Jos lapsi on ollut taaperona joka paikan tutkiva menijä, onko rauhoittunut koska?

Lapsi nyt 1,5 v ja kun vertaa muihin samanikäisiin kaupassa, perhekahvilassa, puistossa, muskarissa jne. Tuntuvat kaikki muut lapset jotenkin rauhallisilta. Meidän tyttö innostuu ties mistä näkemästään jota osoittelee ja hihkuu, haluaa koskettaa ja tutkia ties mitä kaikkea mahdollista, ängetä itsensä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin jos näyttää mielenkiintoiselta. Riemun aihe voi olla vaikkapa joku kuva lehden kannessa, kaupan iso mainos, kivan värinen paita, etenkin vastaantulevat suht samanikäiset lapset ja eläimet jne. Hihkuu, hyppii ja osoittelee sormella ja välillä katsoo minua olenko huomannut. Perhekahvilassa muut lapset istuvat aluksi vähän ujoina sylissä tai vanhempien lähellä niin meidän lapsi säntää katsomaan muita ja tutkimaan mitä kaikkea löytyy ennen kun ollaan efes saatu ulkovaatteita pois.

On siis erittäin iloinen ja eloisa taapero mikä on toisaalta erittäin kiva kun vierastamisvaihe oli pitkä ja alkoi itkeä jo katsoessaan jotain jolle minä juttelin lapsi sylissä saati sitten jos joku erehtyi lapselle puhumaan. Nyt vain olen alkanut miettiä jo tulevaa. Tuleeko koulunkäynnistä mitään jos on noin levoton. Toisaalta keskittyy kyllä välillä kirjoihinsa, palapeleihin tai nukkeihin pitkäksikin aikaa.

Olisi kiva kuulla onko missä vaiheessa meno tasaantunut vai onko tätä luvassa koko lapsuuden

Mäkin haluan tietää.

Tänään käytiin vaatekaupoilla, niin mä sain takahuonetta myöten juosta pojan perässä
Kiipeää joka paikkaan, juoksee, pomppii, konttaa, tanssii, mönkii, möyrii... Ei pysy hetkeäkään paikoillaan.
Kyläilemässä jos käydään, mä en saa hetkeäkään olla rauhassa. Pakko mennä yksin askelin pojan perässä ettei tiputtele mitään tai näpellä tv:tä/dvd-soitinta/digiboxia uuteen uskoon (tästä syystä me sein vieraillaankin vaan muissa lapsiperheissä)

Hanna: just tuollaista menoa on meilläkin. Välillä otan lapsen pois rattaista pienemmässä kaupassa ja hetkenpäästä on tavaraa lattiat täynnä ja viimeksikin lapsi oli hetkessä (kumarruin nostamaan pudotettua paitaa) kiipeämässä myyjäntiskin alle kun siinä oli takapuolella liukuovet jotka olivat jääneet auki ja tietysti jokin paperi pino kädessä. Kyläillessä en todellakaan voi tehdä muuta kuin kävellä lapsen perässä, sylissähän ei istuta vaan siitä kiemurrellaan pois heti.

Meillä poika rauhottui kun meni kouluun. Siihen asti oli kovaa menoa!

Hei #1, minusta viestissäsi oli tärkeää tuo "keskittyy kyllä välillä .... pitkäksikin aikaa". Muuten olisin veikannut ADHD-diagnoosia. (Ja ettei kenenkään tarvitse erikseen kysyä, veikkaus tuli lähes täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella Se vähäinen tieto on kertynyt kahden ADHD-lapsen äitinä.

Esikoiseni oli kuin kuvasit, täynnä löytämisen iloa, välillä saatiin sammumaan ison kaupan lähes kaikki sähkölaitteet, välillä kirjakaupan korttiteline ja kortit olivat pitkin lattioita. Ilman valjaita en olisi pärjännyt hänen kanssaan. 3-vuotiaana hän oli edelleen innokas tutkija, mutta arvostelukyky oli paljon kehittyneempi kuin muilla ikäisillään. Ei tarvinnut enää pyydellä anteeksi pojan käytöstä. Nyt poika on jo lukiossa, keskiarvo 9,6.

