Ronjan vauva sai kohdussa asfyksian – kukaan ei vielä tiedä miten Saimi, 5 kk, siitä selvisi
Ronjan vauvalla todettiin synnytyksen jälkeen asfyksia eli hapenpuute. Millaisia vaikutuksia odotuksen aikaisella hapenpuutteella on ollut vauvan kehitykselle? Miten viiden kuukauden ikäinen tyttö nyt voi?
Äkäslompolossa asuvan Ronjan, 33, odotus sai loppumetreillä yllättävän käänteen. Hän odotti kuudetta lastaan ja raskaus oli edennyt viikolle 37+2. Lokakuisena maanantaina Ronja havahtui siihen, ettei tuntenut vauvan liikkeitä.
Hän soitti neuvolaan tiedustellakseen, olisiko hänen mahdollista päästä ultraan tarkistamaan vauvan vointi.
– Hoitaja kehotti minua hakeutumaan Rovaniemen sairaalan päivystykseen, Ronja kertoo.
– Asumme Äkäslompolossa, josta on 200 kilometrin matka sairaalaan. Hoitaja ehdotti, että soittaisin ambulanssin, jotta pääsisin sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Vointini oli muuten hyvä, joten emmin ambulanssin soittamista.
Hetken asiaa pohdittuaan Ronja päätyi soittamaan ambulanssin. Hänen miehensä Jarno oli silloin töissä 100 kilometrin päässä kotoa, joten hänen kyydillään sairaalaan matkustamisessa olisi kestänyt turhan pitkään.
– Kuvittelin, että palaisin jo illaksi sairaalasta kotiin. Vauvan laskettuun aikaan oli siinä vaiheessa vielä muutama viikko. Sairaalassa minulta otettiin ensin koronatesti ja sen jälkeen pääsin ultraan. Hetken ultrattuaan gynekologi totesi, että synnytys olisi tänään. Vauva ei liikkunut kunnolla ja istukkavirtaukset viittasivat krooniseen asfyksiaan, eli odotuksen aikaiseen hapenpuutteeseen.
Asfyksian syytä selvitettiin lukuisilla tutkimuksilla
Ronja kiidätettiin leikkaussaliin kiireelliseen hätäsektioon.
– Ilmeisesti siinä oli kiire, koska lääkäri kuljetti minua leikkaussalia kohti sellaisella vauhdilla, että roskakoritkin kaatuivat matkalla, Ronja toteaa.
Ronja nukutettiin, ja hetkeä myöhemmin vauva oli jo maailmassa. Pieni tyttö oli veltto ja vaisu, eikä hengittänyt itse, joten hänet intuboitiin eli laitettiin hengitysputki keuhkoihin ja hänelle annettiin runsaasti lisähappea. Tyttö vietiin synnytyksen jälkeen heti teho-osastolle.
– Teholla tytön sokeriarvot heittelivät ja hänen tulehdusarvonsa olivat todella korkeat. Niitä ei saatu millään laskemaan, vaikka parhaimmillaan hänelle annettiin samanaikaisesti neljää eri antibioottia suonensisäisesti, Ronja muistelee tyttärensä elämän vaikeita ensimetrejä.
– Hänellä oli myös voimakas turvotus, joka tosin onneksi pikkuhiljaa väheni.
Vauvalle tehtiin sairaalassa lukuisia tutkimuksia, kuten pään, sydämen ja vatsan ultraäänitutkimukset, magneettikuvaukset sekä otettiin selkäydinnäytteet ja aivosähkökäyrä. Aivosähkökäyrässä näkyi muutoksia, jotka saattoivat viitata hapenpuutteen aiheuttamaan lievään kehitysviivästymään.
”En ollut koskaan aiemmin kuullut asfyksiasta. Olen kaivannut vertaistukea.”
Odotusajan asfyksian lisäksi vauvalla todettiin rasvanekroosia eli rasvakuolioalueita muun muassa hartioissa ja munuaisten ympärillä.
Syytä istukan virtausten heikentymiselle, siitä aiheutuneelle asfyksialle ja rasvanekroosille ei saatu selville.
– Syy jäi täysin avoimeksi, vaikka vauva tutkittiin päästä varpaisiin ja verinäytteitä lähetettiin ympäri maailmaa tutkittavaksi, Ronja sanoo.
