Perhe-elämä 18.10.2024

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, 48, valittiin Vuoden isovanhemmaksi: ”Suosittelen jättämään oman kasvattajaegon syrjään”

Vuoden isovanhempi Elina Pekkarinen painottaa isovanhempien roolia lisäresurssina, ei lasten kasvattamisen sanelijoina.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Laura Oja

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry on myöntänyt Vuoden isovanhempi -tunnustuksen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle.

Palkitsemisperusteena VALLI ry mainitsee Pekkarisen työn lasten oikeuksien puolestapuhujana. Lisäksi Pekkarisen todetaan tuoneen esille isovanhempien roolia luotettavina aikuisina lasten elämässä.

Pekkarinen on tullut isoäidiksi 46-vuotiaana. Hänellä on yksi lapsenlapsi, 2,5-vuotias Ada. Tiedotteessa kerrotaan, että lapsenlapselleen Pekkarinen on Ellu-mummi.

Pekkarisen mukaan lapsen saaminen tuntui aikanaan siltä, että ajanlasku alkaisi alusta. Hän kuvaa kokemuksen olleen samanlainen myöhemmin, kun lapsenlapsi syntyi.

– Aika jollain tavalla peruutti ja alkoi alusta. Tuli tunne jatkuvuudesta ja siitä, että elämä on muutakin kuin vain lineaarinen jana, Pekkarinen kuvailee tiedotteessa.

Vuoden isovanhempi -tunnustus annetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita sekä isovanhempien arvostusta. Tunnustus jaetaan nyt 33. kerran.

Vinkki toisille isovanhemmille

Koska nykyisin perheitä perustetaan yhä vanhemmalla iällä, isovanhemmat ovat usein iäkkäitä ja eläkkeellä lastenlasten syntyessä. Pekkarinen ilmaisee tiedotteessa toivovansa, että sukupolvien yhteys olisi Suomessa vankempi kuin se nyt on.

– Läheiset suhteet isovanhempiin lisäävät tutkitusti lasten hyvinvointia. Suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta on kuitenkin hyvin ydinperhekeskeinen, ja isovanhempien tärkeää roolia ei yhteiskunnan tasolla ehkä osata hyödyntää.

Lue myös Kotilieden haastattelu: Elina Pekkarinen on Vuoden isovanhempi – tuli mummiksi 46-vuotiaana

Pekkarinen elää itse kiireisiä työvuosia, mutta näkee nuorena isovanhemmaksi tulemisessa paljon hyvää.

– Toisaalta olen hyvässä kunnossa ja siten hyvin kykenevä hoitamaan lastenlastani. Todennäköisesti saan myös olla hänen elämässään mukana hyvin pitkään. Onhan minulla myös tuore tuntuma lasten asioihin, sillä omien lasteni lapsuudesta ei ole niin kovin kauaa.

Vinkkinä toisille isovanhemmille Pekkarinen sanoo, että lapsenlapseen kannattaa luoda henkilökohtainen suhde ja tehdä asioita yhdessä.

– Suosittelen myös jättämään oman kasvattajaegon syrjään – isovanhemman ei tarvitse olla lapsen ykköskasvattaja ja siten puuttua lapsen kasvatukseen. Näen isovanhemmat enemmän lisävoimavarana.

Isovanhempien päivää vietetään VALLI ry:n aloitteesta joka lokakuun kolmas lauantai. Tänä vuonna isovanhempien juhlapäivä on 19. lokakuuta.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X