Mieti, miten puhut lapselle – Neljän K:n sääntö toimii, vaikka olisit väsynyt

Vanhempi on huomannut päästelevänsä ilkeitä sammakoita suustaan. Lapselle möläyttely on kamalaa, joten tavasta on päästävä eroon. Pyysimme psykologin apuun.

Teksti Kaisa Pastila
Kuvat Emmi Jormalainen

Kolmivuotias kaataa mehulasinsa aamupalapöydässä, ja kuulen ääneni sanovan:

– Taas joudun siivoamaan sotkujasi! Aina sinä leikit ruokapöydässä, vaikka sinulle on sanottu sata kertaa, ettei saa leikkiä. Ja yölläkin jouduin siivoamaan sinun kastuneen sänkysi.

Apua, sieltä se taas tuli: sammakko! Haluaisin puraista kieleeni. Miksi olen alkanut möläytellä lapselle? Olen nimittäin saanut viime aikoina itseni toistuvasti kiinni siitä, että lausun lapsilleni kohtuuttomuuksia. Olen huolissani tilanteesta: aiheutanko heille pysyvää vauriota. Tiedän, ettei lasta saa moittia ainakaan yökastelusta – ei vaikka olisin stressaantunut siitä, että ehdinkö töihin. Silti se on vaikeaa.

Päätän kysyä Barnavårdsföreningenin psykologilta Silve Serenius-Sirveltä, miltä touhu hänen korviinsa kuulostaa.

– Lapsen kannattaisi kuulla tässä tilanteessa, että vahinkoja sattuu ja että kaikki mokaavat välillä. Sitten voitaisiin siirtyä jo eteenpäin.

Stoppi lapsen syyllistämiselle

Psykologi kiinnittää huomiota syyllistävään sävyyni. Lapset kokevat herkästi syyllisyyttä joka tapauksessa, hän muistuttaa. Siihen ei tarvita yhtään lisäpainoa. Pikemminkin lapsi tarvitsee tukea, ettei hän ota mokaansa liian raskaasti.

– On myös väärin yhdistää mehulasin kaatuminen yöllä sattuneeseen vahinkoon.

Ensinnäkin: pieni lapsi elää aina hetkessä, siksi vanhoista jutuista ei tulisi muistutella. Kaikki palaute, joka hänelle annetaan, pitää koskea juuri käsillä olevaa hetkeä. Toiseksi: lasta ei voi moittia asiasta, jota hän ei vielä hallitse.

– On lapsen kannalta kuormittavaa, että tilanteeseen vedetään mukaan jotain, jossa hän ei kyennyt toimimaan äidin toiveiden mukaisesti. Hän ei tahallaan aiheuta sotkua yöllä. Pienille hartioille tulee liikaa lastia.

Psykologin mukaan lapsi tulkitsee kohtuuttomat moitteet niin, että hän ei tule hyväksytyksi: minusta ei tykätä tällaisena kuin olen. Tunnen piston sydämessäni. Mitään sellaista en tietenkään toivonut välittäväni.

Vaikka olen toiminut aamupalalla väärin, psykologi näkee tilanteessani myös hyvää.

– Kun olet tiedostanut, että lipsauttelet, ollaan jo pitkällä.

Saan myös tsemppihalauksen – Silve tietää, että isotkin tarvitsevat kannustusta.

– Käytöksesi on inhimillistä. Arkesi ei tietenkään voi olla pelkästään sitä, että keskityt koko ajan vain lapsen hyvinvoinnin tukemiseen. Ole armollinen myös itsellesi.

Lapsi ei siis traumatisoidu kerrasta. Vahinkoa syntyy, jos vanhempi käyttää jatkuvasti ja systemaattisesti samaa puhetapaa.

älä puhu rumasti lapselle

Lapsi uskoo olevansa huono, jos hän kuulee paljon valitusta ja negatiivista palautetta toimistaan. iStock

Minne jäi positiivinen palaute?

Pieni lapsi tarjoutuu jakamaan sisaruksilleen ksylitolipastillit aterian jälkeen, mutta kun hän on avaamassa tiukkaa kantta, koko purkki leviää lattialle.

Ja miten minä taas reagoin: ”No niin, aina sama juttu. Et koskaan opi avaamaan rasiaa. Voisitko antaa minun jakaa pastillit seuraavalla kerralla?”

Auts! Kunpa voisin nielaista edellisen. Olen hirviö. Kuinka kukaan jaksaa opetella mitään uutta, kun olen heti lyttäämässä. Lapsi juoksee itkien pois. Mitähän Silvekin tähän sanoisi. Pirautan taas hänelle.

– Huomaatko: koko huomiosi kiinnittyi mokaan, vaikka sinulla olisi ollut mahdollisuus myös kehua lasta?