Luota vaan siihen, että tulee päivä, jolloin saat olla ylpeä tytöstäsi. Kannusta häntä tutkimaan, mutta opeta myös rajat, mitä voi yksin tutkia. Veitset, sakset tai kukkamulta eivät ole kovin suotavia
tutkittavia yksin, joku salaperäinen pahvilaatikko voi sitä olla (kunhan olet itse sen ensin tarkastanut). Lapsi oppii kyllä ymmärtämään, ettet estä hänen tiedonhaluaan, ja oppii pyytämään apua, kun sitä tarvitsee. Jos taas yrität liikaa estää, lapsi tekee tutkimuksensa kuitenkin, kun silmä välttää. Tekee ja silloin vahinkoja sattuu. Nauti lapsestasi, uskoisin, että pian helpottaa!

Olen tätä samaa asiaa täällä kanssa viime viikolla tuskaillut. Kun alkoi eka perhekerho, niin meidän tenava leikkihetken aikana viiletti tuulispäänä paikasta toiseen ja sama oli muskarissakin, että koko ajan sylissä kiemurteli & kingerteli tahtoen huoneeseen juoksemaan - en silti antanut hänen mennä, onhan se opittava istumaan aloillaan. Täällä kotona muksu mielellään kiipeilee sinne sun tänne ja esim; keittiön tuolit on pidettävä kumossa, muuten pikku ukko seisoo onnellisena keittiön pöydällä. Samoiten, kun häntä kieltää, niin saa semmoiset hepulit, että oksat pois ja aika usein alkaa iskemään suutuspäissään päätä lattiaan, sitten itkettää, kun päähän sattuu. Tuntuu, että nuo ovat jo ekoja uhman merkkejä ja tästä ne vain pahenevat )

Tosin enemmän tämä pikku ukko sylissä viihtyy, mitä eka aikanaan. Ja samoiten tiettyjä juttuja ( vilkutus, huulten päristely, ota-anna-leikki, taputus, kukkuu-leikki ) on häneltä onnistunut paremmin, mitä ekalta aikanaan. Enemmän myös tämä pikkuinen on alkanut hoksaamaan leikin alkeita ( työntelee autoa, laittaa leluja johonkin laatikkoon jne...), kuin mitä eka tässä vaiheessa aikanaan.

Meilläkin kyllä ajoittain taapero jaksaa keskittyä leluihinsa, mutta hyvin lyhyitä aikoja kerrallaan. Ikää hänellä on 1,3v.

Isommalla lapsellamme on todettu ADHD ja hän on nyt koulussa. Tosin kieltämäti pelkään ja murehdin, että jospa tämä meneminen ja levottomuus tällä "pikku kakkosella" kertovat siitä, että hänelläkin todetaan myöhemmin leikki-iässä ADHD.

Mutta toisaalta, kun on isomman kanssa arkea luotsannut eteenpäin, niin eiköhän se mene tämän tokankin kanssa. Esim; pitää tehdä taas tukku kuvakortteja, kun tämä vesseli on leikki-ikäinen, niin voipi niillä ohjailla päivän ja viikon kulkua eli mitä tapahtuu ja milloin. Ei tule mikään tieto puskista. Muutenkin olen tälle tokalle ollut tiukempi päivärytmin suhteen ja nukkumaan laitetaan ajoissa, kun on niin energinen pakkaus, niin tarvitsee paljon unta.

Ihanaa oli myös löytää tämmöinen ketju, että en koe olevani ainoa energisen taaperon äiti. Voisiko tähän ketjuun laittaa myös vinkkejä mitä te muut olette kokeneet arkea helpottamaan??

