Ylipainoisten odottajien ketju

Ajattelin herätellä henkiin tällaisen ketjun ylipainoisille odottajille. Ainakin pari vuotta sitten oli oma ketjunsa ylipainoisille lasta yrittäville, mutta en muista oliko ylipainoisille odottajille omaansa. Meillähän raskautta pidetään omalla tavallaan "riskiraskautena" ja seurataan tarkemmin tai eri tavalla kuin normaalipainoisten raskautta.

Olisiko meitä riittävästi ihan pinoksi asti? :)

Voitaisiin täällä jakaa kokemuksiamme raskauden seurannasta, hoitohenkilökunnan suhtautumisesta ylipainoon ja ylipainon tuomista ongelmista (ja miksei hyvistäkin puolista, jos niitä on ;) ), ylimääräisistä tarkastuksista, sairauksista, BMI:stä ja ihan mistä vain keksitään.
 
  • Tykkää
Reactions: Anuliini1975
Täällä toinen paksukainen, ylipainoa semmonen 30kg ja raskaana vkolla 10+6. Eka neuvola oli vkolla 6+jotain, ja mulle sattui ilmeisen mukava neuvolatäti. Ei kommentoinut painoa, suositteli vaan kävelylenkkejä tai jotain edes pientä liikuntaa.

Aloin heti plussan jälkeen karsia herkkuja ja ylimääräisiä ruokavaliosta, ja olenkin nyt pitänyt yhden herkkupäivän viikossa. Paino ei ole vielä ainakaan noussut lähtöpainosta. Pahoinvointi alussa oli tosi lievää, joten ei senkään vuoksi ole kiloja lähtenyt.

Np-ultra on ylihuomenna, saas nähdä sanooko siellä henkilökunta jotain. Tosin enemmän jännittää kohdun sisältö, puhukoon muuten mitä lystää. Toivon vaan, että siellä on terve pieni. :)
 
Jes, ainakin yksi kohtalotoveri on löytynyt :D

Itselle sattui ekaan raskauteen sellainen terkkari, joka huomautteli heti, jos oli tullut pari sataa grammaa liikaa painoa neuvolakäyntien välillä. Loppujen lopuksi kiloja tuli n. 14 kg, joista yli 10 kg jäi jo laitokselle. Mun mielestä 14 kg on ihan kohtuullinen määrä vielä. Nyt tähän toiseen raskauteen sattui eri terkkari, joka ei ole sanonut vielä mitään painosta, vaikka raskauden alusta kiloja on humpsahtanut jo 7 kg... Mutta niin kävi mulle ekassakin raskaudessa, että aluksi tuli paljon kiloja, keskivälillä ei ollenkaan ja sitten loput kilot tulivat vasta ihan lopussa, kun vauva alkoi kasvaa.

Kävin edellisessä raskaudessa kahdesti sokerirasituksessa, ensin viikolla 15 ja sitten viikolla 26 tai 27. Molemmissa rasituksissa sokerit normaalit. Ylipainoisena joutuu kahdesti noihin testeihin. Nytkin olen käynyt jo kerran ja taaskin arvot normaalit, ei siis toistaiseksi viitteitä raskausdiabeteksesta, vaikka onkin ylipainoa.

Pahimmat muistot hoitohenkilökunnan tölväyksistä sijoittuvat kahden vuoden takaiseen kevääseen, kun terkkari suositteli käyntiä ravitsemusterapeutilla. Silloin painoa oli nykytilaa vähemmän, enkä kokenut olevani mitenkään häiritsevästi ylipainoinen. Vaikka painoa on paljohkosti, olen silti melko pienikokoinen pullukka. Kerroin teraupetille silloisista vauvahaaveista - kuvittelin kai, että saisin vinkkejä odotuksen aikaiseen ruokavalioon. Teraupetti nyökytteli ja sanoi, että hänen mielestään minun ja mieheni tulisi hylätä vauvahaaveet siihen asti, kunnes pääsisin eroon ylipainostani :O Minä nieleskelin kyyneleitäni, kun hän kertoi, kuinka riskialttiita ylipainoisten naisten raskaudet ovat ja kuinka raskausajan diabetes, isokokoinen vauva, vaikea synnytys, sektio ja sitä ja tätä. Vuoden päästä syntyi terve, normaalikokoinen (3655g) poika, normaalisti alakautta, pari päivää lasketun ajan jälkeen. Kukaan ei puhunut koko raskauden eikä synnytyksen aikana siitä, että raskauteni olisi jotenkin muita huomattavasti riskialttiimpi (toisin kuin ravitsemusterapeutti kovasti väitti), vaikka olinkin ylipainoinen. Sille ravintoterapeutille pitäisi varmaan laittaa jotain palautetta :D

ralliruutu 15+6
 
Heip!

