Kun elatusapua ei tulekaan, Heidi Jaari vie ruokaa ja talvikengät perheeseen: ”Tyypillinen viesti tulee yöllä hätääntyneeltä äidiltä”

Apuna ry:n perustaja Heidi Jaarilla on idea, miten lapsiperheiden taloudellista hätää voisi helpottaa.

Teksti Anniina Rintala
Elatusmaksun viivästyminen saattaa osassa perheistä olla todella pois lasten ruoasta. © iStock

Jos etävanhemman maksama elatusapu jää saamatta, voi se olla pois lasten aterioista ja säähän sopivista vaatteista.

– Rahalla on oikeasti monelle perheelle todella iso merkitys. Elatusapu ei ole vain kiva lisäraha, toteaa Apuna ry:n perustaja Heidi Jaari.

Hän pyörittää Merja Rantasalmen kanssa vapaaehtoisena yhdistystä, joka auttaa taloudellisessa hädässä olevia lapsiperheitä pääkaupunkiseudulla. Apua tarvitsevat ja vapaaehtoiset avun antajat löytävät toisensa yhdistyksen Facebook-ryhmän kautta.

Monissa tapauksissa on kyse siitä, että raha, jota perhe on odottanut saapuvaksi, ei olekaan ilmestynyt tilille. Hädissään olevien viestit saapuvat usein yöaikaan.

– Epätoivo paistaa niistä aina läpi. Olemme todellakin se viimeinen taho, johon otetaan yhteyttä silloin, kun ihminen ei muuta keksi. Varsinkin kun ihminen ei saa huoliltaan unta.

Usein avunpyytäjä on yksinhuoltajaperheen äiti, jonka jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Vuokra saattaa olla jo rästissä, ja sähkö uhkaa katketa maksamattoman laskun vuoksi.

Apuna ry pyrkii tällaisessa tilanteessa auttamaan kotitalousmenoissa, lasten vaatteissa ja varsinkin ruoassa, jotta perheeltä ei mene koti alta.

Avustushakemus kirjataan yhdistyksen Facebook-kansioon. Sieltä halukkaat auttajat löytävät perheen. He kommentoivat julkaisuun, millaista apua aikovat antaa, jotta muutkin tietävät. Näin ehkäistään se, että perheen lapsi ei saa esimerkiksi viittä erilaista sadetakkia.

”Olemme tänä päivänä Kela 2.0 – olisi kyllä pari ideaa”

Kelalta voi hakea elatustukea silloin, kun elatusvelvollinen ei maksa elatusapua.

Kela perii maksamatta jääneet elatusavut elatusvelvolliselta. Tällöin vaaditaan lastenvalvojalla vahvistettu elatussopimus tai tuomioistuimen päätös.

Lain mukaan Kelan on kuultava elatusvelvollista laiminlyönnistä ja odotettava, että sopimus saadaan tehtyä.

Elatussopimus laaditaan lastenvalvojalla, jonne aikoja on saatavilla hyvin niukasti. Tähän saattaa tuhlaantua kuukausia.

Jos siis toisen vanhemman maksama elatusapu ei saavu tilille, menee usein kuukausia ennen kuin perhe voi saada Kelalta elatustukea.

Toimeetulotukea voi kuitenkin hakea, vaikka elatussopimus ei olisi voimassa.

Heidin mielestä Kelan menettelyssä olisi kohennettavaa.

– Olemme tänä päivänä Kela 2.0. Olisi kyllä pari ideaa, miten hätää kärsivien asemaa voisi parantaa.

Heidi ehdottaa, että Kelan pitäisi antaa nopea päätös tuesta, jota asioiden käsittelyä odottava voi saada.

– Olisi joku takarajapäivämäärä, milloin päätös valmistuu. Lisäksi olisi selvää, että päätös ei astu voimaan ennen sovittua päivämäärää. Tällä ehkäistäisiin se, että perheen ei tarvitsisi maksaa takaisin saamiaan tukia.

Elatusapu – Mitä tehdä, kun raha ei saapunutkaan tilille?

Heidi kehottaa etsimään apua heti, jos huomaa, että oman perheen taloustilanne alkaa olla hyvin tiukka.

– Tilannetta ei kannata päästää siihen pisteen, että jääkaappi on todella tyhjä. Näitä tapauksia meille tulee kuitenkin paljon.

Apua on helpompi järjestää silloin, kun tilanne ei ole vielä täysin akuutti.

– Jos kuulen, että jossain on lapsi ilman ruokaa, pysäytän oman elämäni. En pysty muuten elämään asian kanssa. On kuitenkin parempi, että reagoimisaikaa on enemmän.

Lasten kausivaatteita yhdistykseltä kysellään paljon. Niitäkin Heidi toivoo vanhempien tiedustelevan hyvissä ajoin.

– Kun pakkaset olivat kovimmillaan, neljän lapsen yksinhuoltaja otti yhteyttä, kun vailla kenkiä ollut lapsi ei päässyt kouluun. Sain onneksi kengät nopeasti perille.

Elatusapu on monelle lapsiperheelle tärkeä. Kuvassa nainen tutkii ahdistuneena perheen budjettia.

Heidi Jaari kehottaa ottamaan yhteyttä auttavaan tahoon heti silloin, jos huomaa talouden alkavan olla liian kireällä. © iStock

Kirja sai muutoksia lapsiperheiden tukiin

Heidin toimittama kirja Äiti, minulla on nälkä näki päivänvalon kesällä 2020. Teoksen tarkoituksena oli herättää keskustelua lapsiperheköyhyydestä, ja siitä saadut tuotot menevät Apuna ry:n auttamistoimintaan.

Heidi toi esiin ongelmia, joita hän kohtaa avustusperheissä. Hän on tyytyväinen, että teos sai paljon aikaan.

– Kelassa tehtiin kirjan julkaisun jälkeen muutoksia lapsiperheitä koskeviin tukiin, muun muassa lasten lääkekorvauksiin.

Heidi sanoo olevansa kaikesta huolimatta Kela-myönteinen. Hänen suuri toiveensa on, että Kelan linjauksista vastaavat ottaisivat huomioon sen, miten tukien hakemiskäytännöt näkyvät varattomien lasten elämässä.

– Rahan ei soisi seisovan ja odottavan päätöksiä.

Artikkelia korjattu 18.3.2021. Toimeentulotukea voi hakea, vaikka elatussopimus ei olisi voimassa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä