Synnytyksessä lähes kaikki meni vastoin äidin toiveita – siitä huolimatta se oli ”upea kokemus”
Jokaisen, joka pelkää synnyttämisen arvaamattomuutta, kannattaisi lukea tämä. Kirjoitus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan.
Synnytykseni oli upea kokemus, vaikka mikään toiveistani ei toteutunut.
Olin katsonut ennen synnytystä YouTube-videoita, joissa tubettajat olivat kuvanneet matkaa supistuksista vauvan syntymään. Yritin varautua siihen, mitä olisi odotettavissa.
Muutamilla videoiden henkilöillä meni päiviä ensimmäisestä supistuksesta siihen, että vauva syntyi. Rukoilin mielessäni, että vauvani syntyisi nopeasti.
Olin jo vuosia aiemmin nähnyt televisiossa ohjelman, jossa nainen synnytti vesialtaassa, ja tämä vaihtoehto oli kiehtonut minua siitä asti. Halusin siis synnyttää altaassa niin vähillä lääkkeillä kuin mahdollista.
Liian kivuliasta
Oli perjantai, ja olin nukkumassa. Unen harson läpi tunsin etäisesti kivuliaan vihlaisun mahassani.
Vasta kolmannen tai neljännen vihlaisun jälkeen aloin heräillä, että hetkinen. Nämähän ovat supistuksia! Vihdoin! Vauva oli jo puolitoista viikkoa yliajalla, ja nyt hän saapuisi.
Kun supistukset kuitenkin jatkuivat epäsäännöllisinä koko päivän, alkoi niistä mennä ilo. Minua tuskastutti olla kivuissa, ja itkin illalla miehelleni väsymystäni ja turhautumistani.
”Melkein luulin olevani piilokamerassa.”
Menimme nukkumaan, mutta en saanut unta supistuksiltani. Hypin kahdelta yöllä jumppapallolla ja katsoin zombina Netflixistä Too Hot to Handle-sarjaa. Oma oloni oli pikemminkin too painful to handle.
Supistusten tihennyttyä menin suihkuun ja käytin kaiken lämpimän veden loppuun. Sitten raahustin sänkyyn ja yritin levätä. Koko tämän ajan olin seurannut supistuksien väliä, ja viimein neljän aikaan supistukset olivat niin säännöllisiä, että saimme luvan lähteä sairaalaa kohti.
Lisää esteitä
Sairaalassa pyörsin päätökseni lääkkeettömyydestä heti, kun pääsin kynnyksen yli. Kipupiikki oli taivaan lahja, kipu hävisi heti.
Myöhemmin otin vielä tarjotut ilokaasut ja epiduraalit vastaan, koska selkeästi en tulisi saamaan nopeaa synnytystä.
Viimeisiä aukeamissenttejä odoteltiin tuntikausia, ja en muista tuosta odottelusta muuta kuin sen, että hypin kyllästymiseen asti jumppapallolla. Välillä yritin pelata mieheni kanssa Yatzya, mutta nuokuin pelatessamme väsymyksestä ja lääkkeistä kuin humalainen.
Lopulta myöhään sunnuntai-iltana kätilöt näyttivät vihreää valoa, että saisin ponnistaa. En saisi synnyttää altaaseen, koska ne olivat remontissa. No niin tietysti.
”Toiveillani ja niiden toteutumattomuudella ei ollut mitään merkitystä, kaikkein merkityksellisin asia oli siinä.”
Asia ei kuitenkaan vaivannut minua, koska halusin viimein tavata lapseni. Olin kurkkuani myöten täynnä odottelua ja tuskaa.
Ponnistin parhaani mukaan. Havaitsin, että kaikki ei ollut kohdallaan, kun kätilö haki lääkärin kurkkimaan alakertaani. Vauva oli kuulemma kiepauttanut itsensä synnytyskanavassa sellaiseen asentoon, ettei pääsisi ulos ilman apuja.
Melkein luulin olevani piilokamerassa, kun kätilö alkoi kieputella minua eri asentoihin ja teki spinning babies -liikkeitä minulle. Koska oikein saisin vauvan syliini?
Viimeinen ponnistus
Liikkeet onneksi tepsivät, ja pääsin jatkamaan synnyttämistä. Vauva liikkui hitaasti. Olin aivan loppu, lääkkeissä ja monta vuorokautta valvonut.
Kun päälaki alkoi viimein näkyä, puristi mies minua olkapäästä ja sanoi rauhallisesti, että anna mennä. Jostain sain kaivettua eläimellistä voimaa pusertaa lihaksillani niin lujaa kuin lähti, ja kohta rinnalleni nostettiin suurin sinisin silmin minua tuijottava tyttövauva. Olin odottanut itkua, mutta hän oli aivan hiljaa ja makoili vain.
Kivut ja väsymys hävisivät kuin taikaiskusta. Toiveillani ja niiden toteutumattomuudella ei ollut mitään merkitystä, kaikkein merkityksellisin asia oli siinä. Siitä hetkestä lähtien tiesin, että olin niin fyysisesti kuin henkisesti vahva, ja tekisin kaikkeni tyttäreni puolesta.
Olin ihmeissäni, kun aika pian kätilö totesi reippaasti, että saisin mennä suihkuun. Hän ja isä punnitsisivat vauvan ja ottaisivat mittoja ylös. Olin aivan pöllämystynyt. Mitä, nytkö jo saa peseytyä?
Laskeuduin varovasti sängyltä ja kävelin kuin ankka suihkuhuoneeseen. Käänsin kahvasta ja vesi suihkusi ylleni. Seisoin hetken silmät kiinni. Minä olin nyt äiti.
Hilla
Jaa oma kokemuksesi