Täällä myös yksi ylipainoinen odottaja! BMI 46 :/
Mulla oliki jo kova vauhti laihdutuksessa käynnissä, 8kg olin saanut jo lähtöpainosta tiputettua ja tahdin piti vielä jatkua, koska olimme miehen kanssa sopineet että jätetään loppukesästä 2015 ehkäisy pois. Pikkuinen kuitenkin ilmoitti tulostaan jo marraskuun -14 lopulla. Olin samaan aikaan niin iloinen raskaudesta, mutta samalla aivan paniikissa tämän ylipainon takia, koska minuakin oli peloteltu etten tulisi edes raskaaksi näin painavana. Mietin jopa aborttia, koska niin paljon pelkäsin miten tämä vaikuttaisi vauvaan ja minuun.

Kävin kuitenkin erittäin mukavalla lääkärillä joka teki samalla varhaisultran missä laskettiin missä mennään (6+6 oli silloin) ja lohdutti ettei minulla ole mitään hätää, koska olen kuitenkin vielä nuori (22v) ja tähän asti ollut terve kuin pukki. Ja hyvä että itse tiedostan ylipainoni, niin voin tarkkailla syömisiä jne. Painoa ei saisi juurikaan nyt raskauden aikana tulla.

Erittäin mukavaa palvelua olen saanut joka paikassa, ja olen avoimesti puhunutkin että vähän pelottaa tämä raskaus BMI:in takia ja hyvin on otettu vastaan. Vaikka joka kerta jännittää kun uuden ultraajan/hoitajan luo menee et nyt saan kuulla kunniani.

Sokerirasituksessa kävin 12 viikolla ja kärähdin paastoarvoista, joten nyt olen itse mittaillut arvoja ja olen äitiyspolilla seurannassa. Ruokavaliota pitäisi vieläkin tiukentaa, koska aamun paastoarvot ovat huonot :<.

Nyt olen karsinut kovalla kädellä sokereita ruokavaliosta ja kello soittaa 3,5-4h välein että muistan napata jotain suuhuni, koska lihavuuteni ongelma on se että en syö tarpeeksi usein, ja sitten nälkä kavaa niin isoksi että vedän kaksinkäsin ruokaa. Tuo on onneksi nyt auttanut laskemaan aamusokeriarvoja.

Painoni heittelee päivän mukaan, mutta plussaa on tullut n. +3-4kg, viikkoja 22+1
Yhtään enempää ei nyt sais tullakaan, joten kovasti koitan skarppailla etten söis sokeria tai muutakaan höttöä.

Turva ei ainakaan myöntänyt sikiolle vakuutusta korkean bmi:in takia. Pitää vielä muilta yhtiöiltä kysyä. Rakenneultra piti tehdä 3 kertaa, koska näkyvyys vatsapeitteiden takia oli huono, ja vauva oli 2 kertaa huonossa asennossa ettei saatu tsekattua kaikkea.
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kuulla muidenkin ylipainoisten kokemuksista. Mulla on takana vasta yks neuvolakäynti sekä nt-ultra, eikä tosiaan kummassakaan kommentoitu mitenkään ilkeästi mun painoa. Uä-kätilö kehui, kun ei ollut tullut lisää painoa neuvolakorttiin merkitystä.

Voisin kuvitella, että saan ens käynnillä lähetteen sokeritestiin. Ekasta raskaudesta sillon 10v. sitten, n. 20-30kg kevyempänä meinasin jäädä kiinni sokereista. Yksi arvo oli siinä ja siinä rajalla. Toisaalta silloin en katsonut mitä suuhuni laitoin, herkkuja meni "kahden edestä". Nyt sallin vain yhden herkkupäivän viikossa.

Ralliruutu: Tosi kurjaa kun kuulee tuollaisista "huomauttelevista" nlatädeistä. Ihan kuin me ei itse tiedettäis, että sitä painoa on. Ja raskaana oleva nainen voi olla aika herkillä muutenkin. Mun mielestä tuo 14kg ei ole paha, kun kuitenkin suurin osa jäi laitokselle. Mulla valitettavasti jäi ekasta aika paljon ylimääräistä. Nyt toivon ettei sitä tule, ja että osa lähtis imetyksellä.