Niin olisin voinut antaa positiivista palautetta lapsen avuliaisuudesta tai ystävällisyydestä. Luulen, että minulta unohtuu usein sanallistaa hyvät asiat.

– Lopputulos on nyt se, että lapselle jää mieleen vain epäonnistuminen, Silve sanoo.

Lapsen päässä yksi moite voi peittää alleen kymmenen onnistumista.

– Pieni ei osaa vielä suhteuttaa ja arvioida, onko moka iso vai pieni. Hänestä voi myös tuntua, että hän mokaa koko ajan, vaikka oikeasti vahinkoja sattuisi vain harvoin.

Siksi arjessa pitää olla enemmän plusmerkkistä lapsen huomiointia kuin kriittistä palautetta, psykologi muistuttaa. Suorituksen ei tarvitse mennä kuitenkaan napakymppiin, vaan jo yrityksestä pitää antaa kehuja, sillä muuten lapsi ei saa riittävästi kehuja.

– Monesti vanhemmilla on tapana, että pienet epäkohdat huomataan heti, mutta lapselta vaaditaan superonnistuminen, ennen kuin äidin tai isän äänensävy muuttuu.

Saan kotitehtävän: minun pitää alkaa bongata kotona myönteisiä asioita.

– Kun kiinnität huomiota hyviin juttuihin tai tilanteisiin, jotka menivät hyvin, aivosi alkavat myös löytää niitä entistä helpommin.

Syntyy myönteisyyden kehä. Kun lapsi saa enemmän myönteistä palautetta, hän myös luultavasti onnistuu asioissa paremmin. On helpompi loistaa, jos ei ole jo valmiiksi pelokas tai lannistunut.

älä puhu rumasti lapselle

Auta lasta arjen toimissa. Sinä osaat, lapsi ei vielä. iStock

Auta lasta saamaan onnistumisia

Palataan vielä pastilliepisodiin. Ammattilainen näkee siinä vielä yhden tilaisuuden, jonka jätin käyttämättä:

– Lapsi tarvitsee onnistumisen kokemuksia. Oppiminen tapahtuu niiden kautta. Jos tiesit jo ennestään, että kansi on tiukka, mikset auttanut häntä avaamisessa?

Totta! Olisin voinut avata kannen ja tarjota lapselle onnistumisen kokemuksen pastillien jakajana.

– Aikuisen asenteen kannattaisi olla sellainen, että nyt minä autan häntä onnistumaan, tehdään yhdessä.

Sen sijaan, että korjaillaan jälkikäteen, lapsella olisi hyvä olla tunne, että joku auttaa jo etukäteen.

– Ja vaikka pientä autetaan, lapsen pitää tuntea, että sain tämän itse aikaan. Tein jotakin, joka johti onnistumiseen.

Oppimista voi vahvistaa esimerkiksi kysymällä jälkikäteen lapselta, että miten sä ton oikein teit? Onnistumista selittäessään lapsi saa itselleen työkaluja, joille on käyttöä tulevaisuudessa. Kun kerran tämä onnistui tänään, onnistun varmaan huomennakin, jos teen samalla tavalla.

älä puhu rumasti lapselle

Huolehdi omasta jaksamisestasi, ja jaksat paremmin myös lapsesi kanssa. iStock

Levänneenä jaksaa kannustaa

Miten möläyttelevä vanhempi voisi sitten parantua huonosta tavastaan?

– Edellä kuvatun laisesti käyttäytyvä vanhempi on usein stressaantunut ja ehkä väsynyt, Silve sanoo.

Ykkösjuttu onkin, että minun pitäisi huolehtia paremmin omasta jaksamisestani. Rennompi vanhempi möläyttelee vähemmän.

– Kun on itse virkeämpi, jaksaa olla johdonmukaisesti myönteinen ja uskoa, että lapsi onnistuu. Silloin jaksaa mennä myös auttamaan, kun huomaa, että lapsi tarvitsee apua.

Psykologi kuulee möläyttelyni takana myös turhautumista.

– Kannattaa ehkä arvioida, ovatko omat odotuksesi lapseen realistiset? Entä miten olet antanut ohjeet? Muistatko kertoa toiveistasi ja aikatauluista niin, että lapsi ymmärtää?

Lapsi ei ymmärrä, jos sanoo, että kohta meillä on kiire. Hänelle kannattaa sanoa: ”Kun syödään nyt reippaasti, ehditään yhtä hienosti kuin eilen.”

Päätän aloittaa neljän koon uuden elämän: kommunikoin selkeämmin, kannustan, kehun ja kiitän.

Lähde: Kuosmanen, Kurkio, Mahlberg, Ruoho-Pettersson, Serenius-Sirve: Perhekoulun käsikirja – käytännön opas vanhemmille

Lisätietoa perheille ja vanhemmille suunnatusta tuesta: bvif.fi

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä