kuluttua päivystävä lääkäri tuli kertomaan, että Lukaksen verestä on löytynyt blastisoluja eli syöpäsoluja. Lukaksella on leukemia.
– Kauhu, pelko ja epätoivo olivat siinä hetkessä läsnä. Oksetti ja pyörrytti. Aluksi en voinut irrottaa katsettani Lukaksesta. Pelkäsin, että hän lopettaa hengittämisen.
Ensimmäisen yön äiti ja poika nukkuivat samassa sängyssä.
– Tai Lukas nukkui. Minä itkin ja nuuhkin lastani, Krista kertaa tapahtumia.
Kurvakirja ja vertaistuki kannattelivat
Krista yritti parhaansa mukaan peittää järkytystään, mutta tarkkasilmäinen Lukas huomasi äidin poikkeavan käytöksen ja kysyi, onko hänellä jotain vakavaa.
– Muistan vastanneeni, ettei mitään niin vakavaa, mistä et selviäisi. Syövästä en vielä tuossa vaiheessa maininnut mitään. Lukakselle syöpä tarkoitti sanana kuolemaa, sillä äitini kuoli syöpään.
Krista pyysi hoitohenkilökunnalta apua asian kertomiseen. Seuraavana päivänä hoitaja tuli huoneeseen mukanaan kuvakirja, jonka avulla hän kertoi syövästä Lukakselle. Samalla hoitaja painotti useasti aikuisten ja lasten syöpien olevan erilaisia.
– Hoitaja sanoi, että jos isovanhempi on kuollut syöpään, se ei tarkoita, että Lukas kuolee siihen. Lukas kuunteli häntä tosi tarkkaavaisesti ja vastasi lopulta ”ok”. Sen jälkeen hänen puheensa omasta syövästä on ollut yllättävän positiivista ja hyvä niin, Krista iloitsee.
Krista käsitteli tilannetta aluksi hoitohenkilökunnan kanssa, sitten perheen ja ystävien. Hän myös tutustui sairaalassa muihin samassa tilanteessa oleviin vanhempiin ja sai heiltä vertaistukea.
Tunnemyrsky oli voimakas. Puhuminen auttoi paljon, mutta oli myös aikoja, jolloin Krista ei halunnut puhua.
– Päällimmäinen tunne oli oman lapsen menettämisen pelko. Pystyin kuitenkin käsittelemään asiaa niin, että kaikki tunteet ovat siinä tilanteessa normaaleja ja sallittuja.
Rankat hoidot
Diagnoosin jälkeisenä päivänä Lukakselle aloitettiin sytostaatit ja hän sai lisäksi suuria määriä kortisonia. Ensimmäisen seitsemän viikon aikana Lukaksen koko ulkomuoto muuttui lääkkeiden vuoksi.
– Kortisonin takia painoa tuli lisää ja ruokahalu oli suuri. Makuaisti muuttui niin, etteivät vanhat lempiruuat enää maistuneet. Sytostaattien vuoksi hiukset lähtivät, tuli pahoinvointia ja unettomuutta.
Pahinta olivat kuitenkin lääkkeiden aiheuttamat voimakkaat mielialamuutokset. Kiukku oli pääasiassa sanallista, mutta ajoittain myös fyysistä.
Kristaa oli varoiteltu, että hoitojen vuoksi lapsen persoona voi hetkellisesti muuttua. Äidille oli kuitenkin hirvittävää katsoa oman lapsen kärsimystä.
– Lukas itki monta kertaa, miten hänellä on vaan niin kiukkuinen olo ja hän ei haluaisi olla ilkeä, muttei voi hillitä itseään. Onneksi siitäkin selvittiin isolla rakkaudella ja pitkillä keskusteluilla.
Ensimmäisen vuoden aikana Lukas ja hänen äitinsä viettävät sairaalassa runsaasti aikaa, sillä Lukakselle tuli infektioita ja hänen vointiaan oli matalan vastustuskyvyn vuoksi tarkkailtava sairaalassa. Kotonakin Lukaksen perheen oli elettävä eristyksissä.
– Aloin heti alusta saakka tekemään Instagramiin päiväkirjaa, jonka avulla pystyin pitämään yhteyttä ulkomaailmaan ja kertomaan päivittäin meidän kuulumisia ystäville, tutuille, koulu- ja työkavereille.
Mikään lapsissa ei ole itsestäänselvyys
Lukas palaa usein äitinsä Instagram-tilille katselemaan vanhoja julkaisuja ja ihmettelemään, miten erilaiselta hän sairastumisen alkuvaiheessa näytti ja kuinka paljon huonommin asiat silloin olivat. Nyt Lukaksen hiukset ovat jo kasvaneet takaisin ja paino palautunut ennalleen.
– Keväällä alkoivat ylläpitohoidot eli Lukas syö päivittäin sytostaatteja suun kautta. Kerran kuussa Lukas saa sytostaatteja suonensisäisesti, ja silloin seuraava viikko on aina heikompi. Tulee unettomuutta, alakuloa, luusärkyä ja ihon kutinaa. Muuten Lukas voi hyvin.
Ylläpitohoidot kestävät vuoden eli ensi kesään saakka. Krista on luottavainen siihen, että Lukas paranee kokonaan, sillä kaikki on mennyt hyvin ja pahoja takapakkeja ei ole tullut. Pelko on kuitenkin läsnä joka päivä.
– Ei päivääkään, etten ajattelisi sitä pahinta: leukemian uusiutumista. Sen pelon kanssa on vain pakko oppia elämään.
Oman lapsen sairastuminen on saanut Kristan pohtimaan, ettei mitään pidä pitää itsestäänselvyytenä. On mahdollista, että joskus voi joutua jopa hautaamaan oman lapsensa.
– Lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys, mutta ei myöskään lasten pysyminen luonamme, Krista muistuttaa.
Kaikille samassa tilanteessa oleville vanhemmilla Krista haluaa lähettää paljon voimaa pystyä kohtaamaan kaikki tunteet, jotka lapsen sairastumiseen liittyvät. Hän myös kannustaa ottamaan kaiken tarjotun avun vastaan. Samassa tilanteessa oleville lapsille Lukas haluaa puolestaan sanoa, ettei ensimmäisen vuoden aikana kannata lannistua, vaikka se onkin todella raskas – parempi aika on tulossa. Ja että koirat ovat tosi kivoja kavereita.
– Lukas sai oman koiran, ranskanbulldoggi Huldan, kaksi kuukautta sairastumisen jälkeen. Huldalla on myös 4-vuotias koirakaveri Diana. Molemmat ovat tosi rakkaita Lukakselle, Krista hymyilee.
Kommentit (1)
Mites, onko isää haastateltu?.