Se tapahtui kellarissa

Eräs ensimmäisiä kirjoitelmiani. Julkaistu myös toisaalla



Se oli eka kerta, eikä se ollut sitä mitä ajattelin. Se oli Masa joka sen teki, teki sen rumasti ja kipeästi. Itkin, itkin sitten salaa ja jälkeenpäin monesti. Muut nauroivat ja hurrasivat ja minun hymyni oli vaan pintahymyä. Jo milli sen hymyn alla itkin, silmäni olivat täynnä kyyneleitä jotka eivät valuneet poskille, ne valuivat sisään. Olin urhea ja nauroin. Katsoin Masaan kuin sankariin, mutta se sankari oli muualla. Se unelmien sankari. Ystävät ottivat minut lähelleen. Muka ystävät. Unohdin periaatteeni ja yhdyin riemuun. Taas yksi jengin jäsen. Yhteinen jäsen, kaikkien oma. Oliko tämä sen arvoista?

Sattuu, sattuu! En voi huutaa, en. Masan vinkuva hengitys, likaiselle tuoksuva, tuntuu kuumana kasvoillani. Olen alasti, mutta vaan alapäästäni. Betoninen kellarin lattia painaa kylmänä pakaroitani ja Masan kädet vaeltelevat toppatakkini alla puristellen pieniä rintojani. Masa olisi halunnut minun kosketelevan hänen kovaa kaluaan, mutta en halunnut. En uskaltanut, en semmoista ollut elämässäni ajatellut koskaan edes tekeväni. Elämä, joka ei vielä ollut kovinkaan pitkä. Olinhan nähnyt isän ja pikkuveljen alasti, mutta ei heillä tuommoinen ollut, vaan rauhallisen ja hyväntahtoisen näköiset pippelit.

Masa oli leikkimme ja arvonnan tuloksena tullut kellariin minun kanssani. Minun oli tultava porukkamme ja jengimme täysivaltaiseksi jäseneksi, vaikka semmoinen tunsin olleeni jo varhaisesta lapsuudesta asti. Saman korttelin rasavillejä ja samoilla synttäreillä kakkukynttilöihin puhaltaneita kun olimme. Pelkäsin, en aivan varmuudella edes tiennyt mitä, ja mitä pitäisi tehdä. Masa oli varmaan se kaikkien mielestä kokenein ja möreä-äänisin poika, ja silloin varmaan myös tietävin, sekä silloin myös minun "korkkaajani". Näin he sanoivat.

Masa vie minut kellarin onkaloihin jotka vain hän ja muut pojat tuntevat. Siellä on himmeät valot ja hirvittävä pölyinen tuoksu. Joitain ovia on joista en tiedä mihin ne avautuvat, paitsi nyt yhdestä, jonka Masa avaa ja astumme sisään. Masa ottaa minusta kiinni ja suutelee. Sitä olemme tehneet aiemminkin, vuorollaan kaikkien kanssa. Nyt pitäisi sitten tehdä muutakin. Masa kyykistyy ja avaa vyöni ja farkkujen vetskarin. En voi estellä, sillä minut on valittu tähän ja se on tehtävä. Ystävyyden ja toveruuden nimissä. Muutkin ovat käyneet kaiken läpi, tytöt ja pojat, minä olen säästynyt. Mutta en enää, vaikka olin valehdellut olleeni sillälailla kesällä kesäpaikkamme naapurin pojan kanssa. Se on oltava nyt, silloin jengi uskoo.

Kellarikomeron lattia on inhottava. Se on likainen ja haisee. Masa laskee minut selälleni lattialle ja asettautuu jalkopäähäni ja vetää farkkuni alas ja pujottaa toisen jalan ulos lahkeesta. Pikkuhousuilleni hän tekee samoin ja olen alapäästäni alasti. Masa katsoo hetken ja pistää käden karvoilleni ja hieroo kättään niillä. Ei minulla ole karvoja kovinkaan paljon. Eikä lähellekään niin paljon kuin äidillä. Masa kysyy vielä, enkö ottaisi hänestä kiinni, mutta en minä voi. Masa on kyllä ihan reilu ja mukava, mutta nyt hiukan pelkään.

Masalla on se kova kädessään ja hän lähestyy minun pimppiä. Tuleeko nyt lapsi? Masa pistää toisen käden sormen sinne sisään, ei syvälle, mutta levittää jotenkin ja se kova on aivan siinä kiinni. Sen kovan pää oli pyöreä ja kiiltävä ja sen pää jäi näkyviin vaikka Masa puristi koko juttua kouraansa. Se pyöreä pää menee nyt sisään, tunnen sen ja olen kauhusta jäykkä. Masa laskeutuu alemmaksi ja työntää sitä hiljaa sisään. Sattuu valtavasti. Sattuu, sattuu! Älä, Masa älä! Sattuu! Mutta sitten ei satu kovin kipeästi enää.

Masa makaa koko painollaan päälläni ja tekee niinkuin ne leffoissakin tekee. En voi muuta kuin olla, en tiedä mitä tekisin. Alapäässäni ei tunnu enää kovaa kipua, arkuutta vaan ja märän tunnetta. Masa on hengästynyt ja kumminkin se jatkaa, välillä silmät kiinni ja suu hieman auki. Minä en tunne mitään mikä tekisi olon autuaaksi ja onnelliseksi. Hävettää ja harmittaa ja itkettää. Tämä ei nyt ole oikein. Masa jännittyy ja pää nousee ylös ja hän irtautuu minusta istahtaen jalkojeni väliin jalkojensa päälle. Kädet puristavat sitä kovaa ja se sykkii jotain märkää niinkuin limaa. Sitä spermaa varmaan, mutta on se Masan kova hiukan veressäkin. Minulla on taskussa paperisia nenäliinoja ja annan Masalle sekä pyyhin itseänikin. Nenäliina sotkeutuu vereen. Tiedän mitä se merkitsee. En ole siitä niin pahoillani, mutta olisi se voinut käydä toisininkin. Itkettää, mutta en sitä näytä, en tänään jengille ainakaan. Tiedän vaan, että tulen itkemään.

Korjaamme Masan kanssa asujamme ja lähdemme pois. Vakavina kumpikin, Masakin, vaikka onkin kova kaveri. Emme puhu mitään ja olemme kuin tuntemattomat. Missä se riemu ja ilo joka vielä 3-4 vuotta sitten oli kun yhdessä tulimme muitten kanssa jonkun meidän synttäreiltä? Olemmeko nyt aikuisia ja tätäkö se on. Tätäkö se on muidenkin mielestä? Tämähän oli rumaa. Ei voi olla totta.