Semmonen muuten tuli mieleen, että ne terkkarin vaa'at on saatanasta. Kotivaaka näyttää aina paria kiloa vähemmän. :D

Marmosetti ja Pötkö 12+0 :)
 
"Pallokala"
Moikka!
Mulla on BMI 36 ja neuvolassa sanoivat vaan, että raskauskiloja ei saisi tulla. Mietin missä vaiheessa niitä alkaa tulla kun ei nyt olla painon kanssa menty kuin alaspäin hyvällä ruokavaliolla. Raskausviikkoja itsellä siis 14+5. Onkohan siitä haittaa jos hyvällä ruokavaliolla laihtuisikin normaalisti? Yleensä tulee syötyä paljon suklaata ja rasvaista ruokaa. Nyt raskauden aikana olen jättänyt ne pois. Kävin viime viikolla sokerirasituskokeessa ja paastoarvo oli heidän mielestään huono (5.6 kun piti olla jotain alle 5.3). Mielestäni ei ole kovin suuri poikkeama. Tänään sain mittauslaitteen ja kotona mitatuissa arvoissa paaston pitää olla alle 5.5. Uskon, että itselläkin ongelmana ollut liika syömättömyys ja sitten kerralla syödään liikaa ja epäterveellisesti. Liikuntaa en myöskään osaa harrastaa niin uskon senkin vaikuttavan paljon. Nyt tarkoitus olisi päästä lisäämään liikuntaa.

Marmosetti: Meillä terkkarin vaaka näyttää ihan samaa mitä mun kotivaaka, ehkä sun kotivaaka on vähän liian puolueellinen :D

PikkuPähkinä: Tehtiinkö se rakenneulta saman päivän aikana kuitenkin kun puhuit kolme kertaa? Vai tarkoitatko, että siinä meni vain aikaa?
 
Itsellä tosiaan nuo sokerit oli viime raskaudessa hyvät (rv 16 paastoarvo 4.8 ja 1 tunnin jälkeen 7.8 ja 7.5, toisella kertaa rv 26/27 4.8, 7.2 ja 6.6 eli ei onneksi lähelläkään viitearvoja). Ja siitä jos mistä osaa tämä pullukka iloita, koska ei minusta olisi mittaamaan säännöllisesti sokereita. Nostan kyllä hattua jokaiselle muulle, joka siitä selviää :) Ilmeisesti kilpirauhaslääkityksellä on tuohon sokeriaineenvaihduntaan tosi iso vaikutus, joten joutuu varmaan kiittelemään sitäkin hyvistä arvoista. Kilpirauhasarvot taas ovat pomppineet nyt jo alussa ihan laidasta laitaan, vaikka lääkityksessä ei ole tapahtunut muutoksia (rv 9 TSH 0.33 ja rv 15 TSH 2.15).

Painon noususta oli puhetta edellisessä raskaudessa, että suosituksien mukaan ei saisi tulla kuin max. n. 7 kg lisää. Tässä raskaudessa ei ole terkkarin kanssa puhuttu painosta mitään muuta kuin vertailtu edelliseen raskauteen, että miten etenee. Ajattelin, että jääneet 4 kg lähtisivät imetyksen avulla, mutta vauva imi aika harvoin, joten sitä kautta ei varmaan vaan aineenvaihdunta päässyt kunnolla käyntiin ja jouduinkin lopettamaan imetyksen vauvan ollessa 4 kk, koska maitoa ei vain tullut enää, että vauva olisi ollut kylläinen. Nuo neljä kiloa piti sitten laihdutella muulla keinoin imetyksen loputtua, mutta ne ehtivät kyllä jo tulla sitten tämän raskauden alussa jo takaisin. Esikoisen ja tämän uuden tuloillaan olevan beibin väliin kun ei mahdu ikäeroa kuin 1,5 vuotta :whistle:

Ai niin, minkälaisia verenpaineita teiltä muilta on mitattu? Itsellä on taipumusta korkeisiin verenpaineisiin, aina jotain 146/84, kuten viimeksikin. Niiden takia ensi viikolle varattiin ihan kontrolliaika, mutta tiedän, ettei ne tuosta kyllä tipahda mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:
Pallokala: Eikun kävin 3 eri kertaa ultrassa, rv 19+2, 21+0 ja 21+2 että saatiin nuo kaikki paikat kunnolla kuvattua. Mutta tuo pikkukaveri oli kahessa ekassa jo tosi huonossa asennossakin, vikalla kerralla oli paljon kuvauksellisempi niin homma oli hetkessä hoidettu. :)
 
Mäkin koitan huudella tänne vähän, kiva että ralliruutu jaksanut laittaa tällaisen ketjun pystyyn! :)

Täällä siis kans yksi ylipainoinen odottaja, ylimääräisiä kiloja on edelleen varmaan noin 15 kilon verran. Viime vuoden aikana raskautumisyritysten kans oli tosi vaikeaa toistuvien keskenmenojen myötä ja lohtusyöjänä keräsin itselleni varmaan 10 kiloa lisää. Niistä kiloista ehdin pudottaa noin 7 ennen tätä raskautta aika pienillä elämänmuutoksille ja nyt raskauden aikana on tippunut vielä reilut 5kg lisää, kun alkuraskauden etomisen vuoksi kaiken rasvaisen ruuan, suklaan ym syöminen jäi pois. Huomenna tulee täyteen rv 18+0 ja esikoinen on siis odotuksessa.

