Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä natusani

  1. natusani

    <3 Neljättä odottavat keväällä 2013 <3

    Hyvää päivää :wave: Täällä ollaan nyt sitten tosiaan 3:n lapsen kanssa kotosalla toista päivää ja eilinen oli kyllä ihan priima päivä. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, mutta tänään se onkin sitten kostautunut tuon toiseksi vanhimman (kohta 6v) osalta. Keksii kaikki kepposet ja saa yllytettyä...
  2. natusani

    <3 Neljättä odottavat keväällä 2013 <3

    Onnea Meidän äidille pojasta!!! Ja kiitos kaikille onnitteluista. Täällä yritetään päästä arkeen kiinni ja ensi viikosta lähtien sitten pitäisi pärjätä ihan itse lasten kanssa päivisin, kun mies palaa jo silloin töihin. Hyviä ultrakuulumisia olivat ainakin Kokkeli ja Evan saaneet...
  3. natusani

    <3 Neljättä odottavat keväällä 2013 <3

    Heipsan! Käynpäs nyt pikaiseen päivittämässä tännekin tietoja. Lukenut olen vaihtelevasti teidän kuulumisia viime vuoden lopulta, mutta jotenkaan ei ole saanut itsestään niin paljon irti että olisi itse kirjoitellut :ashamed: Elikkästä meidän nelonen syntyi 41+5 2.4.2013 klo 13.12...
  4. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Marraskuussa

    Heipsan taas! Pikaisesti ultrakuulumisia aamulta, eli rakenneuä oli ja pikkainen vastasi viikkoja 19+5, mutta kätilö ei ollut ollenkaan huolestunut. Sanoi vaan, että on siron puoleinen kaveri tulossa :D Painoarvio 317g ja pituutta oli kuitenkin jo aika paljon. Ensin ei kaiffari meinannut...
  5. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Marraskuussa

    Heipsan kaikki maalismasuilijat!!! Taas on tullut paljon juttua, niin hyvässä kuin huonossakin. Kaikille kaiken maailman vaivojen kanssa kärsiville ja piinaileville ISO voima halitus :hug: Toivottavasti asiat kuitenkin menisi parhain päin! Nopeasti töissä päivittämässä ja poksumassa...
  6. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Lokakuussa

    Perjantai huomenta kaikille :wave: Onpa ollut paljon ikäviä asioita, isot halit ja tsempit kaikille :hug: Ja sitten sitä toista puoltakin niitä ihania ultrakuulumisia, onnea kaikille heille (nikit unohtuu edelleen todella helposti :ashamed: ) Minulla on myös alkoholistivanhemmat, äiti...
  7. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Syyskuussa

    Heipsan taas pitkästä aikaa!!! Edelleen päivittäin käyn lueskelemassa kuulumisianne, mutta tämä kirjoittaminen on vaan ja edelleen jäänyt :/ Isot halit huonoja uutisia kuulleille ja jaksuja :hug: Tervetuloa uusille :wave: Olitte jutelleet vakuutuksista.... meillä kaikilla...
  8. natusani

    <3 Neljättä odottavat syksyllä <3

    Tännekin kuulumisia päivittelemään.... Onnea Viinikka :heart: Voi kurjuus alanna :hug: Meillä oli viime viikon to nt-ultra ja siellähän se pikkuinen heitteli kupperiskeikkaa :heart: Pituutta hänellä oli jo huimat 5.6 cm ja nt mitta oli 0,88, veriseulan tulokset pitäisi tulla tällä...
  9. natusani

    NELJÄTTÄ kuumeilevat syksy 2012

    Iltaa! Tännekin pikaisesti kuulumia: tänää oli nt-ultra ja pikkainen kovasti jumppasi ja kuperkeikkasi siellä :heart: Aika vastasi nyt aika hyvin tuota ekan ultran aikaa ja sitä ei nyt lähdetty muuttamaan. Kokoa kaverilla oli jo 5,6cm ja turvotus oli 0,88, yhteistulos veriseulan kanssa...
  10. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Syyskuussa

    Heipsan pitkästä aikaa !!! Suuren suuri halaus kaikille kovia kokeneille :hug: Ihania ultrakuulumisia monella :heart: Minulla ei ole "diagnosoitu" oikeastaan koskaan millä mallilla kohtu on, mutta aina on todella aikaisin näkynyt masu, nyt ehkä hiema tuota näkymistä haittaa nuo vielä...
  11. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Elokuussa

    Täällä taas pitkästä aikaa. Päivittäin kyllä käyn lukemassa, mutta sitten tämä kommentointi jää :/ Osaanotot kaikille ikäviä uutisia saaneet :hug: Täälläkin edellinen raskaus päättyi diagnosiin kkm keväällä :( Onnea kaikille taas hyviä uutisia saaneet ja yllärituplatkin :heart: Nimistä...
  12. natusani

    <3 Neljättä odottavat syksyllä <3

    Heipsan! Jokos tänne sitten jo "uskaltautuisi" ilmoittautumaan uudestaan listoille.... Elikkä: natusani___20.3_ 33__ t 10/02 p 08/07 t 03/11_ TYKS Nyt ei ehdi enempää, lounasaika ;) natusani 9+5
  13. natusani

    * NELJÄTTÄ kuumeilevat kesä 2012 *

    Heipsan, minä taas täällä :D Eilen oli eka neuvola ja kyllä siellä nyt sitten aikaa meni. Neukkutäti ei lähtenyt nyt siirtämään tuota la:ta minkä se lekuri antoi siinä ekassa ultrassa, sanoi vaan että katsotaan sitten nt- ja rakenneultrissa miltä näyttää ;) Hieman on olo helpottanut ja...
  14. natusani

    *~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Elokuussa

    Heipsan! Vieläkö yksi mahtuisi mukaan? Elikkä täällä olisi neljäs tuloillaan ja la n.20-23.3.12. Maanantaina käytiin yksityisellä ar-ultrassa, kun edellinen odotus päättyi kkm:n ja tämä selvisi vasta vko:lla 10 neukkulan ultrassa, kehitys oli päättynyt juuri kahdeksannen viikon alkuun :/ Niin...
  15. natusani

    * NELJÄTTÄ kuumeilevat kesä 2012 *

    Kiitos Leo ja onnea Natte :heart: Juu hedelmöittyminen on sittenkin tapahtunut ihan jossain muualla kuin mun oletuksen mukaan olleen oviksen mukaan (tikut + limat), mutta mitäs väliä tuolla kun kaveri kyytiin on tullut :D Nyt sitten olisi noin kuukausi vielä tuohon np-ultraan, aikaa en ole...

Yhteistyössä