Täysien pisteiden tyttö syntyi liikkuvassa autossa: ”Olisihan tuossa voinut käydä vaikka ja mitä”
Vauva päätti saapua ryminällä maailmaan vain kolmen kilometrin päässä sairaalasta. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
Raskaus sujui ongelmitta, ja vauvan laskettu aika oli maaliskuussa 2021. Vauvalla ei kuitenkaan ollut mikään kiire luopua yksiöstään, vaan hän päätti olla siellä niin kauan kuin suinkin mahdollista.
Raskausviikolla 41 + 5 oli tiistaipäivänä yliaikaiskontrolli. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut viisasta jäädä silloin jo osastolle ja odotella siellä synnytyksen käynnistymistä. Tämähän ei ollut minun päätettävissäni, vaan sain torstaiaamulle ajan synnytyksen käynnistykseen.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä minulla oli vähän epämukava olo, enkä saanut nukuttua ollenkaan. Tunsin myös pientä jomotusta, mutta en tajunnut, että kyseessä olivat supistukset. Ajattelin, että tukala ja epämukava olo kolotuksineen kuuluu raskauteen, joten en osannut olla huolissani.
Jossain vaiheessa yötä jomotukset kuitenkin pahenivat. Ajattelin, että nämä taitavat supistuksia, joita tuli melko tiuhaan. Kivut eivät kuitenkaan missään vaiheessa yltyneet niin pahoiksi, ettenkö olisi pärjännyt niiden kanssa kotona. Siispä odottelin, että jos ne siitä pahenisivat, niin kehtaisin soittaa sairaalaan. En halunnut herättää miestäni tai lähteä sairaalaan turhaan.
Lue myös: Synnytys eteni vauhdikkaammin kuin kukaan osasi arvata: ”Vauva syntyi leggingsien lahkeeseen”
Nehän ovat supistuksia!
Neljän aikaan aamuyöstä päätin soittaa sairaalaan ja kerroin tilanteeni. Kyselivät supistuksista, ja minähän en osannut kertoa, milloin ne olivat alkaneet, ovatko ne säännölliset tai mikä on supistusten väli. Vai ovatko ne edes supistuksia… Sairaalasta sanottiin, että voin tulla käymään siellä milloin tahansa.
Puhelun jälkeen halusin käydä vielä suihkussa, koska halusin mennä sairaalaan suihkunraikkaana. Pääsin pukuhuoneeseen. Varmaan jokin sisäinen vaisto sai minut tajuamaan, että EI, nyt ei ole suihkun aika. Menin herättämään puolisoni ja päätimme lähteä ajamaan kohti sairaalaa. Matkaa sairaalaan oli kuitenkin 50 kilometriä.
Olin varma, että ehdimme sittenkin.
Juuri, kun olin saanut puettua ja laitettua kengät jalkaan, minulta menivät lapsivedet kotimme eteisessä. Aluksi luulin, että olin laskenut alleni, mutta en sentään. Mieheni haki minulle toiset vaatteet. Pääsimme vihdoin lähtemään noin puoli viiden aikaan aamulla.
Matkalla kivut olivat jo vähän pahemmat. Supistuksia tuli tiuhempaan ja ne olivat kivuliaampia kuin aikaisemmin. Vieläkään en tajunnut, että synnytys oli aktiivisesti käynnissä. Tässä vaiheessa olin sentään oivaltanut, että on kyse supistuksista.
Salamannopea ponnistusvaihe
Matka sairaalaan tuntui ikuisuudelta. Minuutin välein olin sitä mieltä, että emme ehdi sairaalaan, ja taas minuutin päästä olin varma, että ehdimme.
Kun sairaalaan oli matkaa enää kuusi kilometriä, tunsin helpotusta. Olin varma, että ehdimme sittenkin. Tästähän ei mennyt kuin pieni hetki ja iski paniikki: tämä lapsihan syntyy tänne autoon!
Minun ja puolisoni keskustelu meni kutakuinkin näin:
Minä: ”Minusta tuntuu, että tämä lapsi syntyy nyt.”
Puoliso: ”Ei se vielä synny, kyllä me ehdimme sairaalaan.”
Minä, hetken kuluttua: ”Ei kun kyllä tämä oikeasti SYNTYY NYT!”
Puoliso soittaa hätäkeskukseen: ”Tässä taitaa olla synnytys käynnissä autossa.”
Puoliso vilkaisee nopeasti minuun ja jatkaa: ”Tai no, se lapsi syntyikin jo.”
Hätäkeskus: ”Mitä sinä teet?”
Puoliso: ”Ajan tätä autoa.”
Hätäkeskus: ”Pysähtykää tien sivuun ja laittakaa hätävilkut päälle, ensihoito tulee paikalle ihan kohta.”
Ambulanssi saapui noin viisi minuuttia tytön syntymän jälkeen. Ne olivat elämäni pisimmät viisi minuuttia. Olin varma, että ambulanssilla kesti ainakin puoli tuntia. Ei kuulemma mennyt niin kauaa, vaikka tuntui siltä.
Täysien pisteiden tyttö
Kun ensihoitajat saapuivat, nousin autosta ja kävelin ambulanssiin. Siellä hoitajat laittoivat minulle ja vauvalle peittoja päälle ja kyselivät vointia. He antoivat vauvalle myös Apgar-pisteet, jotka olivat 10/10.
Lähdimme vauvan kanssa ambulanssin kyydissä kohti sairaalaa, johon oli vielä matkaa noin kolme kilometriä. Napanuora leikattiin sairaalassa ja minun vaurioitani korjattiin. Sain myös ilokaasua, jota olin kaivannut jo tovin.
En kokenut, että olisin traumatisoitunut tapahtumasta.
Vauva mitattiin ja punnittiin. Hänelle annettiin uudestaan Apgar-pisteet, jotka olivat tälläkin kertaa täydet. Tyttö painoi 3965 grammaa ja oli 53 senttimetriä pitkä.
Meille vanhemmille tarjottiin sairaalassa keskusteluapua, koska kyseessä oli hyvin erilainen synnytys kuin yleensä. En kokenut, että olisin traumatisoitunut tapahtumasta. Pääasia, että lapsella oli kaikki hyvin.
Missään vaiheessa en ole toisaalta halunnut ajatella, mitä kaikkea olisi voinut käydä. Olisihan tuossa voinut käydä vaikka ja mitä.
Mielestäni olisi kuitenkin ollut turhaa ja myös todella kuormittavaa miettiä, mitä olisi voinut käydä. Koin tärkeämmäksi iloita ja olla kiitollinen siitä, että kaikki meni hyvin.
Julia
Lue myös: Sari synnytti tien varteen: ”Ihmettelin, mistä vauva oikein tupsahti”
Jaa oma kokemuksesi