Pelkäsin etukäteen neuvolan suhtautumista painoon, mutta neuvolaterkka onkin ollut tosi kiva sen suhteen! Kyselin erikseen raskauden painotavotteista ja mulle terkka antoi "luvan" raskauskilojen kertyä noin 10kg, koki että on parempi jos en asiasta stressaa. Oon pyrkinyt syömään nyt mahdollisimman terveellisesti, mutta annan itseni syödä jotain pikkuhyvääkin silloin kun mieli tekee. Toivon kuitenkin, että painon nousu pysyisi mahdollisimman maltillisena ja koitan pitää kasvavan pienen hyvinvoinnin nyt etusijalla omissa ruokavalinnoissa.

Sokerirasitus olisi edessä parin-kolmen viikon päästä, se vähän jännittää. Kiva kuitenkin kuulla että muillakin arvot on olleet ihan hyviä ylipainosta huolimatta! :)
 
Täällä kans yksi reilulla 20 ylimääräisellä kilolla varustettu odottaja. Olen jo loppusuoralla teihin muihin nähden, kun nyt menossa rv 35+2. Aluksi kärsin monta viikkoa todella voimakkaasta pahoinvoinnista ja paino putosi jonkin verran. Vasta tammikuun puolella kilot oli samat kuin raskaaksi tullessa ja nyt painoa on kertynyt 7,7 kg lähtöpainon päälle. Missään vaiheessa neuvolassa ei ole ylipainoa kommentoitu mitenkään eikä puhuttu siitä, miten paljon kiloja saa tulla raskauden aikana. Ihan jees juttu.

Sokerirasituksessa pomppasin paastoarvosta, joka oli juuri rajalla eli sen 5,3. Niinpä sitten olen joutunut ruokavaliota muokkaamaan ja kotona mittailemaan enemmän kuin tarpeeksi. Arvot on kuitenkin pysyneet kohdillaan yllättävän helposti ja hyvin. Mulle ongelma on yöpaasto, kun se ei saa ylittää 10 tuntia. Närästyksen takia en voi syödä kovin paljon iltaisin enkä juuri ennen nukkumaan menoa. Niinpä olen sitten välillä joutunut nousemaan aamulla klo 4-6 syömään jotain. "Onneksi" olen ollut saikulla tammikuun alusta asti, niin ruokailurytmin ylläpitäminen on ollut helpompaa eikä nuo aikaiset aamupalat ole olleet ongelma. Radi-diagnoosin jälkeen olen saanut kiitosta lääkäriltä ja diabeteshoitajalta siitä, että painoa on kertynyt maltillisesti. Nyt viimeisten viikkojen aikana on kuitenkin vauhti kiihtynyt ja se huolettaa minua vähän. Pitää kai yrittää syödä vielä vähän terveellisemmin. Liikkua en juurikaan voi, kun liitoskivut on niin karmeat. Vinkkinä muuten siihen, jos aamun paastoarvo tuppaa nousemaan liikaa... Itselläni toimii kaikista parhaiten iltapalana ruisleipä, jonka päällä juustoa ja kurkkua sekä tomaattia tms. Eli pari palaa leipää ja lasi maitoa tai vaikka pieni jogurtti. Jogurtit ja hedelmät jne eivät riitä pitämään sokereita kohdillaan. Muuten pystyn syömään aterioilla vaikka mannapuuroa ilman, että arvot menee yli, vaikka neuvolassa on juuri puuroista varoiteltu useimmille epäsopivina.

Mulla on tätä raskautta ennen ollut kaksi keskenmenoa ja ennen tärppiä olin jo luopua toivosta, kun tuntui, etten raskaudu millään uudelleen. Muutamassa yhteydessä väläyteltiin sitä, että pitäisi laihduttaa ja aloitinkin terveellisemmän elämän, mutta kaksi viikkoa sen jälkeen plussa pärähti tikkuun. Keskenmenot aiheutti jonkin verran masennusta ja siihenhän tietenkin tuli syötyä, niin lihoin entisestään. Muuten en olisi mitään laihiksen tapaista aloittanutkaan sillä luin tutkimuksesta, jossa väitettiin, ettei naisen ylipaino vaikuta hedelmällisyyteen niin kuin väitetään. Syy siihen, miksi näyttää siltä, että laihduttamisen jälkeen tärppää paremmin onkin siinä, että seksiä tulee harrastettua enemmän. Mene ja tiedä sitten. Tutkimuksiahan on moneen junaan.

