Lapsen kehitys 02.06.2024 Päivitetty 04.06.2024

Näin kuusivuotias kehittyy – Lapsi saattaa jännittää asioita ja vertailla itseään muihin

Lapsen kehityksessä tapahtuu esikouluiässä paljon.

Teksti
Saana Sjöblom-Hasselblatt
Kuvat
iStock

Kuusivuotiaan mielenkiinto siirtyy vanhemmista ystäviin ja omiin kiinnostuksen kohteisiin. 6-vuotias on siirtynyt pois päiväkodista, mutta on koululaisiin verrattuna verrattuna vielä pieni. Esikouluikäinen kehittyy vauhdilla, mikä voi ilmetä voimakkaanakin uhmakautena.

Kuusivuotias harjoittelee esikoululaisena paljon koulussa tarpeellisia kykyjä, kuten silmän ja käden yhteistyötä, sosiaalista kasvua ja motorista kypsyyttä.

Kuusivuotiaan uhma | Kuningasvuosi voi koetella hermoja

Lapsuudessa tulee useampi itsenäistymisvaihe, mutta  selkeimmin ne näyttäytyvät 2- ja 6-vuotiaana. Esikouluiässä puhutaan lapsen kuningasvuodesta, mikä kuvastaa tietyllä tavalla varhaislapsuuden kruunausta.

6-vuotiaan on tavallista olla aiempaa ailahtelevampi ja temperamenttisempi. Häntä voi hämmentää ja harmittaa se, että vaikka hän ei ole enää pieni päiväkotilainen, ei hän ole vielä kuitenkaan ihannoimansa koululaisten kaltainen. Tunnemyrskyt ovat tavallisia ja joissain kodeissa voi tuntua asuvan jopa pieni murrosikäinen. Aikuisten ohjeita ja sääntöjä on tavallista vastustaa voimakkaasti.

Uhmakkuus voi olla toisilla kuusivuotiailla hyvinkin suurta ja selvää, kun taas toisilla levottomuus menee ohi nopeasti ja melko huomaamattomasti.

Itsenäistymisvaihe voi olla vanhemmista koetteleva ja lapsellekin haastava, mutta se on kehityksen kannalta tärkeää. Lapsi alkaa kasvaa 6-vuotiaana itsenäiseksi minäkseen ja irtautua tietyllä tapaa vanhemmistaan. Kuusivuotias on itsenäistymisvaiheen myötä kypsempi ja varmempi itsestään. Siitä huolimatta lapsi hänen on tavallista myös takertua vanhempaansa. Aikuisen on edelleen asetettava turvallisen toiminnan rajoja ohjaamaan lasta.

Lue myös: 6-vuotiaan uhma – onko normaalia, että eskarilainen kiukkuaa taas kuin taapero?

Ajattelun kehitys | 6-vuotias erottaa oikean väärästä ja tuntee syyllisyyttä asioista

Vaikka 6-vuotiaan käytös olisi ajoittain uhmaavaa ja koettelevaa, ovat 6-vuotiaat yleensä aiempaa joustavampia. Esikouluikäinen on usein innokas oppimaan uutta, muodostamaan mielipiteitä asioista ja kokeilemaan esimerkiksi rohkeasti erilaisia harrastuksia tai ruokia. Pitkät keskustelut ja oivallukset ovat kuusivuotiaille mielekkäitä. Tätä edesauttaa nyt pitkälle kehittynyt ajattelukyky, muisti ja sanavarasto.

6-vuotias osaa myös erottaa oikean väärästä, koska moraali on kehittynyt. Lapsi osaa itse asiassa myös yleensä tuntea syyllisyyttä asioista tai teoistaan silloin, kun siihen on aihetta. 6-vuotias pyrkii jatkuvasti itsenäisempään toimimiseen, mitä voi tukea esimerkiksi antamalla lapselle sopivasti päätäntävaltaa. Kehittyneestä moraalista huolimatta lapsi ei aina vielä kuusivuotiaana ymmärrä, että hänen puheensa voivat loukata muita.

Kuusivuotiaalle on hyvä antaa mahdollisuus neuvottelulle. Lapsen on nimittäin helpompi sitoutua sääntöihin, kun hän on saanut osallistua niiden sopimiseen.

Sosiaalinen kehitys | 6-vuotias haluaa tulla ikäistensä hyväksymäksi

Kun lapsen mielenkiinto siirtyy hiljalleen enemmän vanhemmista ystäviin, korostuu kaverisuhteiden merkitys toden teolla. Ryhmään kuuluminen alkaa olla yleensä jo hyvin tärkeää. 6-vuotias haluaa tulla ikäistensä hyväksymäksi, ja kavereiden mielipiteillä on suuri merkitys.

