Piknik

Kävelen kohti puistoa mukavan pienen jännityksen kipristellessä vatsassani. Olimme sopineet tapaavamme suuren ulkoilualueen reunamilla sijaitsevalla laavulla. Rauhallinen paikka kauniilla paikalla järven rannassa. Päivästä oli tullut aivan täydellinen juuri sellaiselle piknikille, jota olin ajatellut. On lämmintä ja aurinkoista ja järvikin oli täysin tyyni. Linnut laulavat iloisesti joka puolella.
Huikean hyvä tuuri, ajattelen.

Olin meikannut kevyesti ja jättänyt puoliselkään ulottuvat punaiset villit kiharani vapaaksi muuten mutta olin kiinnittänyt niihin yhden päivänkakkaran. Olin pukeutunut vaalean vihreään polvimittaiseen kesämekkoon, joka korostaa suuria vihreitä silmiäni. Alusvaatteita minulla ei ollut. Illan varalle oli toki mukanani villapaita jos ilma sattuisi viilenemään. Näytän varmaan luonnonlapselta. Hymähdän hieman huvittuneena ajatukselle.

Olin antanut sinun ymmärtää, että haluan piknikille tänne. Hiukan vastahakoisesti suostuit ideaan. Olin itse ottanut piknik-korin mukaani ja pyytänyt sinua tuomaan pari vilttiä. Olin päättänyt hemmotella sinua hiukan ja pakannut koriin hierontaöljyä, narua, pehmeän pensselin, huivin, mansikoita, kuohuviiniä, viinilasit, vesipullon ja tietysti makkaraa. Naurahdin itsekseni kuvitellessani ilmettäsi, kun tajuaisit, millaiselle piknikille olit lähtenyt ja ettei minulla ole mekkoni alla rihman kiertämää. Jännitin pitäisitkö yllätyksestäni niin paljon kuin toivoin.

Havahdun ajatuksistani ja huomaan saapuneeni laavulle. Seisoskelet jo laavun lähellä rannassa ihailemassa maisemaa. Et ole huomannut tuloani ja siksi jään hetkeksi katselemaan sinua. Hymyilyttää. Näytät jälleen kerran niin järjettömän hyvältä rennoissa farkuissasi ja hyvin istuvassa puhtaanvalkoisessa t-paidassasi. Pitkä komistus.... ja minun miesystäväni. Jännitykseni kasvaa ja tunnen punastuvani ja lämpö hulvahtaa lävitseni miettiessäni mitä kaikkea sinulle tekisin. Suuta meinaa kuivata.

Lasken korin katoksen hirsipenkille ja kysyn hiljaa "onko hyvät maisemat?" Käännyt hymyillen ja sanot "nyt on". Lähes juoksen voimakkaille käsivarsillesi. "Luoja miten hyvältä näytät ja tunnut", sanot ennen kuin huulemme kohtaavat. "Kiitos samoin", saan jotenkin soperrettua suudelmien välissä.
Miten ihanalta tuntuikaan painautua taas voimakasta ja miehistä vartaloasi vasten.
Tunnen tutun lämpimän kihelmöinnin leviävän kehooni kuten aina suudellessamme. Kiihotukseni vain kasvaa, kun jännitän milloin huomaisit vähäisen vaatetukseni. Otat minut karhumaiseen syleilyysi ja kätemme alkavat vaistomaisesti vaellella toistemme vartaloilla.
Vedät minut tiukemmin itseäsi vasten ja tunnen pullistuneen etumuksesti alavatsaani vasten. Riisun sinua mielessäni ja huokaisen..... luoja mikä näky oletkaan kiihottuneena ja alasti, ajattelen.... Hyväilen pakaroitasi ja nautin hetkestä sulkien silmäni.
Yhtäkkiä henkäiset terävästi: "Hyvä Luoja Nainen...eikö sinulla ole... " Naurahdan ja isken sinulle silmää. Reaktiosi ei olisi voinut olla mieleisempi. Kaappaat minut käsivarsillesi ja kannat laavulle.
Lasket minut istumaan katokseen ja suutelet minua yhtäkkiä äärimmäisen pehmeästi ja viivyttelevästi ja heti perään ahnaasti, aivan kuin tekisin sinut hulluksi halusta. Se vaikuttaa uskomattoman sähköisesti suoraan polttelevaan, odottavaan, märkään vakooni. Kätesi seikkailee hitaasti hameen helmalle ja sen alle ja lähtee kiipeämään paljasta reittä ylös. Kohotan vaistomaisesti lantiotani kun kätesi ehtii sisäreidelle. Huohotan... kosketuksesi tuntuu niin järjettömän hyvältä. Tekisi mieli pyytää sinua vain ottamaan minut siinä paikassa. Haukon henkeäni kun sormesi löytää tien herkimpään sopukkaani, joka on jo kiihkosta, odotuksesta ja jännityksestä aivan märkä.
Silmäsi välähtävät mielihyvästä, nuolaiset huuliasi ja alat hitaan kiduttavasti ja käsittämättömän kevyesti kutitella klitoristani.
Huudahdan nautinnosta.
Saan vain vaivoin kiinni ajatuksesta, että aioin yllättää sinut. Vetäydyn vastahakoisesti kauemmas ja sanon "Odotas, mulla on tänään Sulle jotain erityistä." Nuolaisen huuliani vihjailevasti. Nousen ja haen korin. "Nyt on mun vuoro pitää sua hyvänä", sanon ja sipaisen sormillani kevyesti poskeasi suukottaen samalla huuliasi.
Otan korista pensselin, öljyn, huivin ja narun. Katselen miten ilmeesi vaihtelivat kasvoillasi. Vedät katkonaisesti henkeä ja selvästikkin mielikuvatulva valtaa mielesi. "Miten olisi hemmottelupiknik?", kysyn ilkikurisesti hymyillen. Olet miettivinäsi hetken ja sanot kulmia kohotellen "Ei kuulosta kovin pahalta." Yrität kaapata minua syliisi takaisin mutta väistän ja levittelen viltin laavun lattialle.
"No niin, otetaas paita pois ja asetut sitten tuohon viltille mukavaan asentoon", sanon muka asiallisesti ja virnistän.
Hymyillen riisut paitasi ja asetut selällesi viltille odottamaan mitä tuleman pitää. Katselen ihaillen sinua päästä varpaisiin, nuolaisen huuliani vihjailevasti. "Nam", kuiskaan.
"Olet erityinen ja toivon, että tunnet sen tänään joka solullasi."
Sidon kätesi löysästi narunpätkällä pääsi yläpuolelle ja laitan huivin silmillesi. Huomaan, että olet hiukan jännittynyt. "Luota minuun. Voit tiukan paikan tullen ottaa molemmat itse pois", sanoin ja suutelin sinua hellästi.