– En ollut koskaan aiemmin kuullut asfyksiasta, eikä kenelläkään suvussamme ollut sellaisesta kokemuksia. Olen kaivannut vertaistukea.
Tulehdusarvot sahasivat, ja epätietoisuus piinasi perhettä
Kahden viikon sairaalassa olon jälkeen vauva siirrettiin jatkotutkimuksiin Oulussa sijaitsevaan sairaalaan. Äkäslompolossa asuvalle perheelle vauvan siirto Ouluun, 400 kilometrin päähän kotoa, tuotti runsaasti lisähankaluuksia.
Ronja ja hänen miehensä Jarno päättivät ottaa isommat lapsensa kotikouluun ja muuttaa miehen äidin luokse Kemiin, jotta he olisivat hieman lähempänä sairaalaa, jossa vauva oli hoidossa.
– Se oli vaikeaa aikaa koko perheellemme. Muut lapseni ovat 15-, 12-, 10-, 8- ja 1-vuotiaita.
Isommat sisarukset olivat erittäin huolissaan vauvasta.
– Heistä oli vaikeaa ymmärtää, että heillä oli pikkusisko, jota he eivät päässeet pitämään sylissä tai näkemään. Itselläni oli valtava huoli vauvasta ja samalla kalvava stressi siitä, etten tiennyt pitäisikö minun olla vauvan vai muiden lasteni luona. Tuntuu, että suurimman osan ajasta vain itkin, milloin ilosta ja milloin taas huolesta ja murheesta.
Tuoreesta äidistä tuntui pahalta nähdä vauvansa piuhojen peitossa sairaalan sängyssä. Lasten isä uskalsi ottaa tytön vasta kolmen viikon ikäisenä ensi kertaa syliinsä, koska vauvan vointi ja ympäröivät letkut huolestuttivat häntä niin kovasti.
Ronjasta tuntui pahalta nähdä vauvansa piuhojen peitossa.
Suurta huolta aiheuttivat myös vauvan kohonneet tulehdusarvot, joita ei saatu millään laskemaan.
– Jossain vaiheessa arvot lähtivät laskuun ja tyttö pääsi pois teholta. Hetken kuluttua ne kohosivat taas yli kahdensadan ja vauva vietiin vauhdilla takaisin teholle, äiti kertoo.
– Hänelle annettiin teholla morfiinia kivunlievitykseksi. Pahinta sairaalajaksossa oli epätietoisuus, kun tulehdusarvojen kohoamiselle ei löytynyt syytä.
Viikon tehohoitojakson jälkeen tulehdusarvot alkoivat vähitellen laskea ja vauva siirrettiin lastenosastolle.
– Lääkäri kysyi meiltä, uskaltaisimmeko jo pian lähteä vauvan kanssa kotiin. Se oli hyvä kysymys. En ollut ihan varma vastauksesta, koska vauvan ensimmäinen kuukausi oli ollut niin hurja. Alku oli hänen kanssaan hyvin toisenlainen kuin muiden lasteni kohdalla.
Asfyksia piti vauvan 1,5 kuukautta sairaalan jatkotutkimuksissa
Marraskuun lopulla, puolentoista kuukauden sairaalassa olon jälkeen, perhe pääsi viimein kotiin Äkäslompoloon vauva mukanaan.
– Tuntui aivan uskomattomalta päästä vauvan kanssa kotiin. Ravasin tosin aluksi jatkuvasti tarkistamassa hengittääkö hän, Ronja myöntää.
Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa kotona oli hankala. Vauva valvoi yöt, oli vatsavaivojen vuoksi itkuinen, eikä suostunut nukkumaan muualla kuin vaunuissa.
Saimi teho-osastolla. Vauva pääsi viimein kotiin hyvissä ajoin ennen joulua.
– Hän oli tottunut sairaalassa nukkumaan vaunuissa, joten sängyssä nukkuminen ei tahtonut onnistua millään. Yritin itse saada unta jossain välissä, mutta se oli hankalaa, koska kotona oli myös vuoden ikäinen lapsi.
Perhe haki vauvan vatsavaivoihin apua vyöhyketerapiasta, ja vähitellen kivut onneksi helpottivat. Vauvalle annettiin rautalisää, koska tämä kärsi raudanpuutteesta. Pieneltä tytöltä oli otettu niin paljon verikokeita, että hänen rauta-arvonsa olivat hyvin matalat.