6-vuotias osaa useimmiten leikkiä hyvin muiden lasten kanssa. Suosittuja leikkejä esikouluiässä ovat sääntöleikit ja -pelit, joihin sisältyy jo lasten ymmärtämää juonta ja tavoitteita. Pienten erimielisyyksien sovittelu alkaa onnistua lasten kesken, mutta aikuisen apua tarvitaan edelleen suurempien kiistojen selvittämiseksi.

Tunteikkassa kuuden vuoden iässä on tyypillistä, että lapsi epäilee kykyjään ja vertaa niitä muiden, varsinkin omien kavereiden, taitoihin. 6-vuotias voi vaatia itseltään liikaa ja kokea alemmuuden tunnetta. On tärkeä kannustaa lasta ja huomioida tämän onnistumisia asettamatta liikaa paineita. Esimerkiksi lähestyvän koulutaipaleen alkamisesta ja kyvyistä suoriutua siellä ei kannata pelotella.

Yleensä median käyttö kasvaa viimeistään koulun alkaessa, ja voi nousta suureen rooliin kaverienkin kesken.

Koulun alku voi jännittää | Tue 6-vuotiaan uskoa omaan pärjäämiseen

Koulutaipaleen lähestymisnen voi jännittää, mutta siihen valmistautumisesta ei kannata tehdä liian suurta tai tavoitteellista asiaa – hyviä koululaistaitoja ovat jo itsenäinen wc:ssä käyminen, käsien peseminen, pukeminen ja omista tavaroista huolehtiminen.

6-vuotiaan kyky keskittyä voi jännittää vanhempia ennen koulun alkua, mutta yleensä turhaan. Keskittymistä voi kuitenkin halutessa harjoitella leikkien ja pelien avulla, kuten oman vuoron odottamistakin.

Siitä, osaako lapsi lukea, laskea tai piirtää hyvin, ei kannata tehdä suurta numeroa – kaikki oppivat omaan tahtiin ja omalla tyylillä. Kuusivuotiaat ovat eriävistä taitotasoistaan huolimatta usein omatoimisia, aktiivisia ja kyvykkäitä monissa asioissa. Päättelykyky paranee mielikuvien kautta loogisemmaksi, ja 6-vuotias puhuu ymmärrettävästi taivuttaen useimmat sanat oikein.

6-vuotiaan uskoa omaan pärjäämiseen on tärkeää tukea niin alkavan koulun, mahdollisten harrastusten ja taitojen harjoittelun kuin arjessa selviytymisenkin osalta.

Lapsen pelot | Kuusivuotias saattaa murehtia asioita

Kuusivuotiaana useiden lasten pituuskasvu vauhdittuu tilapäisesti, mikä voi tehdä lapsen kömpelöksi. Tästä huolimatta 6-vuotiaat nauttivat usein liikkumisesta. Lapsi voi tarvita tavallista enemmän unta aktiivisuuden ja uusien asioiden opettelun seurauksena.

6-vuotiaana on myös tavallista pelätä erilaisia asioita, kuten vanhemmasta erossa olemista. Hoitoon tai yökylään meneminen voi olla lapselle vaikeaa, vaikka se olisi sujunut jo hyvin. Lapsi voi olla takertuva vanhempaansa kohtaan, ja saattaa pelätä jopa itsensä tai jonkun läheisensä vakavan sairastumisen tai kuoleman uhasta. Perheen yhteinen aika ja vanhempien hyväksyntä ovat lapselle ensiarvoisen tärkeitä asioita.

Myös lisääntyvä median käyttö voi aiheuttaa lapselle hämmennystä tai eri sisällöt pelkoja. Yleensä mediankäyttö kasvaa viimeistään koulun alkaessa, joten säännöistä on nyt aika sopia. 6-vuotias saa katsoa vain kaikille sallittuja, S-ikärajallisia sisältöjä. Hän tarvitsee median käytössä opastusta, vaikka osaakin hahmottaa jo ohjelmien tai pelien tapahtumia hyvin.

Vanhemman myönteinen kiinnostus lapsen median käyttöä kohtaan on kannattavaa. Lasta on tärkeä ohjeistaa kertomaan mahdollisista pelottavista sisällöistä ja opettaa, että mediassa on myös jotain vain aikuisille tarkoitettua sisältöä.

Lähteet: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Mieli ry, Terveyskirjasto

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X