Tsemppiä ja onnea matkaan kaikille!
 
Moi.
Käykö täällä enää kukaan..? Nostellaan sitten..
Mä en nyt kai kauheen ylipainoinen oo, mutta kun tupakin heitin pois 8kk sitten rupes toi paino nousemaan ja BMI 27,7 lievä ylipaino :stick: oon 170cm ja 83kg ja 10+4rv raskaana. Painoo tullu tollanen 13kg lisää..
Neuvolassa käynny ja ei siellä mitään sanonu ja neukkutätikin aika pullee rouvva :LOL:
Kovasti oottelen millanen sotanorsu minusta tulee loppuraskaudessa :popcorn: hih..

Mitäs te muut odottajat?
 
Mulla tänään viikkoja kasassa 8+1 ja BMi 43 :(. Ensimmäisessä neuvolassa täti ei mitenkään kauhistellut painoa, mutta kyllä siitä puhuttiin. Olin jo etukäteen käynyt etsimässä raskausajan diabeteksen hoito-ohjeet, ja korjannut ruokavaliota niiden mukaiseksi. Olin itseasiassa varautunut neuvolatädin puolelta paljon pahempaan läksytykseen. Vähän sen suuntaista kyllä sainkin sitten kun käytiin yksityisellä varhaisultrassa. Terveellinen ruokavalio on nyt sopinut ihan hyvin, kun ei tee mieli mitään makeaa tai raskasta. Kasviksia taas voisin vetää kilokaupalla. Paino on pudonnut tähän mennessä n. 3 kg. Neuvolatäti sanoi, että painoa ei tarvitsisi tulla hirveästi lisää, yksityinen gyne sanoi, että ei saa tulla yhtään, ja parempi olisi, jos paino vähän putoaisikin raskausaikana. Jälkimmäinen vastaa enemmän omaa suunnitelmaa.

Ekan sokerirasituksen varasin viikolle 13. Toivottavasti ei oo arvoissa mitään häikkää. En jaksaisi alkaa mittailemaan sokereita kotona, vaikka tietysti teen sen, jos arvot ei oo kohdallaan.

Mä otan tän asian niin, että mulla on tässä elämäni tilaisuus opetella syömään oikein ja liikkumaan säännöllisesti, etten sitten siirrä omia (huonoja) elintottumuksia seuraavalla sukupolvelle.
 
Viimeksi muokattu:
Heips !

Täällä meneillään rv 11+1, toista lasta odotan. Esikoisen raskauden alkaessa bmi oli 35 nyt toisen raskauden alkaessa bmi 39. Mulle ei ensimmäisen raskauden aikana missään vaiheessa kukaan mitenkään huomauttanut tai kommentoinut ylipainoa. En silloin itsekään ollut kovasti huolissani mutta nyt kun painoa on enemmän niin itseäni huolettaa, tälläkään kertaa neuvolassa ei asiasta muuten mitään sanottu mutta itse otin puheeksi ja täti oli hyvin kannustava että kun muuten on perusterve niin ei tarvitse kovasti olla huolissaan... Sokerirasituksessa esikoisen aikana kävin kaksi kertaa ja arvot olivat hyvät. Nyt olen varannut taas ensimmäisen sokerirasituksen 12+ viikolle.
 
"superäiti"
Laitanpa oman stoorini joukon jatkoksi.

Mulla sairaalloinen lihavuus (siis se bmi termi), bmi on vaihdellut väliä 45-56. Ekaa odottaessa oli tuolla pienemmässä päässä. Takana on jo useampi normaalisti sujunut raskaus ja synnytys ja terveitä lapsia. Parissa raskaudessa on ollut myös rd, koska paastoarvo lievästi yli rajan. Hoitamatta jätin nuo rd:t, koska en itse uskonut niistä olevan vaaraa eikä niistä ollutkaan. En tietenkään suosittele sitä kellekään, jos ei vaivaudu ottamaan asiasta selvää, mutta mulla oli asiasta sen verran ymmärrystä, että annoin olla. (Tosin sen verran hoitomuodoista sanon, että ehdottomasti olen dieettihoidon kannalla, en insuliinin. )

Mitäs muuta. Hhm, mulla kyllä ultrat ja oikeestaan kaikki meni ihan normaalisti, mutta onhan meitä erimuotoisia, minulla ei kaikki kilot ole tossa vatsan kohdalla.