Kaadan öljyä käteeni ja alan hitaasti helliä sinua, aloittaen kaulasta.... liu'utan käteni sitten alemmas.. rintalihaksille...vatsalle. Hitain pyörivin liikkein hyväilen vatsaasi tahallisen viipyilevästi. Huuleni seuraavat käsien reittiä kevyin suudelmin "Ai että mä tykkään siitä miltä näytät ja tunnut", sanon.
Avaan vyösi ja farkkujesi napit. Henkäiset ja autat minua ottamaan etumustasi kiristävän vaatekappaleen pois päältäsi. Boksereihin en ihan vielä koskekaan. Otan hiukan lisää öljyä ja hieron hellästi liukkailla käsilläni reisiäsi. Suukotan nykivää kaluasi boksereiden läpi samalla kun sormeni hyväilevät sisäreisiäsi ja hipaisevat välillä kalusi vartta. Hengität hieman katkonaisesti ja alat väännellä käsiäsi.
Nautin suunnattomasti siitä, että saan sinut haluamaan niin paljon. Tartun boksereihisi ja vedän ne kiduttavan hitaasti päältäsi. Samalla kumarrun ja lipaisen terskasi herkintä kohtaa kevyesti kielelläni. Suukotan kalusi vartta sitä mukaa kun bokserit väistyvät. Hengität jo raskaasti.
Levitän jalkasi ja asetun niiden väliin. Otan bokserisi kokonaan pois ja otan pensselin käteeni. Sivelen pensselillä aluksi molempia sisäreisiäsi siirtyen koko ajan ylös päin. Toinen käteni hakeutuu kalullesi ja alkaa liikuttaa esinahkaa kevyesti edestakaisin. Sivellin löytää tiensä kalun juureen ja tekee siellä pientä pyörivää liikettä. Kaadan käteeni hiukan öljyä ja kastan pensselin reilusti siinä ja jatkan sitten pientä kevyttä pyörivää liikettä kalun juuressa.
Samalla kumarrun, kostutan huuliani ja hellin terskaasi hellästi huulillani ja kielelläni.
Huudahdat ja revit narun käsistäsi ja huivin silmiltäsi. "Hyvä jumala mikä pakkaus sä olet! Nyt haluan nähdä sinut, kun teet tuon.. "


