Hirveesti puhutaan, et vanhempien PITÄÄ ulkoilla lastensa kanssa joka välissä

  • Viestiketjun aloittaja stopvouhaus
  • Ensimmäinen viesti
stopvouhaus
Ei siltä oikeesti näytä. Missä te muka ulkoilette? Tälläkin alueella asuu varmasti satoja lapsia, eikä niitä juuri pihalla näy kuin ehkä viikonloppuna ja päiväkodin pihalla. Meidän pihalla tai puistossa ei koskaan arki-iltaisin näy alle kouluikäisiä..

Että oikeesti. Ulkoileeko muka ihmiset lastensa kanssa niin paljon kuin täällä tapahtuvan vouhaamisen perusteella voisi luulla?

Mä en vouhaa, enkä muuten ulkoile. Ellei sitä lasketa että käydään koiran kanssa lenkillä. Eiköhän se 2-3h pph:lla riitä..
 
ma en ain jaksa. varsinkaan jos hiukankaan huono saa eika ittel mitaan pihahommia. saatan olla tois 8tuntia pihal muutenkin paivas. niin oikeesti.en jaksa! ulkoilee hoidos ja liikuntaa harrastetaan pari kertaa viikos muuten. laps 4v.
 
"kirppu"
Meilläkin lapsi ulkoilee arkipäivisin päivähoidossa kuitenkin sen pari tuntia. Kotimatkalla saatetaan pysähtyä joksikin aikaa tuohon lähipuistoon, kun sielläkin näkee kavereita ja voi vielä purkaa energiaa (pääsee hoidosta jo kahdelta, eli on vielä jaksamista). Mutta ei, eipä tuota tule vaadittua itseltä, että pitäisi se aika lapsen kanssa viettää aina nimenomaan ulkoillen. Tervettä järkeäkin saa käyttää. Lapsi haluaa kuitenkin myös leikkiä leluillaan kotona ja meillä aikuisilla on kotityöt jne. tehtävinä.

Luulen, että nuo suositukset perustuvat siihen, että lapset saa riittävästi liikuntaa päivien ja viikkojen kuluessa. Sisällä lapsi ei kuitenkaan pysty samalla tavalla juoksemaan, pomppimaan, kiipeilemään jne. kuin ulkona. Mutta sen kummemmin lapsuutta kuin vanhemmuuttakaan ei tarvi suorittaa.
 
säpäle harmaana
Luulen, että tarkoittamasi ulkoilu koskee lähinnä kotiäitejä. Jos töistä ja päivähoidosta kotiudutaan neljän-viiden aikaan, eipä siinä paljon enää ulkoilla, eikä se ole lapsen kannalta tarpeenkaan, kun hoidossa kuitenkin on ulkoiltu. Ja kotiäidithän ulkoilevat usein aamupäivällä ja iltapäivällä. Illallahan on sitten ruoan laittamista, harrastuksia.

Ja toisaalta se ulkoilu voi olla muuallakin kuin puistoissa. Omakotialueella voidaan ulkoilla omalla pihalla tai sitten voidaan lähteä vaunulenkille.
 
Meillä
kun olin kotona ulkoiltiin paljon, usein 2 kertaa päivässä 1-2 h, joskus 3 kertaakin, joskus vain 1. En kyllä nyt töissä käydessä juurikaan jaksa tai ehdikkään.
 
vvvvv
-Lapsen kuuluu ulkoilla ja liikkua
-Aikuisen kuuluu ulkoilla ja liikkua
-Asiat on OK kunhan kumpikin kohta toteutuu päivän aikana.
(aikuisen ulkoilua ja liikkumista ei ole se, että kävelee autolle ja takaisin)
 
"Lilli"
Kun lapsi ulkoilee tarhassa pari kertaa päivässä ja haetaan klo 16-17 aikaan, ei ulkoilulle arkipäivisin jää aikaa. Viikonloppuina ulkoillaan sään mukaan, silloinkin usein olemme mökillä, emmekä leikkipuistossa.
 
vvvvieras
Päiväkodissa liikkuminen ei välttämättä ole kovin aktiivista (tutkimusten mukaan päiväkodissa liikkuminen on vuosikausien saatossa vähentynyt) joten oman lapsen kohdalla lasken että päiväkodissa liikuntaa tulee 60min ja illalla yritetään saada se toinen 60min reipasta liikkumista. Suositus lapselle on siis 120min rasittavaa (hengästyttävää) liikuntaa päivittäin.

