Isovanhempien alkoholismi

Mulla on niin ahdistava tilanne, josta ei oikein kenellekään voi puhua.
Äitini on siis alkoholisti. Elin onnellisen, upean lapsuuden, mutta olut tuli äitini elämään ollessani teini. ”Unettomuuteen” otettujen kaljatölkkien määrä kasvoi koko ajan ja nyt, yli 15 vuotta myöhemmin äidin ainoa ilonaihe tuntuu olevan työpäivän jälkeen odottava sohva, telkkari ja kopalliset kaljaa, joita hän juo kunnes menee nukkumaan, sama toistuu jokaisena arkipäivänä.
Mites kun tähän yhtälöön lisätään lapsi? Onko kenenkään vanhemmat lopettaneet ryyppäämistä siinä pelossa, ettei saisi nähdä tai hoitaa lapsenlasta? Äitini odottaa niin kovasti mummuksi tulemista, mutten tiedä miten se kaikki onnistuu, jos hän ei pysty olemaan juomatta, kun lapsi on kylässä tai mahdollisesti jopa hoidossa. Menisittekö lapsenne kanssa isovanhemmille kylään, jos siellä naukkailtaisiin samalla alkoholia? Koen todella ahdistavana ajatuksen, että tuleva lapseni joutuisi näkemään ja haistamaan humaltuneen ihmisen ja sen muuttuneen, oudon käytöksen.

 

Äitisi muistuttaa paljon minun isovanhempiani (siis kumpaakin). He istuivat aina iltaolusilla, ihan jokikinen päivä tosiaan, mutta heidän käytöskensä ei siitä erityisesti muuttunut millään lailla, paitsi ett isoisä muuttui iltää myöden hissuksiin unisemmaksi. Isoäiti sen sijaan jaksoi valvoa pitkään, kun ei ollut töissä.

Vietin paljon aikaa heidän luonaan, kesällä asuin heidän kanssaan ja jouluna usein vierailtiin Ruotsissa, missä asuivat. He antoivat minulle aina täyden huomion ja rakastin heitä lapsena valtavasti. He olivat minulle todella tärkeitä ihmisiä, raittiina tai ei. En sitä lapsena edes osannut ajatella niin.

Alkoholinkulutus itsessään ei siis ole se varsinainen ongelma lapsen kannalta, vaan siinä, miten se käytös muuttuu. Muuttuuko siis äitisi epämiellyttäväksi tai kovaääniseksi kännissä, mikä voisi pelottaa pientä lasta?

Ja niin, voisin myös vielä mainita, että runsasta alkoholin kulutusta nähneenäkin minulla on aina ollut rento ja asiallinen suhde alkoholiin. Nuorempana join silloin tällöin kännejä kavereiden kanssa ja välillä oli myös aterioiden yhteydessä viiniä tai siideriä, mutta viimeisimpien viidentoista vuoden aikana en ole alkoholista riippumattomista terveyssyistä juonut tippaakaan, enkä mitenkään edes kaipaa alkoholia elämääni. Se ei koskaan ole ollut minulle mikään pääasia.

 

En kävisi edes kylässä, jos joku ryyppäisi.

 

En kävisi edes kylässä, jos joku ryyppäisi.

Mistä moinen ehdottomuus?