Iltasatuja lapsille – 5 x perinteiset mutta lyhyet iltasadut

Alkavatko puhkiluetut kirjahyllyn lastensadut kyllästyttää? Kaipaatko uusia iltasatuja lapsille? Keräsimme viisi ihanaa, klassista iltasatua lapsille, jotka vanhempikin jaksaa lukea kerralla.

Teksti Janina Paasila
Kuvat iStock
iltasatuja lapsille

Iltasatu helpottaa lasta nukahtamisessa, vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta sekä antaa lapselle tärkeitä elämänoppeja. Jos kaipaat uusia iltasatuja lapsille luettavaksi, löydät alta viisi ihanaa, sopivan pituista tarinaa.

Nämä kertomukset sekä muita klassisia iltasatuja lapsille kauniilla piirroskuvituksilla löydät kirjasta Suomen lasten iltasadut (Otava, 2015).

Vinkki! Lisää iltasatuja lapsille löydät myös eläväisinä äänikirjoina Sami Kurosen lukemana Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta sekä Suomalainen Plus -lukupalvelussa.

Vuoroin vieraissa

Kettu ja kurki sattuivat tapaamaan suolla, ja kurki kutsui ketun kylään luokseen. Kettu toivoi saavansa hyvää ruokaa ja lähti heti seuraavana päivänä vierailulle. Kurki oli keittänyt vieraalle keittoa ja kaatoi sen korkeaan ahdassuiseen astiaan. Se kantoi tarjottavansa ketun eteen ja pyysi syömään.

Mutta eihän kettu sellaisesta astiasta saanut mitään suuhunsa, ei sen pää edes mahtunut ruukun suusta sisään. Kurki sen sijaan taivutti pitkän kaulansa ja painoi nokkansa syvälle astiaan. Se hörppi keittoa tyytyväisenä ja kehui kuinka hyvää se oli. Kettu ei saanut lipaistua mitään, vaikka kuinka venytti kieltänsä. Sen oli tyydyttävä siihen mitä ruukun reunoille kurjen nokasta tippui.

Kurki kysyi ketulta: »Miksei vieras syö keittoa, eikö se ole hyvää?»

»Hyvää on, mutta minä syön sitten huomenna, kun tulet vastavierailulle.» Vuoroin vieraissa käydään, kettu ajatteli.

vuoroin vieraissa, Iltasatuja lapsille

Kun kurki seuraavana päivänä ilmestyi ketun luo, kettu kaatoi keittonsa suurelle laakealle lautaselle.

»Käyhän syömään, ystävä hyvä», se sanoi kohteliaasti.

Kurki koetti nokkia keittoa lautaselta, mutta eihän se saanut mitään suuhunsa. Kettu sen sijaan latki ruokaa tyytyväisenä, lipoi vielä lopuksi suupieliään.

»Miksei vieras syö keittoa, eikö se ole hyvää?»

»Hyvää on, mutta minä söin eilen tämänkin päivän tarpeiksi», kurki vastasi, vaikka nälkä kurisi sen suolissa.

Nyt oli kurjen vuoro lähteä kyläpaikasta nälkäisenä ja suuttuneena.

»Tämä kyllä muistetaan», kurki tuhahteli mennessään.

Iltasatuja lapsille: Karhu ja mies maanviljelijöinä

Mies oli kaatamassa kaskea uutta peltoa varten, ja karhu kuuli kirveen kolkkeen metsässä. Karhu meni miehen luo ja sanoi: »Et sinä saa tätä metsää kaataa. Tämä kuuluu minulle.»

Mies ei uskaltanut väittää vastaan vaan alkoi ehdotella karhulle, että he ryhtyisivät kumppaneiksi ja viljelisivät maata yhdessä. Karhu suostui siihen ja ryhtyi miehen apulaiseksi. Hyvä työmies karhu olikin. Se kiskoi isot puut juurineen maasta, ja pian saatiin kaski poltetuksi ja pelto valmiiksi.

karhu ja mies maanviljelijöinä, Iltasatuja lapsille

Kumppanukset kylvivät uuteen peltoon ensiksi ruista. Kun vilja kypsyi ja tuli leikkuun aika, mies kysyi karhulta: »Minkä osan haluat sadosta, tyvet vai latvat?»

Karhu tuumi, että tyvipuoli vie aina voiton latvapuolesta. Sen tähden se sanoi miehelle: »Tyvet minä tahdon.»