Mulla ei ole mitään sairauksia, mutta liikkumiseen ylipaino vaikuttaa todella negatiivisesti. Polvia särkee ja jaksaminen ei ole kovin hyvää.

Ralliruutu, kirjoitit : #Teraupetti nyökytteli ja sanoi, että hänen mielestään minun ja mieheni tulisi hylätä vauvahaaveet siihen asti, kunnes pääsisin eroon ylipainostani Minä nieleskelin kyyneleitäni, kun hän kertoi, kuinka riskialttiita ylipainoisten naisten raskaudet ovat ja kuinka raskausajan diabetes, isokokoinen vauva, vaikea synnytys, sektio ja sitä ja tätä."

En ole ikinä kuullut mitään vastaavaa, kuin keskustelupalstoilla. Mihin hän perusti tietonsa ja oliko ne riskit todellisuudessa luokkaa: lottovoitto vai minkälaiset?

Mun vauvojen koot on muuten ollut 3,6-4,9, kaikki normaalikokoisia (ei sokeriongelmia ja pituus-paino-ikätasolla normaalit). Eikä isoimmankaan synnytyksessä mitään ongelmia.

Jos jollakin on ollut jotain ongelmia niin ainako ne sitten laitetaan ylipainon piikkiin? Itsekin tunnen vain normaalipainoisia insuniilihoidettavia rd-äitejä.
 
"superäiti"
[QUOTE="superäiti";30820529]Laitanpa oman stoorini joukon jatkoksi.

Mulla sairaalloinen lihavuus (siis se bmi termi), bmi on vaihdellut väliä 45-56. .[/QUOTE]

Niille, joille tuo ei kättelyssä mitään mielikuvaa anna, niin bmi 50 hujakoilla tarkoittaa siis jo kymmeniä kiloja ylipainoa. Mulla olisi esim. nyt ihannepainoon matkaa yli 90 kiloa. Eli näin tämän ketjunkin sisällä on valtava variaatio.

Hiukan vaikea suhtautua siihen, että jo parinkymmenen kilon ylipainosta alettaisiin kritisoida ja varoitella vaaroista ja riskeistä.
 
Ihanaa, että ralliruutu on laittanut tällaisen ketjun :)
Itse en Vielä kuulu odottajiin, mutta mielenkiinnollla seuraan tätäkin ketjua, kun osui silmiini hetki sitten.
Minulle gyne sanoi tuossa loppusyksystä tarkastuksessa, kun tuli puhe lapsista, että hän ei suosittele raskautumista, eikä ole laittamassa minua lapsettomuushoitoihin, ikäni ja painoni takia. Mulla on ylipainoa aika runsaastikin, eli paukkuu satanen heleposti rikki, vaikka pituutta on alle 160 cm :/ Minä siinä sitten pillahdin tietenkin itkuun, Vielä lapseton, mutta hyvin alkaneessa suhteessa oleva nainen, joka muutenkin on herkkä itkemään. Sitten gyne sanoi, että eihän sitä tiedä, vaikka Ihme tapahtuukin ja alan odottaa vauvaa.
No, nyt sitten pikkuhiljaa Miehen kanssakin tohdittu jutella vauva-asioista ja minulla onkin loppukuukaudesta aika lekurille, että mitä hän tuumaa lääkityksestä, olen siis mielenterveyskuntoutuja, eli sillä saralla on lääkitystä, ei onneksi muuten. Äitini oli jo sitä mieltä, että ei kun vain vauvantekopuuhiin ja minnuu niin hellyttää, että hän oikein innostaa mua ja Miestäni(on minua peräti 8 vuotta nuorempi) moisiin hommiin, parikymmentä vuotta sitten hän ois vaan kauhistellut, jos minusta ois tullut äiti parikymppisenä.
Tällaista tarinaa tällä erää. Onnea vaan teille odottajille, toivottavasti tämän kesän aikana pääsen liittymään myöskin odottajiin :)
 
  • Tykkää
Reactions: HooKoo-82
Mäkin olin lukenut monenlaisia juttuja siitä, miten ylipainoiset naiset kärsii paljon useammin lapsettomuudesta. Minun kohdallani ylipainosta ei näyttänyt olevan haittaa, tokasta yrityskierrosta tärppäsi. Toisaalta mulla ylipaino ei selkeästi ole vaikuttanut negatiivisesti hormonitoimintaan, ja kierto on aina ollut säännöllinen.
 