Itseä monasti harmittaa se, että kun olen keittiötä raivaamassa, niin pikku ukko keikkuu tässä atk-tuolilla ja hakkaa tätä näppäimistöä. Vaikka mitä esteitä on tehty, ettei hän tänne koneelle pääsisi, niin kyllä hän menee vaikka mistä raosta perille asti. Eikä oikein pysty tätä tietokonehommelia mihinkään muuhunkaan huoneeseen viemään.

Meillä kaksi vanhinta on suht rauhallisia olleet aina, mutta tää kolmas.. Ikää on nyt 1v1kk ja aivan mahdotonta ollut meno heti kun lähti liikkeelle. Nyt muutama viikko sitten oppi kävelee ja meno on aivan kamalaa.. Juoksemalla menee ja kaatuilee. Koko ajan joku paikka mustelmilla. Kiipeilee joka paikkaan (ja tippuu). Silmät pitäis olla selässäkin. Hetkeekään ei oo paikallaan muuten kuin nukkuessaan. Perhekerhossa saa juosta perässä koko ajan ja kylään en jaksa ton kaa edes lähteä. Ehkä tää joskus helpottaa? Oon aina ihmetellyt et miten jotkut pitää taaperoitaan niissä valjaissa.. nyt en enää ihmettele.. Samoin oon ihmetellyt kun muilla lapsiperheillä on ollut esim. keittiön laatikoita/kaappeja lukittuna. Ei meillä nuo kaks isompaa oo mitään kaappeja tyhjentäneet vaan ovat totelleet kun on kielletty. Mut tää kolmas... Huh...

villi kolmonen, vaikka eka minullakin oli siis vilkas tapaus, niin ei hänkään kaappeja penkonut ja tonkinut, niin kyllä tämä pikku kakkonen senkin edestä. Pakko olla kaapit (keittiö) naruilla ja muilla turvaklipseillä kiinni. Osan laatikoista olen myös täysin tyhjentänyt ja niitä pikkuinen saa vapaasti tonkia / täyttää omilla leluillaan.

[QUOTE="Hanna";30235806]Mäkin haluan tietää.

Tänään käytiin vaatekaupoilla, niin mä sain takahuonetta myöten juosta pojan perässä
Kiipeää joka paikkaan, juoksee, pomppii, konttaa, tanssii, mönkii, möyrii... Ei pysy hetkeäkään paikoillaan.
Kyläilemässä jos käydään, mä en saa hetkeäkään olla rauhassa. Pakko mennä yksin askelin pojan perässä ettei tiputtele mitään tai näpellä tv:tä/dvd-soitinta/digiboxia uuteen uskoon (tästä syystä me sein vieraillaankin vaan muissa lapsiperheissä)[/QUOTE]

Ja tää meidän heppuli on nyt 1v4kk. Hyväntuulinen ja nauravainen poika. Tykkää halailla ja syliin pyytää usein (tosin viihtyy siinä korkeintaan minuutin ).
Kotona ja kylässä asioi lähinnä potalla, itse osaa mennä kun hätä on.
Ruoan suhteen ei ole ronkeli, mutta ruokamäärät on aika pieniä.
Öisin nukkuu 11 tuntia, päivällä 2-5 tuntia.

Ja jos jotain mielenkiintoista puuhaa keksii, niin jaksaa kyllä keskittyä pitkäänkin. Kerran oikein kellotettiin, niin 16,43min jaksoi pinota rinkuloita tikkuun
Nyt on jaksanut pötkötellä sohvalla 10min muumeja katsellen.

Valjaita olen minäkin olen tuolle miettinyt

Meidän pyörremyrsky on nyt 7 eikä hiljenemistä näkyvissä... toki se hösöttäminen on nyt erilaista, mutta paikallaan ei viihdy vieläkään. Halutessaan keskittyy kyllä pitkätkin pätkät, mutta muuten on liikkeessä ihan koko ajan.

Usein kouluikään mennessä tulee rauhallisemmaksi. Näin kävi omalle esikoiselle. Tuttavalla vielä "kamalampi" pyörremyrsky. He muuttivat muualle ja kun muutaman vuoden päästä kyselin lapsesta, niin äiti ei enää edes heti muistanutkaan, miten vauhdikas lapsi oli ollut.