– Viimeisin kontrolli oli muutama viikko sitten. Silloin todettiin, että kaikki ylimääräiset rasvat olivat poistuneet kehosta ja veriarvot olivat normalisoituneet, joten saimme luvan lopettaa rautalisän, Ronja iloitsee.
Vauva kastettiin joulukuussa ja hän sai nimen Saimi. Pieni tyttö on nyt viiden kuukauden ikäinen ja asfyksian tuomat alkuvaikeudet ovat onneksi takanapäin.
– Yöt sujuvat nyt huomattavasti paremmin kuin alussa, sillä hän on alkanut nukkua 10–13 tunnin yöunia. Isommista sisaruksista on ollut apua vauvan hoidossa, sillä he tykkäävät pitää vauvaa sylissä ja käydä vaunukävelyillä.
Haastetta arkeen tuo kuitenkin se, että vauva ei viihdy autossa ollenkaan.
– Hän alkaa huutaa välittömästi, kun hänet laitetaan turvaistuimeen. Huuto ei lopu kertaakaan ajomatkan aikana, joten se on tehnyt ajamisesta vähän haastavaa, Ronja kertoo.
Tulevaisuus avoin – aiheuttiko hapenpuute neurologisia vaurioita?
Ronjan tyttären vointi on nyt hyvä, mutta vielä ei tiedetä, onko hänelle jäänyt asfyksiasta neurologisia vaurioita.
– Olen huomannut, että hänen motorinen kehityksensä ei ole ollut aivan samanlaista kuin muilla lapsillani. Saimi viihtyy enimmäkseen sylissä, eikä haluaisi olla lattialla, Ronja-äiti kertoo,
– Hän on kuitenkin erittäin tarkkaavainen ja seuraa kiinnostuneena, mitä ympärillä tapahtuu. Nyt viiden kuukauden ikäisenä hän osaa kääntyä vatsalta selälleen ja selältä vatsalleen, mutta muuten liikkuminen on vielä vähäistä.
Lääkärit arvelivat sairaalassa tehdyn aivosähkökäyrän perusteella, että vauvalla saattaisi olla lievä kehitysviivästymä. Se, missä asioissa kehitysviivästymä lopulta näkyy, selviää vasta tytön kasvaessa.
”Muut lapseni ovat olleet tämän kokoisia kahden kuukauden iässä.”
– Viimeksi lääkärissä todettiin, että tyttö on pituuskasvun ja muun kehityksen suhteen kaksi kuukautta ikätasoaan jäljessä. Hän on hyvin pienikokoinen, pituudeltaan 57 senttiä ja painoltaan 5,7 kiloa. Muut lapseni ovat olleet tämän kokoisia kahden kuukauden iässä. Lääkäri ei kuitenkaan ollut huolissaan tilanteesta, koska Saimi on pysynyt muuten terveenä.
Saimilla saattaa olla kehitysviivästymää, mutta äiti katsoo tulevaisuuteen luottavaisesti.
Ronja on päättänyt olla huolehtimatta lapsensa mahdollisesta kehitysviivästymästä.
– Suurin huoli ja epätietoisuus vaivasivat minua silloin, kun vauva oli vielä sairaalassa. Sen koommin en ole ollut enää yhtään niin huolissani. Olen tullut siihen tulokseen, että asiaa ei kannata liikaa miettiä. Tulevaisuus näyttää, miten tyttö kehittyy.
Ronjalle ei ole jäänyt asfyksian jälkeen syntymän hurjista käänteistä pelkoja. Hänen lapsilukunsa on nyt täynnä, sillä hänelle tehtiin sterilisaatio hätäsektion yhteydessä.
Sairaalassa kaikki tapahtui kuitenkin niin vauhdilla, että Ronja on pystynyt käsittelemään tapahtunutta oikeastaan vasta viime aikoina.
– Kaikki tapahtui silloin niin rytinällä. Olin ajatellut, että piipahdan vain sairaalassa tarkistuttamassa, että kaikki on kunnossa ja palaan kotiin. Yhtäkkiä minulla olikin lapsi, joka on teholla. Kesti pitkään ennen kuin pystyin sisäistämään kunnolla sen, mitä oli tapahtunut.
Lue kolumni: Onko lapsi korvatulehduskone vai ajattelua rikastava arvoitus? Anna.fi
Jaa oma kokemuksesi