Minä olen pahimmallaan ollu 45kg painoinen, mutta sitte tuli kaikkee ja painoo nous nyt tän toisen avioliiton myötä ja tupakki jäi nii nyt sitte ollaa pullukka :D ihan kivaa näinkin välillä :) mutta tuosta lapsettomuudesta, minullakin sitä on ajoittan tai tahottomuutta ja menkat säännölliset ja tässä kuule lapsi nro.7 odotellaan LA marraskuussa 30pvä :)
Me siis uusperhe mie tulin -02, -03, -05, -08 lasten kanssa uuden miehen luo ja mentii naimisiin ja tehtiin -12, -13 lapset ja nyt tulee kolmas yhteinen, mulle seitsemäs. :)

HooKoo 10+6rv
 
Jiihoo86
Ihana jotenki todeta etten ole ainut.. Ensimmäisen raskaudessa alku paino oli 119kg, laitokselle mennessä 140kg!! huoh... noh... sen jälkeen sain painoni tiputettua 95kg sitten tulinkin raskaaksi ja nyt viikoilla 22 ja paino tällä hetkellä 113 kg :( Mä en kestä. En mä sitä sano mulle kovasti maistuu hyvä ruoka ja varsinkin nyt kun tupakin lopettanut ja tuntuu edelleen jotain puuttuu joten jotai pitää saada suuhunsa, mutta en mä suklaata tai pizzaa vedä kaksin käsin joka päivä. Mutta tuntuu iha hurjalta että painon nousu voi olla jopa 3 kiloo paris päiväs. Sitten tasoottuu mutta kertaakaan en oo laihtunu. Laihdutin vähähiilihydraattisella ja vähärasvaisella ruokavaliolla ja nyt kun siirtynyt ns.normaaliin ruokaan paino nousee kohisten.
Mulla on ollu ihana neuvolatäti, ei niinkään koskaan mun painostani kommentoi, minä tässä enemmän joka neuvola käynnillä stressaan ja paasaan sille tädille että p**keleen p**kele! On todennut vaan että se pitää vaan hyväksyä että joillain se paino nousee enemmän kuin muilla. Ja mä ilmeisesti olen se juuri jolla vaan paino nousee.
Tuntuu vaa nii surkeelta kun sä laihdutat niin valtavasti ja sitten kaikki tulee yhtäkkiä takas. Vaikka syy on raskaus mutta sitä vaa ehkä kuvitteli ettei se paino nyt tällä kertaa nouse niin paljon ja että mä voisin oikeesti näyttää raskaana olevalta äidiltä enkä vaa liika lihavalta, mutta tuntuu ettei se tälläkään kertaa toteudu.
Mutta ompa mulla tämän jälkeen aikaa laihduttaa taas tuohon 95kg ja ehkä siitä viä 10 pois nii sitten olen sopivasti lihava ja ihana 2 pojan onnellinen äiti :D
 
Täälläkin eteenpäin puksutellaan menemään, niin siinä sitten kävi että RaDin takia iltainsuliinia joutuu pistämään, ja se onkin onneks tepsinyt hyvin noihin aamu-arvoihin. :)
Kontrolliultras vauvan koko oli vielä ok ja lapsivettä sopivasti. Muuten raskaus edennyt helposti ja kivuttomasti. Painoa tullut nyt se n.5-6kg ja diabeteshoitaja sano et muutaman kilon saisin tiputtaa nyt poispäin..... RV 27+0
 
Ihan on alussa, mutta ylipainoa piisaa ja vähän niinkuin odottaja olen, eli tänne :) Ehdin tiputtaa painoa viitisentoista kiloa, parisenkymmentä olisi pitänyt saada pois, mutta pukkasi plussaa tikkuun kesken homman. Itse ajattelin tietyllä tasolla jatkaa nykyisellä ruokavaliolla, joka on runsas ja todella terveellinen, mutta hiilihydraattitietoinen (varsinaista hiilaria aamupuuroannoksesta ja treenipäivinä pastasta, muuten vain marjoista, hedelmistä ja kasviksista). En tiedä onko kukaan tavannut ihmistä, joka on loppuraskaudesta 20kg kevyempi kuin alussa ;) mutta ainakin ajatuksena oli, ettei paino nousisi grammaakaan.
Olen liikkunut tänä vuonna erittäin paljon enemmän kuin koskaan aiemmin, ja tarkoitus on pitää siitä kiinni, vaikka joutuisi sitten vähän keventämään tahtia. Toivottavasti mikään yletön pahoinvointi ja väsymys ei ihan kaada sohvanpohjalle, sillä siinä saattaisi unohtua terveellinen syöminen ja ulkoilu, ja alkaa karkkipussi kolkutella ;)
 
