Alkoholistiäidin varjossa kasvaneen Katin tarina: MS-taudin verikoe paljasti raskauden

Kati Turusen, 34, kuopus syntyi 12 vuotta esikoisen jälkeen yllätyslapsena. MS-taudista ja rankasta lapsuudestaan huolimatta Kati elää tasapainoista perhe-elämää.

Teksti Saga Wiklund
Kuvat Pekka Nieminen / Otavamedia
Kati ja Sulo ulkoilemassa. Syksyllä Kati palaa töihin.

”Synnyin alkoholistiäidin lapseksi. Äiti joi aina ja tupakoi. Yläasteella minut otettiin puoleksi vuodeksi huostaan äidin pahoinpideltyä minut. Huostaanotto päättyi, koska olisi pitänyt muuttaa maalle, mutta halusin pysyä kavereiden luona Helsingissä. Palasin kotiin, ja yrittäjänä toimiva isäni sekä isovanhempani ottivat minusta enemmän vastuuta.

Äitiin piti olla jokin suhde, joten annoin hänelle yhä uudestaan anteeksi.
Isä pelkäsi, että lähden huonoille teille. Bileissä näin, miten kaverini joivat ja käyttivät huumeita. Näin heissä äitini, ja kun kamaa tarjottiin, katsoin kelloa ja sanoin, että ehdinkin viimeiseen dösään. Valinnan tehtyäni kävin koulua ahkerasti. Menin lukioon mutta en päässyt ylioppilaaksi, se jäi kiinni ruotsista. Tein sitten töitä baarimikkona ja Seston kalamestarina. Tapasin Antin Seston bileissä, hänkin oli siellä töissä ja opiskeli samalla tradenomiksi. Antti oli luotettava, ja meillä oli yhtä huono huumori. Muutimme yhteen, ja kohta huomasin olevani raskaana. Raskaus oli sokki meille kummallekin, mutta kun siitä selvittiin, lapsi oli erittäin toivottu.”

En ole koskaan ollut niin vihainen

”Olin 20, kun Jenina syntyi Kätilöopistolla. Ponnistusvaiheessa kätilö huusi, etten saa ponnistaa, sillä väliliha olisi pitänyt leikata. En pystynyt lopettamaan, ja vauva syntyi. Verta tuli niin, että mies oli pyörtyä. Sain pahan repeämän.

Jenina oli rauhallinen lapsi, joka tykkäsi jo pienenä leikkiä itsekseen. Hänen syntymänsä muutti minua niin, että en enää halunnut iltatöihin baariin tai kauppaan. Halusin tehdä mielenterveys- ja päihdetyötä. Pääsin opiskelemaan, kun Jenina oli vuoden, mutta emme saaneet hänelle hoitopaikkaa. Oma äitini oli silloin kuivilla ja ehdotti, että hän hoitaisi Jeninaa. Jonkin aikaa kaikki sujui hyvin, mutta kerran koulusta tultuani näin pöydällä lonkeropullon. En ole koskaan ollut niin vihainen. Katkaisin välit äitiini lopullisesti. Saimme lopulta ihanan perhepäivähoitajan, ja pystyin jatkamaan koulua. Valmistumisen jälkeen tein erityisnuorisotyötä ja hoidin mielisairaita kuntoutuskodissa.”

Esimiehen huoli vei tutkimuksiin

”Oudot, toispuoleiset puutumisoireet ilmaantuivat ollessani vähän alle kolmekymppinen. 
Kerran istuin raportilla työkavereiden kanssa. Meillä oli ollut rankka työpäivä, yhden asiakkaan itsemurhan yrityskin. Kollega tökki minua ajatuksissaan nuppineulalla käsivarteen, mutta en tuntenut mitään, vaikka käteen tuli verijälkiä. Esimieheni huolestui ja epäili minulla aivoinfarktia.
Pääni kuvattiin ja minusta otettiin selkäydinnäyte. Kun neurologi kertoi MS-taudista, luulin ensin, että se oli vain huono vitsi, jonka pomoni oli pyytänyt kertomaan. Töissä harrastimme nimittäin aika mustaa huumoria. MS-tautiini etsittiin toimivaa lääkitystä, ja verikokeilla varmistettiin, etten ole raskaana. Olin varma, etten ole, koska olimme olleet hedelmöityshoidoissa eikä Jeninalle ollut siunaantunut sisarusta. Verikokeissa kävikin ilmi, että olin 
raskaana! Nyt puolitoistavuotias Sulokin on siis yllätysvauva.”

Toinen raskaus surun keskellä

”MS-tautini paheni raskausaikana. Odotus meni surun keskellä, sillä isäni syöpä oli levinnyt, eikä mitään ollut tehtävissä. Hän kuoli 55-vuotiaana. En tiedä, tiesikö isä Sulosta, sillä kertoessani asiasta hän oli jo muissa maailmoissa.

Synnytys alkoi supistuksilla ennen sovittua sektiota jo raskausviikolla 37. Asumme Tuusulassa, joten menin Hyvinkään sairaalaan. Kirurgi ei ehtinyt leikkaamaan minua, joten sain supistusten estolääkettä ja Antti lähti töihin.
Kohta sen jälkeen minulle kerrottiinkin, että pääsen leikkaukseen 20 minuutin kuluttua. Antti ajoi paikalle tuhatta ja sataa ja ehti mukaan. Puudutus toimi vain toispuoleisesti, ja menin kipusokkiin. Minut nukutettiin ja tehtiin hätäsektio. Leikkauskipu ei ollut kuitenkaan pahinta, vaan se, että sain synnytyksen jälkeen kipulääkkeistä suolilaman. Tähän vaikutti se, että minulla on myös tulehduksellinen suolistosairaus, Crohnin tauti.

Voin todella huonosti ja oksensin. Tilanne korjautui nenämahaletkulla, ja kotiuduimme yhdeksäntenä päivänä synnytyksestä.”

Elämässä ei ole ennusteita

”Sulo on vaativa ja valloittava lapsi. Hän haluaa olla aina sylissäni, joten kantoliina on pelastukseni.

MS-tauti aiheuttaa tunnottomuutta ja hahmotushäiriöitä, mutta olen saanut hillittyä tulehdusta elämäntavoilla. Liikun paljon enkä käytä alkoholia. Kun rikon taas kerran kahvikannun, huomaan, että taudissa on pahenemisvaihe. Nautin elämästä, vaikka tiedän, että sairaus voi viedä minut pyörätuoliin – tai sitten ei, ennustetta ei pystytä antamaan. En olisi ikinä uskonut, miten hyvin viihdyn maalla. Kotimme on metsän reunassa, ja lähden joka aamu koirien kanssa metsälenkille.”

Katin blogia Mutsi on MäSä voit lukea osoitteessa masamutsi.blogspot.com

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä