Olen ollut nyt kuukauden verran uudessa työpaikassani. Alku lähti hieman kankeasti käyntiin kun jouduin olemaan muutamia päiviä sairauslomalla sekä Joelin että itseni kanssa, mutta muuten on sujunut oikein hyvin. Työkaverit ovat mukavia, mut on vastaanotettu lämpimästi osaksi joukkoa, työtehtävät ovat mieleisiä ja ne alkavatkin sujua jo aika hyvin kuukauden harjottelun jälkeen. On kivaa mennä töihin, vaikka se onkin suuri muutos entiseen ja näen lapsiani arkisin vain muutaman tunnin illalla. Kevättalvi ei flunssakautensa takia ehkä ole otollisin aika aloittaa uudessa työssä, mutta samalla taas on ihanaa huomata jo tämän kuukauden aikana kuinka työpäivän päätteeksi päivät ovat yhä valoisammat.
Se, mikä ei ole kivaa, on tapani ottaa kaikki kokemani asiat uniini. En voi sille mitään, tai ainakaan en usko voivani vaikuttaa alitajuntaani ja sitä kautta näkemiini uniin. Nimittäin sen lisäksi, että olen töissä kaikki päivät, olen töissä myös kaikki yöt. No en onneksi sentään ihan joka yö, mutta aivan liian usein. Vaikka pitäisi työstään kuinka paljon, ei sitä halua ottaa mukaansa vapaa-ajalle. Eikä varsinkaan uniin.
Mulla on aina ollut todella vilkkaat ja mielikuvitusrikkaat unet, jotka usein ovat todellisesta tunnelmastaan huolimatta täysin epätodellisia ja epäloogisia. Siis sellaisia, joista tietää heti herätessään sen olleen uni, sillä tapahtumat ovat niin epärealistisia. Nämä mun työunet taas ovat täysin realistisia ja tapahtuvat ihan samalla tavalla kuin töissäkin. Uskoisin, että tämä on vain joku reaktio/totutteluvaihe työn aloitukseen liittyen ja toivon että unet pian loppuvat. Suuret elämänmuutokset tulevat mulle aina uniin ja näin on tainnut käydä nytkin. Onneksi unet ovat sentään ihan siedettäviä ja herään niiden jälkeen hyväntuulisena, eli ei ole kyse painajaisista tai muuten epämiellyttävistä unista. Silti nuo unet ärsyttävät ja tuntuu raskaalta kun vapaa-aika kuormittuu työasioilla.
Nyt kun uuden elämäntilanteen rytmi alkaa asettua kohdilleen on aika alkaa taas panostaa muuhunkin elämään. Koko tämän kuukauden olen ainoastaan keskittynyt töihin ja työpäivärytmiin totutteluun. Kaikki vapaa-ajan aktiviteetit kuten liikunta, bloggaaminen, kavereiden tapaaminen jne ovat jääneet pois. Tuntuu, etten iltaisin saa edes lasteni kanssa tehtyä mitään järkevää. Nyt olisi aika alkaa harjoittelemaan näiden asioiden sisällyttämistä arkeen. Maaliskuu tulee olemaan vielä erityistä tsemppaamista vaativa, mutta kunhan ylioppilaskokeet ovat ohitse on taas yksi asia vähemmän huolehdittavaa perus ruuhkavuosiarjen päälle. Hiljalleen totutellaan uuteen rytmiin ja elämänvaiheeseen, yrittäen silti nauttia pienistä ja suurista ilon hetkistä ruuhkavuosien keskellä.
Arkipäivät menevät lähinnä aamutoimiin, työ- ja hoitopäiviin sekä osana illoista harrastuksiin. Ollaan yritetty ottaa kaikki ilo irti viikonlopuista, sillä arki-iltaisin ei oikein jaksa eikä kerkeä tehdä mitään päivällisen ja iltatoimien lisäksi. Jo kotiäitivuosina totuttiin lasten kanssa siihen, että viikonloput ovat sitä spesiaaliaikaa kun iskä on kotona töistä. Nyt molempien vanhempien ollessa työelämässä viikonloppujen merkitys on kasvanut entisestään. Vaikka sitä haluaakin nukkua vapaapäivinä mahdollisimman pitkään ja nauttia rauhassa oleskelusta, on myös tärkeää keksiä jotain kivaa tekemistä lasten kanssa. Syödään hyvin, ulkoillaan yhdessä, katsellaan leffoja ja nautitaan kaikenlaisesta yhdessäolosta. Me nautitaan viikonlopuista erityisen paljon ja ihan eri tavalla kuin aiemmin. Nämä asiat ovat ehkä itsestäänselvyyksiä sellaisille, jotka ovat palanneet töihin lasten ollessa pienempiä, mutta me vasta totutellaan.
Ihania, aurinkoisia helmikuun viimeisiä päiviä teille!
Jaa oma kokemuksesi