Mies suostui siihen mielihyvin, leikkasi viljan ja vei lyhteet kotiinsa. Runsas sato siitä tulikin, kun hän sai kaiken puiduksi.

Karhulle oli jäänyt jäljelle pelkkä sänki. Karhu yritti nyhtää sitä maasta ja huomasi vasta silloin, että se oli saanut aivan kelvottoman osan eikä mitään syötävää. Mutta mikään ei auttanut, sopimus mikä sopimus.

»Olen toisella kerralla viisaampi», karhu ajatteli. »Vielä tulee minunkin vuoroni.»

Seuraavana keväänä mies ja karhu jatkoivat viljelemistä. He päättivät nyt kylvää peltoon naurista. Kun nauriit olivat syksyllä valmiit korjattavaksi, mies kysyi taas karhulta: »Minkä osan nyt haluat sadosta, tyvet vai latvat?»

Karhu uskoi viisastuneensa edellisestä kerrasta ja vastasi empimättä: »Tahdon latvat.»

Mentiin naurismaalle ja karhu sai koota naatit, jotka siis tulivat sen osaksi. Paljon niitä kertyikin.

Mutta kyllä karhu ällistyi ja suuttui, kun se näki, miten mies alkoi nostella maasta keltaisia, herkullisia nauriita. Karhulle tuli ihan vesi kielelle niitä katsellessa. Sen omat naatit maistuivat kitkeriltä eikä niistä ollut ruuaksi.

Kolmatta kertaa karhu ei enää ryhtynyt viljelemään miehen kanssa.

Tiainen karhun korvassa

Karhu kuljeskeli metsässä ja osui tiaisen pesälle. Tiaisen pojat tirskahtelivat siellä nälissään.

Karhu kysyi: »Onkos isänne kotona?»

»Ei ole», vastasivat pojat.

Karhu lähti tiehensä.

Pian saapui tiainen kotiin ja poikaset kertoivat: »Voi kun täällä kävi sellainen suuri karvarölli, oikea lihamurikka. Siinä olisi ollut paljon syötävää.»

tiainen karhun korvassa, Iltasatuja lapsille

Tiainen levitti toista siipeään ja kysyi: »Oliko se näin suuri?»

»Ei, isä, se oli paljon suurempi!»

Tiainen levitti nyt toisenkin siipensä ja kysyi: »Oliko se näin suuri?»

»Ei, isä, se oli vielä paljon suurempi. Ei tuo ole vielä sen silmänkään kokoinen.»

Silloin tiainen sanoi: »Äs, tii tii, oli miten suuri oli, mutta jos minä olisin kotona ollut niin olisin kyllä sille näyttänyt.»

Seuraavana päivänä karhu tuli taas tiaisen pesälle. Nyt oli tiainen kotona, ja heti, kun pojat näkivät karhun tulevan, ne sanoivat: »Nyt se tulee taas, se karvarölli, se valtava lihamurikka!»

Tiainen lensi karhun korvaan ja alkoi siellä tirskuttaa ja nokkia. Karhu lähti juoksemaan pakoon ja suunnisti hätäpäissään hyllyvälle suolle, jotta pääsisi kiusaajastaan. Siellä tiainen pyrähtikin pois karhun korvasta ja lensi kotiin. Kotona se ylvästeli pojilleen: »Näittekös, miten minä miestä korvasta talutin.»

Iltasatuja lapsille: Leijona ja hiiri

Leijona nukkui pesässään iltapäivän kuumimpaan aikaan. Hiiri sattui juoksemaan sen kuonon yli, ja leijona heräsi. Se raivostui ja nosti jo käpälänsä murskatakseen hiiren, kun tämä vinkaisi: »Oi jalo leijona, säästä henkeni! Ei minua kannata tappaa. En tosiaankaan tarkoittanut pahaa ja sitä paitsi en edes maistu hyvältä.»

Leijona murahteli uneliaasti.

»Jos vain säästät henkeni», hiiri vikisi, »voin jonakin päivänä ehkä auttaa sinua.»

Leijonaa nauratti moinen lupaus, miten nyt tuollainen pieni otus voisi häntä auttaa. Mutta se nosti käpälänsä, ja hiiri pujahti tiehensä. Leijona vaipui taas uneen.

Pian sen jälkeen leijona oli saalistamassa ja lankesi metsästäjien asettamaan ansaan. Metsästäjät olivat asettaneet köyden leijonan polun poikki ja virittäneet polun ylle verkon. Kun leijona hyppäsi köyden yli, verkko putosi leijonan päälle ja se jäi vangiksi.

