Kamalaa mitä ajatuksia on taas tullut päähän, on taas niin vahvana tunne, että

  • Viestiketjun aloittaja miksi näin?
  • Ensimmäinen viesti
miksi näin?
voi kun tästä uskaltaisi vain lähteä ja jättää kaiken taakseen. Tietysti lapset mukana. Vaikka ei tässä parisuhteessakaan mitään vakavia vikoja ja puutteita olekaan. Silti on tunne taas, että tämä taisi olla nyt tässä.

Lähinnä puolisossa vain harmittaa se kun en aina koe saavani häneltä tukea arjen pyörittämiseen, vaikka toisaalta aika ajoittain hän osaa yllättääkin ja tekee yhtä sun toista kotityötä oma-alotteisesti. Ja toisinaan harmittaa, kun hän sanoo yhdestä sun toisesta asiasta, vaikka olen yrittänyt tehdä kaiken niin, ettei tulisi sanomista.

Vaikka toki se huono asia lähtemisessä olisi, että pitäisi löytää itselle jostakin töitä ja pitäisi nuorimmainen laittaa hoitoon. Sitä en toisaalta hänelle haluaisi. Ei alle 2v paikka ole päivähoidossa.

Kuitenkin yksin olemisessa olisi se etu, että saisi tehdä kaiken miten itse lystää. Eikä tarvitsisi välittää toisen mielipiteistä eikä tarvitsi kuunnella erinäisiä sanomisia yhdestä sun toisesta asiasta. Olisi tietty henkinen vapaus. Nyt elämä on sitä, että pitää jatkuvasti jelpata sekä puolisoa että isompaa lasta. Siitä tulee stressiä ja murhetta, että voi voi kun ette osaa mitään tehdä ilman minua. Ettekä löydä täältä huushollista mitään, että minun pitää se teille etsiä.
 
vieru
Minullakin on joskus samantapaisia ajatuksia mutta en uskalla viedä niitä tarpeeksi pitkälle. Ainoa ero on siinä etten onneksi saa moitteita tekemisistäni tai tekemättä jättämistäni.

Jos lähtisin, joutuisin kivasta omakotitalosta johonkin halpaan kerrostaloasuntoon, työtön kun olen. Sossun luukulle ym. Olisiko se sen väärti? Koska mitään ns. isompaa ongelmaa ei ole mutta jostain syystä olen välillä tyytymätön.
 
järki käteen
Teillä molemmilla on se ongelma, ettei teillä ole mitään oikeita huolia, mikä on tietysti hyvä asia. Joutaa kehitellä tuollaisesta (että elämä on arkea arkena) murheita.
 
Arjessa pitää kestää sitä arkea.

Meillä on taas arkea..kaikki alkaa ja rumba lähtee käyntiin..

Toisaalta pitkä yhteinen kesä yhdessä oli kaikkea muuta.

Kyllä joskus hairahdun ajattelemaan, että ollaanko me liian erilaisia...

Kun katson lapsia ymmärrän että kaikki on hyvin. Lapsista näen, että ollaan hyvä tiimi. Ryppyjä rakkaudessa, ei haittaa, kunhan ei muodostu ongelmia.
Henkistä alistamista, morkkaamista, väkivallan pelkoa, riippuvuutta...

Kukaan henkilö ei voi olla jatkuvasti NIIN kiinnostava ja NIIN innostava.
 

Yhteistyössä