Kun lapsi lyö – Näin asiaan tulisi puuttua, ennen kuin lyöminen muodostuu tavaksi

Suuret tunteet pienessä ihmisessä pursuavat helposti yli ja siksi on kovin tavallista, että pieni lapsi lyö, potkii tai puree suuttuessaan.

Yleistäen voisi sanoa, että miltei kaikki alle kouluikäiset saattavat ilmaista kimpaantumistaan fyysisesti ja vielä ensimmäistä ja toista luokkaa käyväkin saattaa toimia näin.

Tavallisesti itsesäätelykyvyn kehittyessä alakoulun ensimmäisinä vuosina toisiin kohdistuvat fyysiset kiukunpurkaukset jäävät pois.

Ennaltaehkäise ja sanallista

Temperamentista riippuen toiset lapset saattavat turvautua fyysiseen kiukun ilmaisuun helpommin kuin toiset. Oli kyseessä minkä ikäinen lapsi tahansa, tulee hänelle tehdä ikätasoisesti selväksi, ettei toisen ihmisen fyysinen satuttaminen ole oikein.

Tärkeintä on puuttua lyömiseen varhaisessa vaiheessa, muuten siitä saattaa muodostua lapselle toimintamalli kimpaantumisen hetkellä.

Lapselle kerrotaan selkein, lyhyin ilmaisuin, että toisen fyysinen satuttaminen on kielletty, esimerkiksi ”et voi lyödä” tai ”lyöminen sattuu”. Tarvittaessa lapsi ohjataan ja rajataan pois tilanteesta.

Pienenkin lapsen kanssa voi jo jutella asiasta, mutta heidän kohdallaan impulsiivisuus on niin voimakasta, etteivät he kykene sitä vielä säätelemään. Siksi erityisen tähdellistä pienempien kohdalla onkin aikuisen valvonta ja tilanteeseen puuttuminen ennen kuin tunteet ovat käyneet liian isoiksi.

Isomman lapsen kanssa vihan tunteista voidaan keskustella laajemmin ja käydä läpi, mitä ne ovat, miksi ne tuntuvat voimakkailta, miksi lapsi löi löi ja miten hän voisi jatkossa toimia toisin.

Lapselle kannattaa tarjota konkreettisia keinoja, miten toimia tilanteissa, joissa hän huomaa hermostuvansa: lapsi voi esimerkiksi laskea kymmenestä nollaan, puristella nyrkkejään yhteen ja kuvitella puristelevansa vaikkapa mielikuvasitruunoita tai hengittää rauhassa laskien samalla niin pitkään kuin jaksaa.

Tavasta voi irrottautua

Jos lyömisestä on ehtinyt jo muodostua lapselle suuttumisen hetkellä tapa, vaatii totutusta toimintamallista irrottautuminen usein hieman enemmän vaivaa. Silti lyömisestä eroon opetteleminen on silloinkin melko yksioikoista: lasta aletaan palkita hyvästä käytöksestä, eli esimerkiksi siitä, jos hän hakeutuu rauhoittumaan kiukun lyödessä yli.

Jos lapsi ei vielä tunnista tätä taitekohtaa kiukussaan, palkitaan siitä, kun hän osaa sanallistaa sen tai hakeutua aikuisen luokse.

Aletaan siis hakea sitä, että sopivasta käytöksestä seuraa lapselle hyvää: kehuja, peukkuja, kannustusta.

Ja jos lyömistä tapahtuu, siihen puututaan johdonmukaisesti ja rauhallisesti eikä sen anneta jatkua. Yksinkertaisesti sanoen tarkoituksena on siis vahvistaa positiivista ja puuttua negatiiviseen.

Ei syytä häpeään, jos lapsi lyö

Joskus päiväkodista tai koulusta saattaa tulla viestiä siitä, että lapsi on lyönyt tai töninyt toista lasta. Varsinkaan, jos lyöminen ei ole lapselle kotona tavallista käytöstä, voi aikuiselle joskus nousta asiasta jopa häpeän tunteita.

On kuitenkin hyvä muistaa, että lapset toimivat eri ympäristössä eri tavoin.

Tärkeää on myös huomata, ettei vanhempi tarkoituksella aiheuta lapselleen käytöspulmaa. Toiset lapset ovat temperamenttisempia, tunteellisempia ja vahvasti impulsiivisia. Näillä piirteillä varustetun lapsen voi tunnehallinnan oppiminen voi luonnollisesti kestää kauemmin kuin sopeutuvammalla, rauhallisemmalla lapsella.

Juttuun on haastateltu lastenpsykiatri Riikka Riihosta.

Artikkelissa puhutaan tavallisesta, ns. lievästä aggressiosta ja sen purkamisesta. Jos lapsen fyysisesti ilmentyvä raivo aiheuttaa huolta tai jopa pelkoa muissa perheenjäsenissä, on uhaksi lapselle itselle tai muille ja on jatkuvaa ja hallitsematonta, on hyvä hakeutua avun piiriin.

Lue myös: Ethän pyydä lastasi käyttäytymään paremmin vedoten siihen, että muuten ”äidille tulee paha mieli”?