Ensisynnyttäjä veisteli Kummeli-vitsejä, ja sitten pitikin toimia nopeasti: ”Tyttö huusi jo ennen kuin hänet ehdittiin ottaa ulos”

Raskaus sujui ilman suurempia ongelmia. Nukkuminen tosin tuotti erityisesti loppuaikana haasteita. Olinkin muutaman päivän sairaslomalla, sillä verenpaineet nousivat.

Lapsi oli koko raskauden ajan erittäin vauhdikas liikkeissään. Laskettu aika tuli ja meni. Siivosin ja pompin jumppapallolla. Ihmisten jatkuva kysely ”joko on syntynyt?” nostattivat v-käyrää entisestään. Yliaikaiskontrollissa sovittiin käynnistysaika seuraavalle viikolle.

Käytin kissaa eläinlääkärissä ja poistatin viimeisen viisaudenhampaan, eivätkä nämäkään käynnistäneet synnytystä.

Lue myös: Isoveljen unohtumaton kuittaus kruunasi synnytyksen, jossa moni asia meni mönkään

Empien matkaan

Kaksi päivää ennen käynnistysaikaa olimme mieheni kanssa asioilla. Tunsin sisälläni kolahduksen: kuin olisi iso kuula tiputettu korkealta.

Mitään radikaalia ei tapahtunut heti. Kuitenkin noin puolen tunnin kuluttua eli puoli kuudelta illalla alkoivat supistukset, jotka tulivat ensin viiden minuutin välein ja hetken päästä kolmen minuutin välein. Uskoin vakaasti, ettei vielä ollut mitään kiirettä, ensisynnyttäjä kun olin.

Mies yritti suostutella minua lähtemään tai edes soittamaan synnytysosastolle. Lopulta soitin synnärille. Myös kätilö puhelimen päässä totesi, että koska olen ensisynnyttäjä, ei ole vielä hoppua ja oman voinnin mukaan toimitaan.

Puuskuttelin ja purin hammasta supistuksien aikana, kunnes totesin, että ehkä kuitenkin voitaisiin jo lähteä. Kello oli seitsemän illalla, ja matka sairaalalle kesti 45 minuuttia.

Täältä tullaan!

Kun pääsimme synnärille, en päässyt enää kävelemään synnytyssaliin. Kätilö totesi, että olin jo yhdeksän senttiä auki. Mies vastaili kätilölle ja lääkärille kivunlievitykseen liittyviin kysymyksiin, piti minua kädestä kiinni ja silitteli.

Olin jossain ihan omassa supistuskuplassani. Ilokaasu helpotti oloa kummasti, vaikka sivuvaikutuksena aloinkin veistelemään Kummeli-vitsejä.

Sain kohdunkaulapuudutteen sekä epiduraalin. Vauvan sydänäänet katosivat ja minut käskettiin konttausasentoon. Sillä ei ollut vaikutusta. Lääkäri kertoi, että he kokeilevat imukupilla saada lapsen ulos, mutta jos ei pian ala tapahtumaan, mennään leikkaussaliin suorittamaan hätäsektio.

Olen kuitenkin täydellisen tyytyväinen synnytykseen kokonaisuutena.

Imukupilla yritettiin, mutta toisella yrittämällä se pamahti irti. Tässä vaiheessa supistukset olivat kadonneet. Sitten juostiin leikkaussaliin.

Synnytyksessä oli mukana eräs kätilöopiskelija, joka piti minua jalasta kiinni ja silitti. Vaikka ympärillä oli paljon vilskettä, tunsin koko ajan olevani turvassa näiden ammattilaisten kanssa.

Neljä minuuttia imukupin irtoamisesta syntyi meidän täydellinen pieni tyttömme, joka kuulemma huusi jo ennen kuin hänet ehdittiin ottaa ulos. Tuon neljän minuutin aikana juostiin leikkaussaliin, siirrettiin leikkauspöydälle, nukutettiin ja leikattiin (ja tapahtui varmaan miljoona muuta asiaa, jotka jäivät minulta huomaamatta).

Koskaan ei selvinnyt, miksi sydänäänet katosivat tai miksi synnytys oli niin nopea. Olen kuitenkin täydellisen tyytyväinen synnytykseen kokonaisuutena.

Vinkkinä tuleville synnyttäjille: luota kehoosi ja kuuntele sitä, luota ammattilaisiin. Joskus voi kuunnella myös kumppania ja uskoa, kun hän sanoo, että voitaisiin lähteä!

Lue myös: Puoliso joutui odottamaan autossa, kun ensisynnyttäjä kärvisteli aulassa: ”Kätilö tiuskaisi, että älä nyt siihen synnytä”