Kummipoika oppi vuoden vanhana juoksemaan, sitten hän juoksi tuonne yläasteikään ja rauhoittui kyllä sitten, nykyään ajaa rekkaa että istuu paljon.

No, meillä on kohta neljävuotias eikä missään nimessä rauhoittumisen merkkejä ilmassa.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta minä olen 34-vuotias ja edelleen samanlainen tutkija ja menijä, mitä silloin vauvana. Sorryt!

Alkuperäinen kirjoittaja hmph: Näytä alkuperäinen viesti

Ikävä tuottaa pettymys, mutta minä olen 34-vuotias ja edelleen samanlainen tutkija ja menijä, mitä silloin vauvana. Sorryt!

Click to expand...

No eipä se tietenkään haittaa, vaikka koko ikänsä mennä tohottaisi

Mutta nyt kun omalla tohottajalla ikää sen 1v4kk, täysi vauhti päällä koko ajan ja itsesuojeluvaistoa tasan ei yhtään. Siinä äitiä hirvittää Ja lapsi on mustelmilla ja kuhmuilla jatkuvasti.
Ja jos kuvitellaan, että jossakin vaiheessa oppii kun usein satuttaa, niin ei, ei meillä (vielä ainakaan) ole oppinut. Samoista paikoista muksahtelee vähän väliä

Meillä käytännön konsteja selviämiseen "pyörremyrskyn" kanssa oli ensimmäisenä, ja ehkä tärkeimpänä tiukat arkirutiinit. Lapselle kasvaa "sisäinen kello", ja hän tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kellonajat ruokailuille, niiden väleihin ulkoilut, päiväunet ja leikit. Aina samaan kellonaikaan. Kun lapsi on ne oppinut, ei tule turhia raivareita enää perusasioista ja vanhempien voimia säästyy muuhun.

Toinen asia oli, että aina kun mahdollista, lapsi mukaan työn touhuun. Lapsi viihtyy ja on ennen kaikkea turvassa, vaikka vedellessään pyykkiä koneesta maman kanssa. Työ toki hidastuu, mutta on vaivan arvoista.

Kolmantena asiana mainitsen kodin jakamisen osiin. Silloin voi rajoittaa "pikku pyörremyrskyn" turvalliseen osaan, jos vaikka keittiössä tekee jotain, mihin pientä ei voi ottaa mukaan. Turvaportteja voi laittaa muuallekin kuin portaisiin, sopivan painavia huonekaluja kulkuesteiksi jne. Vähän kuin laajennettu leikkikehä. Ja aivan ehdottomana koin "turvasäilön" (=löysin lastentarvikeliikkeestä kannellisen (!) pinnasängyn). Äkillisissä tilanteissa taapero säilöön, kansi kiinni ja turvallisuus oli taattu. Sai käytyä vaikka veskissä. Säilössä voi valmiina olla jotain mielenkiintoista tutkittavaa. Joskus muksu vastusti silti, mutta ajattelin, että muutama minuutti vaikka täyttä huutoa turvassa on parempi kuin itsensä telonut lapsi.

Kodin ulkopuolella ne valjaat olivat hyvät.

Lenkkeilykin sujui lasten kanssa. Kumpikin vekara omiin rattaisiin. Toisia lykkäsi mieheni, toisia minä, ja sitten mentiin. Lapset hihkuivat onnesta, kun porhalsimme kilpaa reittiämme.

Ja vielä yksi tärkeä asia. En tehnyt kotitöitä lapsen nukkuessa päiväunia. Se aika oli omaa aikaani.

Tuli vielä mieleen niistä keittiön laatikoista. Meillä niihin laitettiin lapselle turvallisia tavaroita, joita ei usein tarvinnut. Lapsi tutki niitä, otti ulos, joskus jopa laittoi takaisinkin osan. Kun niitä sitten joskus tarvittiin, ne täytyi toki ennen käyttöä pestä.