Hymyillen suljen hitaasti silmäni, nuolaisen nautiskellen terskaasi ja avaan silmäni taas ja katseemme kohtaavat.
"Mmmm, sulla on täällä niin ihana tikkari, että haluankin sun näkevän miten paljon nautin koskettaa sitä." , sanon huuliani nuollen.
Otan terskasi huulilleni ja imaisen sitä pehmeästi pyöritellen samalla kieltäni herkimmässä kohdassa. Katson silmiisi. Yhtä aikaa öljystä liukas sivellin löytää tiensä anusaukollesi ja alkaa kevein pyörivin liikkein hyväillä sitä. Henkäiset.
Silmät sulkien nautiskelen sileän kalusi tunnusta ja ihanasta mausta huulillani ja kielelläni. Imen hellästi herkkusi syvälle suuhuni ja hitaasti ulos. Samaan tahtiin liikutan vasemmalla kädelläni esinahkaasi edestakaisin sekä pyöritän öljyistä pensseliä peräaukollasi.
Varpaasi kipristelevät ja huohotat raskaasti. Lantiosi alkaa liikkua suutani vasten. Kätesi hakeutuvat takaraivolleni. Haluaisit selvästi jo enemmän, rajummin.
Kiusoitellen hidastan hiukan tahtia mutta otan välillä kalusi syvälle suuhuni nopeasti ja imen kevyesti ulos vetäessäni. Henkäiset.

Elimesi maistelu ja tunnustelu on niin kiihottavaa, että olen jo valuvan märkä. Jatkan tyydyttämistäsi kädelläni ja katselen sitä ihaillen ja kuvittelen miten taivaallisesti se täyttäisi halusta turvonneen, märän ja odotuksesta kihelmöivän jalkovälini. Luoja miten haluaisinkin jo tuntea sen. Mutta päätän kuitenkin vielä odottaa omaa vuoroani.
Katseemme kohtaavat ja näen silmiesi olevan kiihkosta ja nautinnosta ihan sameana.
Keskeytän hetkeksi hellimisesi. Laitan pensselin sivuun. Avaan mekkoni vetoketjun ja vapautan kädet olkaimista. Pudotan mekon yläosan keimaillen vyötärölleni katsellen sinua samalla kiimaisesti ja kiusoitellen silmiin.
"Sinä teet minut hulluksi nainen!!", ähkäiset ja kätesi nousevat hyväilemään pyöreitä rintojani. Nipistelet hellästi jöpöttäviä nännejäni.
"Se nyt on vähän tavoitteenikin." , sanon katkonaisesti ja nuolaisen huuliani. Kätesi hyväilevät niin taitavasti rintojani, että meinaan taas unohtaa mitä olen tekemässä.
"Nauti sinä vain.", sanon ja tartun käsiisi ja lasken ne sivuillesi.
Siirrän jalkani niin, että voin asettua hajareisin sääriesi päälle istumaan. Kumarrun, keinutan vartaloani niin, että rintani hivelevät reisiäsi ja märkä nuppuni painuu toista säärtäsi vasten. Otan herkkutikkarisi takaisin suuhuni, hellin toisella kädelläni kivespussejasi ja toisella alan taas tyydyttää kosketusta huutavaa kaluasi. Hieron rintojani reisiäsi vasten ja pilluni painautuu kuin vaistomaisesti vasten jalkaasi. Haluaa tuntea siellä edes jotain, se on huutanut kosketusta jo niin kauan. En melkein hallitse vartaloani, niin kiihkoissani olen.
Hädin tuskin saan hillittyä itseni, etten tule saman tien päällesi ratsastamaan. Päätän viedä loppuun sen mitä olen aikonut.
Mumisen nautiskellen sileän kalusi hyväillessä huuliani. Sisääään .... ja ulooooos, sisäääään....ja ulooooos, samaan tahtiin käden liikeen kanssa. Huohotat äänekkäästi. Imen terskaasi hellästi pyörittäen päätäni. Kiihdytän hieman tahtia ja alan imeä kaluasi syvemmälle suuhuni ja ahnaammin. Huudat nautinnosta ja jännität vartaloasi. Tiedän, että huippusi on ihan lähellä. Jatkan hellimistäsi kiihdyttäen tahtia koko ajan.
Tuntuu melkein siltä kuin itsekin olisin lähellä orgasmia. Ehdin nautiskella sileästä maukkaasta tikkaristasi vielä hetken ennen kuin pääset nautinnon huipulle ja purkaudut voimakkaasti suuhuni ja huulilleni. Huudat. Vartalosi vapisee ja olet puristanut silmäsi tiukasti kiinni.
Suljen silmäni ja makustelen hetken maukasta lemmenjuomaasi ennen kuin nielaisen ja suukotan vielä hellästi terskaasi.
Huohotat voimattomana viltillä. Avaat silmäsi raukean nautinnollinen ilme kasvoillasi.
"Niin, että Hauskaa piknikkiä." , sanon hymyillen.
Nouset istumaan ja kaappaat minut syliisi ja suutelet minua kiihkeästi. "Oot sinä mahtava olento! Huh....." Puistelet päätäsi aivan kuin et vielä aivan käsittäisi mitä äsken tapahtui.
"Mutta odotahan vaan ...." , sanot arvoituksellisesti silmää iskien ja katsot minua päästä varpaisiin.
 

Yhteistyössä