Minkä ikäisten lasten antaisitte matkustaa yksin tai keskenään junalla yli 300 km?

  • Viestiketjun aloittaja Vier
  • Ensimmäinen viesti
Vier
Mietin vain, kun tuo yksi nimeltä mainitsematon mutta tälläkin palstalla tunnettu suurperheblogisti oli pistänyt kahdestaan junaan omat 7- ja 8-vuotiaansa.
Itse ei kyllä uskaltaisi!
 
"Tiina"
matkustavat useinkin esim. mummonsa luokse Ouluun kahdestaan. Juna-asemalle ollaan heidät saatettu, määränpäässä mummo lapsia vastassa ja hyvin ovat junamatkan ajan pärjänneet hyvin kahdestaan. Isommainen vielä hyvin huolehtiva isosisko nuorimmaiselle.
 
Riippuu
...monestakin asiasta. Itse matkustin jo aika pienenä pitkää junamatkaa yksin. Kerran sitten kävi niin, että juna törmäsii kovassa vauhdissa traktoriin. Junassaolijoille ei käynyt kuinkaan, traktorikuski kuoli (se kerrottiin matkustajille). Se oli todella pelottavaa ja junamatka venyi koko päivän mittaiseksi. Nykyään on toki kännykät mutta nistäkin helposti akut loppu, ei kuuluvuutta jne.

Eli sanoisin näin kuten kaikissa muissakin asioissa (esim. kotiin jääminen yksin), lapsen iän ja kehityksen lisäksi pitää aina ottaa huomioon mahdolliset yllättävät tilanteet, mitkä ovat lapsen valmiudet pärjätä silloin ja onko apua saatavissa. Minulla ikäraja junamatkaan olisi ehkä 11-12v, alta 10-vuotiailla on melko huonot valmiudet odottamattomiin tilanteisiin. Esim. Lentsikassa tilanne on helpompi kun lasten perään katsotaan jonkin verran.
 
Riippuu paljolti lapsestakin. Itse matkustin 8-9v Tampereelta Ouluun ja hyvin meni. Tarkkaan sanottiin perilläolo ja konnari kävi kattomassa että osasin jäädä pois. Mut tuo mun sälli on sellanen että en varmasti päästäs yksin junaan, ehkä bussiin tai lentokoneeseen joissa aikunen kokoajan kattoo perään, kuten itsekin matkustin 5v jo.
 
"Äiti-77"
No en todellakaan antaisi, ei tulisi edes mielenkään ja ihmettelen että jollekkin tulee!!!! tätä nykyajan ihanaa vastuuttomuutta ;( Sanotaan että kuudes-seiskaluokkalaisen voisin jo päästääkkin noin pitkän matkan...
 
vr
Minä päästäisin omat 11 ja 12- vuotiaat jos vaan itse haluaisivat/uskaltaisivat matkustaa. Voisin kyllä kuvitella että joku 8-9 vuotiaskin voisi yksin matkustaa jos rauhallinen ja harkitseva lapsi joka noudattaa annettuja ohjeita.
 
halipupu harmaana
Kyllä mä varmaan 10v. hujakoilla olevien lasten antaisin kaksin matkustaa, jos haluavat ja uskaltavat. Auttaahan se aika paljon, jos lapsi uskaltaa yksin matkustaa vaikka mummolaan kesällä. Oma kohta 10v ei uskalla matkustaa edes bussissa yksi Hesan sisäistä matkaa, joten mistään pidemmistä junamatkoista yksin meillä ei vielä pitkään haaveillakaan. Kannattaa kyllä opettaa lapsille miten siellä junassa ollaan, koska yksin matkustavat lapset meluavat ja riehuvat aika usein junassa.
 
kahvikirahvi
En tiedä minkä ikäisenä oman lapseni päästäisin yksin matkaan, mutta itse oon mennyt 7-vuotiaana junalla Tampereelta Joensuhun, jossa oon kävellyt linja-autoasemalle yksinäni ja jatkanut siitä matkaa linkulla. Varmaan riippuu lapsesta uskaltaako päästää vai ei.
 

Yhteistyössä