Kiva juttu että täällä on ollut aktiivista keskustelua, oon käynyt aina välillä seurailemassa mutta en oo jaksanut kirjautua niin, että oisin saanut vastattuakin nimissäni jotain :)
Täällä 22+5 menossa. Ekojen neuvoloiden välissä painosta tippui noin 5 kiloa ja tähänmennessä kiloja on tullut takaisin kilon verran. Vielä ei siis onneksi olla edes lähtöpainossa!
Herkkujen syönti on (osin mielitekojen ja alkuraskauden etomisen) vuoksi jäänyt selvästi vähemmälle kuin ennen raskautta, mutta oon antanut kyllä itseni herkutellakin silloin kun mieli tekee. Ruuankaan suhteen en pyri laskemaan mitään kaloreita, mutta koitan pitäytyä mahdollisimman pitkälle terveellisessä kotiruuassa omaa ja vauvan hyvinvointia ajatellen. Sokerirasitus odottaisi kesäkuun alussa ja se pelottaa kyllä. Rakenneultrassa sikiö oli viikkoihinsa nähden kuulemma hieman siro, mutta siitä en viitsi vetää muita johtopäätöksiä kuin sen, että meidän suvussa on tupannut olemaan pieniä vauvoja.

Oma neuvolaterkka on ollut edelleen tosi kiva ja kannustava, painosta en oo kuullut mitään syyttelyä tai painostusta, vaikka itsekin tiedostan että ylipainoa on edelleen ihan reilusti. Ens viikolla kuitenkin omaa neuvolaterkkaa sijaistaa joku toinen, toivottavasti sieltä tulisi vastaan yhtä mukava ihminen...
 
Hyvä, että tää ketju on lähtenyt elämään, vaikka itse olen joutunut olemaan poissa :) Tosiaan olen ollut kuukauden erilaisten tulehdusten kourissa, joten voimat ovat olleet poissa enkä ole jaksanut juurikaan koneella istua. Tosiaan kuukauden sisällä on ollut kuumetta, kaksi flunssaa, poskiontelotulehdus, keuhkoputkentulehdus, korvatulehdus, silmätulehdus ja mitähän vielä... :kieh:

Itsellä on kyllä paino noussut, 8 kg on tullut jo raskauden aikana ja painan melkein saman, kun viimeisilläni esikoista odottaessa. Itseä tuskastuttaa nähdä lisääntyneet kilot vaa'assa, mutta vaatteet eivät kiristä eikä peilikuva näytä sen paisuneemmalta kuin ennenkään. Tosiaan liikunta on jäänyt vähemmälle nyt, kun olen koko ajan ollut jossain taudissa, ettei ole jaksanut saati voinut poistua kotipihaa kauemmas, kun vointi on ollut niin huono. Huomenna oli tarkoitus suunnistaa lenkille ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon, ihan on jo odottava fiilis!

Rakenneultra oli tosi huono kokemus, lääkäri puhui melkein koko ajan pelkästä painosta ja siitä, kuinka paljon se on noussut. Yritin selittää ihan flunssaisena, että en todellakaan ole pystynyt liikkumaan yhtään moneen viikkoon, mutta se puhui pelkästä dieettaamisesta ja ruokavalionmuutoksesta... Ultraaminen oli lääkärin mukaan vaikeaa, koska istukka on taas edessä, lapsi oli koko ajan huonossa asennossa ja ylipaino vaikeutti pienimpien elimien näkymistä. Ei saatu edes arvauksia tulossa olevan lapsen sukupuolesta ja jäi vähän huono maku suuhun, kun lääkäri ei oikein tuntunut jaksavan keskittyä sikiön mittaamiseen, saati lapsen jalkovälin katseluun. Muutenkin lääkäri puhui vaan ylipainon riskeistä kertomatta, mitä ne riskit ovat ja kuinka suurista riskeistä on kyse. Noh, yksi terve lapsi on maailmaan saatettu ylipainosta huolimatta, toivottavasti syksyllä toinenkin :)

21+3
 
Voi,voi. Kyllä menee veron maksajien rahoja hukkaan, kun monta kertaa ultrataan, kun on nyt sattunut odottaja "vähän" kasvattamaan rasvamakkaraa mahaansa!
Olen todella pahoillani puolestasi, kun koet tarvetta tulla palstalle, jolle et selkeästi kuulu, haukkumaan muita. Toivottavasti sait tästä purkauksesta jonkinlaista helpotusta. Lisäksi olen pahoillani, että olet ilkeä, ja siitä, ettet tiedä, että "veronmaksajat" on yhdysssana. Mutta niinkuin itsekin toit viestissä esille, harva meistä on täydellinen.

Nyt varmaan voimme taas jatkaa keskustelua normaaliin tapaan.
 

Yhteistyössä