Leijona riuhtoi ja vääntelehti verkossa, mutta mitä enemmän se riehui, sitä enemmän se sotkeentui. Lopulta se ei päässyt liikahtamaankaan.

Ei ollut toivoakaan pakoon pääsystä. Leijona alkoi karjua hädissään, ja sen huuto kuului metsän joka kolkkaan.

Sattuipa hiiri olemaan ruuanhakumatkalla sekin ja kuuli leijonan äänen. Hiiri tunnisti äänen heti ja juoksi niin vikkelästi kuin pienillä jaloillaan pystyi sitä kohti.

leijona ja hiiri

Hiiri piipitti leijonalle: »Ei hätää, jalo leijona. Pysy vain aloillasi.» Sitten se alkoi nakertaa verkon paksuja silmukoita poikki.

Yhdenkin silmukan katkaisemiseen meni kyllä aikaa, mutta lopulta leijonan etukäpälät olivat vapaat, sitten pää ja harja, viimeksi takajalat ja häntä.

Hiiri oli täyttänyt lupauksensa ja pelastanut leijonan.

Prinsessa ja herne

Olipa kerran prinssi, jonka oli aika ruveta isänsä jälkeen hallitsemaan maata ja ottaa itselleen puoliso. Prinsessoja oli kyllä tarjolla yllin kyllin, mutta prinssi sanoi, että hän huolii vain todellisen prinsessan, ei ketä tahansa kruunupäätä. Tosin hänellä ei ollut aivan selvää käsitystä, miten hän erottaisi todellisen prinsessan muista.

Prinssi matkusti maasta toiseen ja tapasi toinen toistaan kauniimpia neitoja, mutta ei löytänyt etsimäänsä. Jokaisessa tuntui olevan jotain joka ei prinssin mielestä ollut aivan kohdallaan. Hän palasi kotiin kovin murheellisena.

Myöhään eräänä iltana linnan portille kolkutettiin. Oli hirveä rajuilma, ukkonen jyrisi ja salamoi, ja satoi aivan kaatamalla. Hovin väki ihmetteli, kuka sellaisella säällä mahtoi pyrkiä sisään. Palvelija meni avaamaan portin ja toi saliin läpimäräksi kastuneen tytön, jonka pitkistä hiuksista valui vettä ja jonka kengät litisivät ja lotisivat. Myrskyn runtelemasta ulkoasustaan huolimatta tyttö kuitenkin kohta sisään tultuaan reippaasti ilmoitti olevansa todellinen prinsessa, sellainen jota oli kuullut prinssin etsivän.

»Saammepa nähdä», ajatteli prinssin äiti, vanha kuningatar.

Hän käski palvelijoita laittamaan vieraalle kylvyn ja hakemaan kuivia vaatteita. Samoin hän käski järjestämään valmiiksi makuuhuoneen, sillä oli jo myöhä ja nukkumaanmenoaika. Sängystä otettiin pois kaikki vuodevaatteet ja kuningattaren ohjeiden mukaan sen pohjalle pantiin kuivattu herne. Sitten sänkyyn pinottiin kaksikymmentä patjaa ja peitteeksi annettiin kuohkea untuvatäkki. Tässä vuoteessa prinsessan tuli nukkua yönsä.

Prinsessa vähän kummasteli, kun näki korkean vuoteen, mutta ei sanonut mitään vaan kiipesi pieniä tikkaita pitkin ylös ja asettui levolle.

Kun prinsessalta aamulla kysyttiin, kuinka hän oli nukkunut, hän vastasi: »Ikävä kyllä, kovin huonosti. En ollut millään saada unta, kun sängyssä oli jokin kova esine, joka tuntui patjan läpi.»

prinsessa ja herne

Silloin prinssi riemastui. Vain todellinen prinsessa saattoi olla niin herkkävaistoinen, että tunsi herneen kahdenkymmenen patjan läpi. Tämän hän halusi puolisokseen.

Häät vietettiin ja herne vietiin juhlasaatossa museoon. Jos se on siellä vieläkin, voit käydä sitä katsomassa.

***

Lisää iltasatuja lapsille löydät myös eläväisinä äänikirjoina Sami Kurosen lukemana Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta sekä Suomalainen Plus -lukupalvelussa.

Lue myös: Näin lastensadut kehittävät lasta

Kaksplus kuuluu samaan konserniin kustannusyhtiö Otavan kanssa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä