Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Ven

  1. V

    *Lokamassut 2009 Toukokuussa*

    Kiitos massuvastauksista :flower: Niistä päätellen masu ei kuitenkaan välttämättä ole ihan tajuttoman iso vielä n. 3 kk ennen synnytystä, ja rohkaistuneena menin sitten ja ostin puvun. Saumoissa on vielä varaa isontaa yhden koon verran :D Ven
  2. V

    *Lokamassut 2009 Toukokuussa*

    Heippa pitkästä aikaa! Kovasti on ollut työkiireitä koko kevään, joten kirjoittelu on kyllä jäänyt tyystin. Mutta olen kuitenkin silloin tällöin käynyt lukemassa täällä, ja varsinkin katselemassa massukuvia =) Hienoja kumpuja teillä jo !! Muistaisiko joku jolla jo synnytyksiä takana...
  3. V

    *Lokamassut 2009 Maaliskuussa*

    Kiitos Aku vastauksesta ! Tuo tieto helpotti ! Pitää 'kuullostella' alakertaa, josko alkaa kutkuttelemaan ennen matkalle lähtöä, ja ottaa täältä kotoSuomesta hoitopaketti mukaan. Ven
  4. V

    *Lokamassut 2009 Maaliskuussa*

    Ainiin, unohdin kysyä: onko kukaan lukenut Anna Wahlgrenin Lapsikirjan ? Mitä mieltä olette ? Olen sitä juuri lukemassa ja ainakin osa hänen ajatuksistaan tuntuu järkeviltä. Tällä Annalla itsellään taitaa olla lähemmäs kymmenen lasta itsellään. Vaikkakin ovat aikuisia jo.
  5. V

    *Lokamassut 2009 Maaliskuussa*

    Heip! Ven ilmoittautuu, eli yhä täällä ollaan =) Olen ollut 3 viimeisintä vkoa työmatkoilla, Hkissä sekä keskieuroopassa. Olen käynyt kyllä mahdollisuuksien mukaan aina täällä lurkkimassa teidän kuulumisia. Aika moni jo käynyt ultrassa, ja kaikilla ollut asiat hyvin, se on tosi hienoa =)...
  6. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Fiona: Ultra oli sisäinen, joten siksi näki ne sydänäänetkin jo nyt. Gyne sanoi, että jos neuvolan eka ultrassa ei sydänäänet kuulukaan, ei kannata huolestua. Hyvin tod.näk. johtuu siis siitä, että kohtu on taaksepäin vinksallaan. Voin mennä siihen sisäiseen sitten vaikka uudelleen, jossa siis...
  7. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Paapelo: juuri tuo taisi olla se termi, taaksepäin kallistunut kohtu ! Kysyinkin gyneltä, että voiko aiheuttaa ongelmia synnytyksessä, mutta hänen mielestään ei. Mainitsit kirjan kuvituksesta; saanko kysyä, että kirjoitatko itse kirjaa vai teetkö kuvitusta jonkun muun kirjoittamaan ? Lastenkirja...
  8. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Voi kiesus Fiona !! Vähänkö ois mennyt hermo !! Nyt kun ensi vkolla menet uudelleen, kandee ehdottomasti sanoa asiasta. Eihän tuossa ole mitään laitaa, että ihmisiä hoitamaan päästetään kaiken maailman arpojia ! Vitsit kun minullakin sappi kiehahti kun luin viestisi. Minulla oli tänään se...
  9. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Kiitos Pure love vastauksesta ! Minulla tänään se ultraus, jänskättää ! Toivon että voisi nähdä ne sydänjumpsut !! FiOna: Kovasti toivon parasta sinulle !!
  10. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Hienoja uutisia pure love !!! Tosi helpotus ! ja tsemppiä jatkoon ! Miten ne sydänäänet ultrassa, kuuluuko vai näkyykö ne ? olen vähän pihalla noista ultrajutuista kuten huomaat :ashamed: Ven
  11. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Kiitos Inka85 vastauksesta. Ei siis mitään 'erikoisuuksia' ole tuossa down seulassa. Pinkkimieli: Eikö olekin jännä olo, kun ei tätsy tulekaan ?? Minulle haamu tuli 24/29 ja olin ihan haltijoissani ja esittelin sitä miehelle, joka kuitenkin huokasi syvään (koska ei mielestään erottanut...
  12. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Paapelo: Kerroit että osallistutte down seulaan, oliko siellä neuvolassa puhetta, mitä kaikkia tutkimuksia siihen kuuluu ? Verikoe ? Ultra ? Entä onko ultra jotenkin erilainen kuin 'tavan' ultra ? Kiinnostaa kovasti, koska olen ajatellut osallistuvamme kyseiseen seulaan myös. Kauhean paljon...
  13. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Pinkkimieli: Onnea Onnea!!! :flower: :heart: Testiplussan saaminen on jotain ihan älyttömän ihanaa !! Ja tervetuloa ! Olen huomannut, että aika monet (allekirjoittanut mukaanlukien..) ovat tehneet useita testejä, koska asiaa ei millään meinaa uskoa todeksi =) Saitko tuon ekan haamun...
  14. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Pure love: Voi toivottasti kaikki menee hyvin!! Minulla itsellä on aika pelokas olo, kun tuntuu että mitään oireita ei ole :| Alkuvkosta oli jonkinlaista etomista, mutta nyt on sekin tasoittunut. Ensi tiistaina olisi ultraus, voi kun saisin varmuuden, että kaikki ok !
  15. V

    Lokamassujen 2009 oma pino:)

    Tylytyksestä: Käyn täällä palstalla usein lueskelemassa miten muilla menee (ja yritän itsekkin kirjoittaa kunhan vain ehtisin!) Minusta on aivan ihanaa näissä keskusteluissa se, että henki on positiivinen ja kannustava. Kun täällä käy, jää yleensä aina kiva mieli. Siksi minustakin tuollaiset...

Yhteistyössä