Reippailu muuten onnistuu sisätiloissakin: meillä harjoitellaan hyppynarulla hyppimistä (paksun maton päällä, pehmeä naru), lastenhuoneen katossa roikkuu renkaat, tehdään kottikärrykävelyä ja päälläseisontaa, rapukävelyä, yhdellä jalalla hyppelyä. Helppo liikuntakeino on myös tanssi, ihan diskojorauksesta valssin alkeisiin kuuluu meidän repertuaari. Asutaan kerrostalossa, neliöitä on 61 joten mitään lukaalia ei tähän tarvita :)

Ulkona sitten hyvällä säällä leikkipuistoon, josta löytyy yleensä kaveri. Tylsemmällä ilmalla vaikka pyöräilemään, ei nyt kaatosateella ehkä mutta kostea sää ei haittaa ja lippis kypärän alle niin sade ei tule kasvoille. Viimeksi tein iltapalavoileivät mukaan ja kaakaota termariin, poljettiin puolisen tuntia, syötiin eväät ja poljettiin kotiin takaisin iltapesuille.

Uimassa käydään kerran viikossa, kesällä tietysti useamminkin.

Kerran päivässä kiivetään rappuset ylös 9. kerrokseen.
 
näin meillä tänään
Minä kävin juoksemassa kympin, ekaluokkalainen pyöräili vieressä. Molempien ulkoilu ja liikunta toteutui.
Pienemmät hoitivat iskän kanssa pihaa sillä välin.
 
kuu luu
Mun kuuluu hoitaa duuni ja kotityöt ja lasten harrastusym rumba. Lasten ulkoilua ei kuulu hoitaa. Ulkoilen pienimmän kanssa jos ehdin tai huvittaa, yleensä en ehdi tai sit huvittaa maata vähän ja toljottaa Emmerdaalia. Näin talvella. Keväästä syksyyn ja kesällä ulkonaolo ihan erilaista ja mieluisaa. Ja talvellakin isompien kans okei, jonkun 1vuotiaan kanssa TYLSÄÄ.
 
Pin
No juuri nyt tämän kuukauden ainakin melkein päivittäin, mutta normaalisti ei aina jaksa koko päivänä lähteä mihinkään. Toisena saatetaan olla aamusta iltaan ulkona. Tosi huonoilla keleillä pyritään välttämään ulkoilua mahdollisimman hyvin eli voi mennä kolmekin päivää niin, että käydään vain kaupassa. Sillon voi vaikka lähteä hoploppiin, leipoa tai mitä nyt tuleekin mieleen.
 
Nyt kotiäitinä ulkoilen paljon lasten kanssa. Järkihän noiden kanssa lähtee, jos tuota 3,5 vuotiasta ei vie pihalle... yleensä ollaan 2-2,5h pihalla heti aamusta. Hyvällä säällä ulkoillaan usein myös iltapäivällä.

Illalla lapsi käy yleensä ainakin parina iltana viikossa vielä iltalenkillä koiran kanssa potkupyörällä. Iltalenkit varmasti jatkaa ohjelmistossa sittenkin kun lapset menee hoitoon. välillä mennään koko perhe, vauva rattaissa, esikoinen tykkää potkutella pyörällään - pian siirtyy ehkä polkemaan kunhan oppii menemään ilman appareita.

Mut joo, illalla jos piipahdetaan jossain leikkipuistossa niin tyhjää on. Isompia lapsia näkyy ja sit muitakin lasten kanssa lenkkeileviä perheitä.
 
Me harvemmin ulkoillaan missään puistoissa tai muissa vastaavissa paikoissa. Eli ainakaan meidän perhettä ei ihan hirveesti niissä näy. Enemmänkin samoillaan metsissä tai lähdetään jonnekkin muualle. Puistot on myrkkyä :)
 

Yhteistyössä