Lapsen terveys 20.10.2024

Lapsen matala ferritiini voi oireilla monin tavoin – mutta miten ongelman tunnistaa?

Mitä jos lapsen ferritiini on alle 30? Oletko kuullut maitoanemiasta? Erikoislääkäri kertoo, mikä lapsen matalan ferritiinin voi aiheuttaa ja mistä oireista sen tunnistaa.

Teksti
Inka Ikonen
Kuvat
iStock

Normaali ferritiini lapsella poikkeaa aikuisen viitearvoista. Aikuisilla raudanpuutteen raja-arvona on pidetty alle 30 μg/l, mutta Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan lapsilla vastaava viitearvo on alle 12 μg/l.

Lastentautien ja lastenallergologian erikoislääkäri Péter Csonka Terveystalolta on tutkinut lasten ferritiiniä. Hänen mukaansa lapsilla ja nuorilla tehdyissä tutkimuksissa ja suosituksissa käytetyt raja-arvot vaihtelevat 10-16 μg/l välillä. Jos lapsen ferritiini on alle 30, tämä ei siis vielä tarkoita suoraan raudanpuutetta, kuten aikuisilla.

Csonka huomauttaa myös, että hyvävointisen ja oireettoman lapsen rautavarastojen niukkuus saattaa olla täysin normaalia. Esimerkiksi murrosiän kasvupyrähdyksen aikana matalat ferritiiniarvot yleensä korjaantuvat itsestään muutamassa vuodessa.

Mistä lapsen matala ferritiini johtuu?

Rauta on välttämätöntä erityisesti kasvavalle ja kehittyvälle sikiölle ja lapselle. Sikiö saa tarvitsemansa raudan odottavan äidin verestä. Täysiaikaisena syntyneen vauvan rautavarastot riittävän noin kuuden kuukauden ikään saakka.

Jos odottaja kärsii raudanpuutteesta, voi sillä olla vaikutuksia myös lapseen. Raskausaikana odottajan vaikea anemia voi vaikuttaa haitallisesti sikiön hermosolujen ja aivojen kehitykseen ja näkyä myöhemmin lapsen oppimisessa, muistissa sekä matemaattisissa ja kielellisissä taidoissa.

Yleisesti syyt lapsen matalan ferritiiniarvon takana vaihtelevat. Niin varhaislapsuudessa kuin murrosiässä ravitsemuksella on iso merkitys. Esimerkiksi kasvispainotteisessa ruokavaliossa raudan saanti voi jäädä liian vähäiseksi. Lisäksi kasvupyrähdyksissä raudan tarve on korkea, mutta ravinnosta saatu rauta ei aina riitä vastaamaan tätä tarvetta.

Csonka puhuu myös “maitoanemiasta”. Se on tila, jossa pitkäaikainen yksipuolinen maitoruokinta voi haitata raudan imeytymistä maidossa olevan kalsiumin takia.

Suolen limakalvon vauriot tai suolistoinfektiot voivat myös vaikuttaa raudan imeytymiseen. Rautaa voi myös menettää verenvuotojen, kuten runsaiden kuukautisten, nenäverenvuotojen tai suolistovuotojen kautta. Myös vakavat sairaudet voivat aiheuttaa raudanpuutetta.

Alhaisen ferritiinin oireet

Lapsen matala ferritiini voi aiheuttaa moninaisia oireita:

  • Yleisin oire: väsymys
  • Tyypillisiä oireita: kalpeus, suorituskyvyn heikkeneminen, rasituksen sietokyvyn lasku
  • Vakava raudanpuute voi johtaa tai pahentaa lasten kognitiivisia vaikeuksia ja käytöshäiriöitä.

On myös hyvä muistaa, että aina syynä ei ole lapsen matala ferritiini: samat oireet voivat johtua myös esimerkiksi huonosta unihygieniasta, psyykkisistä ongelmista tai ylikuormituksesta.

Lisäksi Csonka huomauttaa, että jos lapsella ei ole todettu anemiaa, ei tarkkaan tiedetä, miten matala ferritiini voi vaikuttaa lapsen terveyteen ja normaaliin kehitykseen.

– On epäselvää, kuinka moni raudanpuuteanemiaan liitetyistä oireista voi johtua pelkästään vähäisistä rautavarastoista ilman muutoksia verenkuvassa. Myöskään ei tiedetä, helpottavatko oireet tällöin rautalisän avulla.

Miten lapsen raudanpuutetta hoidetaan?

– Jos potilaalla on raudanpuutteeseen sopivia oireita, on syytä määrittää verenkuva ja ferritiinipitoisuus sekä harkinnan mukaan muita rautaparametreja, Csonka toteaa.

Mutta raudanpuutosta on haastava arvioida pelkkien verikokeiden perusteella. Siihen liittyy paljon virhemahdollisuuksia. Hemoglobiini tai ferritiini lapsella eivät yksistään ole luotettavia mittareita.

Csonkan mukaan oireetonta lasta ei pitäisi turhaan viedä verikokeisiin eikä altistaa tutkimusten aiheuttamalle stressille.

Viitearvot, joilla lääkäri voi harkita rautalääkitystä:

  • oireilevalle lapselle, jolla ferritiinipitoisuus on alle 15 μg/l
  • oireettomalle lapselle, jos ferritiinipitoisuus on alle 10 μg/l
  • jos lapsella on raudanpuutteeseen sopivia punasolumuutoksia

Suun kautta otettava lääkitys on helppo ja turvallinen tapa korjata raudanpuute. Ensin on kuitenkin varmistettava, ettei lapsella ole sairautta, joka voisi altistaa raudan kertymisen kehoon. Liika rauta on nimittäin haitallista lapsen kehitykselle.

Jos lapsella todetaan matala ferritiini, on tärkeää pohtia, mistä se johtuu. Onko syynä esimerkiksi puutteellinen ruokavalio, imeytymishäiriöt, suolistovuodot, runsaat kuukautiset, kasvupyrähdys tai kilpaurheilu? Raudanpuutteen hoidossa on oleellista pyrkiä vaikuttamaan sen aiheuttajaan.

Seura.fi: Korkea ferritiiniarvo eli korkea rauta-arvo ei olekaan aina hyväksi terveydelle

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X